Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Suur' on taiteen valtakunta, mahtuu sinne maailmat, mahtuu nuoret, mahtuu vanhat, mahtuu köyhät, rikkahat, mahtuu kaikki onnen osat, riemu, murhe, kevät, syys, yksi vaan ei sinne sovi: sydän ahdas, itsekkyys. Tasa-arvoisuus on täällä! Jumaluutta palvellaan.
Jumalalle olkoon ylistys ja kiitos ja kunnia, että asia päättyi näin hyvin!» Kaikki oli siis selvillä. Syys läheni, ja kellertävä, teräinen vilja aaltoili pellolla odottaen leikkaajain sirppejä. Ja muuanna päivänä sirpit tulivat ja vilja leikattiin.
Ihmekö siis, jos suurena nälkävuonna 1867 pakkanen oli puhtaaksi pannut Pekankin kaikki sekä syys- että suvi-touot, sillä tekihän se silloin tuhojaan kaikkiaalla, vieden monessa kohden koko vuodentuloksen, ja vapautti siten viljelijän kaikista puimapuuhista.
On aurinko astunut mereen, meren kattanut jäykkä jää, syys siirtynyt sankarin vereen, pian talvikin hallapää. Ja voittanut on epäusko, sydän särkynyt heikosti lyö, on sammunut viimeinen rusko ja pitkä on pohjolan yö. Tule vitkaan talvinen huura yli maan, yli puun, yli veen, sada hiljaa kuoleman kuura yli urhon uinahtaneen. PAHAT NEUVOA PITIV
Sadat vuodet hän siinä jo seisonut on, nyt vain hän on valkea paasi, monet toivehet, itse toiveheton. hän ympäri yössä kaasi, moni talvi ja syys veren lämpimän hyys, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Yö nostaa ikuista valtikkaa.» Jo unet, jo pilvet sammukaa! On kuollut koko kukkamaa, mut silmämme ei unta saa. Ja kaihojemme siivet lyö, vaikk' on jo talvi, on jo yö. Kaikk' kevään lapset syksy vei, mut meitä ei, mut meitä ei. Oi talven talvi, syksyn syys, oi öiden äiti, iäisyys, sa yksin meille levon suot, sa unen silmihimme tuot.
Vaan laulustani kuiten en huoli vai'eta, kun ääni lintuin muitten ei kuulu talvella. Paremmat laulu-äänet keväällä ehtinee, niin kuunnellessaan noita jo varpu vaikenee! Syksytoiveita. Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yö yhä karttuu, lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan; talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö, miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön!
Syys on tullut. Illalla kotia palatessaan katsoi Amrei aina kysyvin silmin mustaan Marannan, jonka hän odotti sanovan, että rusthollari oli lähettänyt häntä hakemaan, ja raskaalla mielellä ajoi tyttö hanhiansa sänkipelloille, jotka olivat niin loitolla tiestä, ja aina vaan hänen askeleensa kääntyivät Selja-aholle päin.
Kuin lähteen sintä aamun tyvenyys, Niin viihtää viattomuutes virtaa rauha; Tuoss' eipä vielä vinkunut oo syys, Viel' kohtalon ei myrsky siinä pauhaa. Myhäilet: oi, jos voisin aavistaa. Mik' ihanuus sun umpisilmiis läikkyy! Ei riemuillaan sua hurmaa vielä maa, Ylhäinen kaukolaspa mielees väikkyy. Oi uinu, pieni! Onnes armas on Kukoistaa, sielu lämmin silmuksessa.
Hunaja ja mesileipä makialle maistaa, Kultani suu sekä huulet on toista; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Voi koska näen minä senki ilopäivän: Kultani sivullani kulkevan ja käyvän! Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Syys tulee etehen ja kesäpäivä rientää, Vaan minun kultani ei tule sentään; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo!
Päivän Sana
Muut Etsivät