Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Avojalka herätti haudankaivajan vaimon ja lähetti hänet mustan Marannan luo, ja hän oli niin ihmeellisesti tunnoissaan, että sanoi tälle kohta, että ne kukat, jotka kasvavat hänen entisellä akkunanlaudallaan, ovat istutettavat mustan Marannan haudalle, ja ettei unohdettaisi panna, niinkuin eukko aina oli halunnut, hänen päänsä alle hänen ja hänen poikansa virsikirjoja.
Saipa Avojalka laittaneeksi asiat niinkin päin, että uudistalokas kävi mustan Marannan luona useamman kerran. Tuota pidettiin ihmettä ihmeempänä koko kylässä.
Amrei poisti surumielisyyden varsinkin siten, että muisti mustan Marannan sananpartta: "Joka ei tahdo sormiaan palelluttaa, pankoon kätensä nyrkkiin". Amrei tekikin niin, hengellisesti ja ruumiillisesti, katsoi uhalla maailmaan, ja pian sai iloisuus hänen kasvoillensa; häntä huvittivat nuo komeat pitkäisen leimaukset, ja hiljalleen hän itseksensä matki ukkosen jyrinää.
Avojalka, pitäen kanssakäymistä melkein yksistänsä mustan Marannan kanssa, oli tottunut aina puhumaan niin paljon itsestänsä ja ajattelemaan itseänsä, ja hän oli tullut tukalaan tilaan. Nyt, veljeänsä rohkaistessaan, teki hän ehdottomasti samaa itsellensäkin; sillä niin on ihmis-elannon salaperäinen voima, että toisia auttaessamme aina autamme itseämmekin.
Minussa on sinulle semmoinen, joka sinua puolustaa; mitäs muuta tarvitsetkaan?" Tosiaankin mustan Marannan sanat ja apu olivat lohduttavia, mutta Avojalka ei ollut kumminkaan sanonut hänelle kaikkea. Hänen huolimisensa syynä ei ollut pelkkä ihmisten puhe, eikä enää ollut totta, että hän tyytyi, saatuaan ainoastaan yhden kerran olla oikein onnellisena.
Mutta löytyipä hyvä keino, joka sai laulut jälleen kaikumaan. Illalla tuuditteli hän uudistalokkaan lapsia ja silloin hän lauloi lakkaamatta, vielä silloinkin kun lapset jo olivat kauan aikaa sitten nukkuneet. Sitten riensi hän vielä mustan Marannan luo ja kantoi tupaan halot ja veden ja kaikki mitä eukko tarvitsi.
Samettivaatteita Johannes poikani aina on mielellään kantanut, ja minä arvelen näin: nyt kiertelee hän rajoja, kunnes meidän kuningas kuolee, sitten tulee hän maahan; mutta pahoin hän tekee, kun ei minulle sitä ilmoita, ja minun on niin ikävä hänen peräänsä". Avojalka kauhistui tuota mustan Marannan lannistumatonta toivomisvoimaa ja kuinka hän aina piti siitä kiinni.
Marannan puheet olivat rajuja ja arkoja yht'aikaa, ja hämärissä ne ainoastaan esille tulivat, niinkuin elävät metsässä. Suurella vaivalla vaan sai Amrei tottuneeksi häneen. Musta Maranna ei voinut sietää käkikellon kukkumista ja otti kokonaan pois lyömäluodin, niin että kellossa ainoastaan lerkku käydä raksutteli, vaan tunnin ilmoitusta ei enää kuulunut.
Kun ei kylässä kuulunut mitään muuta kuin puimista, virkkoi Amrei kerran: "Koko kesän kuluessa jyvä ei tähässään kuule muuta kuin leivosten laulua, ja nyt lyödä paukuttavat sitä ihmiset varstoilla päähän; se kuuluu aivan toiselta". "Sinussa se vain piilee vanha erakko", niin kuului jälleen mustan Marannan loppusointu. Mökin-eukko.
"Voi poloista, kuinka sinua on retustettu!" sanoi hän melkein ääneensä. Mutta hän jätti pian tunteiden kiihkotilan ja tahtoi nähdä, mitähän Dami oli takaisin tuonut. "Ovat kai hänellä ainakin jäljellä vielä nuo hyvät paidat, jotka teetin hänelle mustan Marannan palttinasta? Ja kenties on siellä myös joku lahja sedältä Amerikassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät