United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pappi ei ollut kuullut Leonardon viimeisiä sanoja; hän oli äkkiä mennyt pois ja sen kautta saattanut vanki paran, joka ei voinut käsittää syytä tähän äkilliseen eroon, kovimpaan huoleen. Synkeimmän surumielisyyden silmillä katseli hän ihmis-ystävän perään, tämän ainoan ihmisen, joka neljään vuoteen oli sanonut hänelle ystävällisen, surkuttelevaisen sanan.
Yksi ainoa suhdattomuus oli tuossa suloisessa muodossa: vienon surumielisyyden piirre, joka värehti hienon, kauniin suun päällä. Ratsastajaneidon lähestyessä sitä paikkaa, jossa Horn ja hänen kumppaninsa istuivat, hypähti viimemainittu ylös ja tervehti häntä, tosin kunnioittavasti, mutta kuitenkin melkoisen tuttavallisesti. Hyvää päivää, Helena Nikolajevna, mikä ihana kevätpäivä.
Ensiksi meni hän Aramiksen luokse; hän ei ollut käynyt tuon ystävänsä luona sen omituisen illan perästä, jolloin hän oli seurannut rouva Bonacieux'iä. Vielä enemmän: hän oli tuskin nähnytkään tuota nuorta muskettisoturia ja milloin oli nähnyt, oli hän ollut huomaavinansa hänen kasvoillansa syvän surumielisyyden merkkejä.
Hän pyysi hartaasti anteeksi, kun hän niin myöhään ilmoitti kihlauksensa minulle, mutta siihen hän sanoi olleen erityiset syynsä. Mitä nuot erityiset syyt sitten oliwat, sitä ei hän sanonutkaan. Kallen tultua näytti Tiina elpywän, sillä hän tuli paljon iloisemmaksi ja nuot surumielisyyden puuskat tapasiwat häntä waan harwoin, mutta kaikenni ne eiwät waan poistuneet.
Esterin sielun kaikki kielet olivat jännittyneet riemun, surumielisyyden ja kaihontunteen säveliksi, jotka soivat omituisessa sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Hänen mielessään oli tuskin sijaa epäilykselle tai tuskailemiselle, hän luotti täysin Sveniin, ja alakuloisuus, jota hän tunsi, muistutti vain niitä pieniä levottomuuden pirskeitä, jotka luovat varjoaan kevättunnelman kirkkauteen...
Sittenkuin hän viimeisenä aamuna oli sanonut jäähyväiset, oli hänen elämänsä alinomainen muute epätietoisuuden, surumielisyyden, odottamisen ja petettyjen toivojen välillä. Ensi aikoina toivoi hän itseänsä kutsuttavaksi, ellei hänen, niin ainakin hänen äitinsä luokse. Häntä suretti, kun hän näki että olivat hänen niin unhoittaneet.
Että rouva Runebergin sielussa piilevä alakuloisuus juuri tähän aikaan tavallista enemmän ilmeni, sitä todistavat hänen kirjeensä. "Minä itse tunnen, että on ikäänkuin kävisin harmaassa raskaassa sumussa, joka verhoaa koko sisällisen olemukseni, pyrkiipä se joskus herättämään synkkiä aavistuksiakin, en ole lainkaan entiselläni." Tämän surumielisyyden syyt lienevät kyllä selvät.
Ja Emilie Björksténille 1867: "Minun sisällisessä elämässäni on synkän surumielisyyden salainen suoni, jota minä koko elämäni ijän olen koettanut tarmoni takaa tuketa, mutta joskus sen kuohu käy minua voimakkaammaksi, särkee kaikki siteet, joilla olin koettanut sitä sulkea, ja suihkuaa ilmoille kuni haavoitetun valtasuonen veri.
Kun tapasin hänet, otin kiinni hänen molemmista käsistään ja seisoin kauan aikaa katsellen hurmautuneena hänen kasvojansa. Vaipuessani katselemaan häntä vilkastui mielessäni toisenkin Editin kuva ja muisto, joka oli kärsinyt ikäänkuin huumaavan iskun tuon kauhean tapahtuman johdosta, mikä meidät oli erottanut. Sydäntäni värisytti vieno surumielisyyden ja samalla myöskin onnen tunne.
Se on vähäväkiselle heikkouden ja väkevälle surumielisyyden aika; sillä elämä elää itselleen häviöksi, vaikka se antaakin joka minuutissa omaisuuden. Mutta vaikka Olinaa ei millään tavalla voinut sanoa voimakkaaksi, oli hän kuitenkin niin sitkeäluontoinen, että hän ei luopunut mistään, ja kaikista vähimmin hän vastaanotti surumielisyyden elämäntappion korvaukseksi.