United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ole varoillasi!" huusi nuorukainen hänen jälkeensä ja juoksi rinnettä alas. "Kaikkia vielä!" huudahti Olina vihaisesti ja joudutti edelleen porsasta kepillä, jotta se päästi hurjan kiljunnan ja ryntäsi suoraan jokeen vetäen Olinan mukanaan. Ja siinä se ui aika kyytiä virtaa alas ja veti Olinaa jälessään kuin vedenpinnalla ajelevaa katajapensasta.
Tämä ajatus rauhoitti Olinaa sen verran, että hän meni levolle. Mutta Niilo oli kulkenut joutuisasti eteenpäin, ja se, joka häntä kohtasi, ei voinut muuta huomata kuin että hänen matkallaan oli päämäärä; mutta kaukana siitä hänellä oli tarkoitus, ei päämaalia.
Olina ei ollut milloinkaan häntä rakastanut eikä hän Olinaa; mutta jos Olina olisi kerrankin osoittanut hänelle hyvyyttä, niin hän olisi sydämmensä siitä antanut se oli niin varmaa kuin että Jumala on olemassa. Nyt he vaan olivat hyötyneet toisistaan ja väijyen, kuin kaksi koiraa saman luun ääressä, he olivat toinen toistaan silmällä pitäneet.
Niilo ei kuitenkaan ollut aikonut antaa tilaisuutta niin helposti käsistään mennä, ja hän seurasi Olinaa. "Enkö minä saa porsasta ottaa?" huusi hän. "Minä tulen kyllä omin neuvoin aikaan;" sanoi Olina, "senhän olen tehnyt jo kaksi kuukautta." "Niin, mutta tuolla joessa olisi pahoin käynyt," sanoi nuorukainen hymyillen. "Ei kukaan pyytänyt sinua avuksi tulemaan," ärjäsi Olina.
"Jumalani, kuinka olet punainen, lapsukainen," sanoi Donnerin rouva katsellen Olinaa säälivin silmin. "Et varmaankaan voi oikein hyvin. Hameesi on liian ahdas vyötäisiltä." "Niin, se on aivan luonnollista, onhan se hänen ripillepääsyhameensa," sanoi Amalia neiti. "Hi-hi-hii!" hihitti jumal. kand. Klossing. "Ommelkaa se uudestaan," sanoi Donnerin rouva ystävällisesti.
"Minä teen tehtäväni ruoan puolesta," sanoi poika. "Oli aika, jolloin et sitä tehnyt," kähisi Olina. Silloin poika hypähti seisaalleen, laski molemmat kätensä pöydän laitaan ja katseli uhkaavaisesti Olinaa kasvoihin: "Se aika ei minuun koske." "Ei suinkaan, kun hiiri on saanut kylläkseen, ovat jauhot karvaita, se on vanha asia."
"Hän ei ilmoisna ikänä ole saapa nimekseen Olinaa," lausui nuori Rasmussenin matami närkästyen. Hän oli koko ajan maannut vaiti ja seurannut lasta silmillään, mutta näki nyt olevan syytä yhtyä puheesen. "Minkä hän muutoin saisi nimeksi?" kysyi mummo. "Eikö ole sekä hänen isänsä että vaarinsa nimi Ole, ja enkö minä itsekin ole ristitty Olina Petrinaksi?
Se on vähäväkiselle heikkouden ja väkevälle surumielisyyden aika; sillä elämä elää itselleen häviöksi, vaikka se antaakin joka minuutissa omaisuuden. Mutta vaikka Olinaa ei millään tavalla voinut sanoa voimakkaaksi, oli hän kuitenkin niin sitkeäluontoinen, että hän ei luopunut mistään, ja kaikista vähimmin hän vastaanotti surumielisyyden elämäntappion korvaukseksi.
Asia oli se, että nuorukaisen mieleen tässä silmänräpäyksessä oli tullut ajatus, joka yhtä nopeaan kehkeytyi vakaaksi päätökseksi: hän tahtoi ottaa ensimmäisen askeleen Olinaa vastaan ja pyytää häneltä anteeksi.
Renki kutsui isäntäänsäkin katsomaan, ja kun he yhdessä olivat Olinaa katselleet, tulivat he siihen päätökseen että hän oli kuollut. Sitten he vielä olivat kolkuttaneet entistä kovemmin sekä ovelle että ikkunaan; mutta kaikki oli ollut turhaa.