United States or Northern Mariana Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Liekki puhdas, sinervä, Niinkuin senki Jalo henki, Jok' on juuri lähtevä. Mutta raitis lämpö jää Huoneellen, Perheellen; Miks ei siis ylevämpää. Maansa ja Kansansa Sydämiin Kätke ihmishengen lyhtykin, Muuttaissaan Taivaalle loistamaan. Tuuli huojuttavi hiljaa Pellon viljaa Valmista. Isäntä tuo väkensä: Sirpit viuhkaa niittäissä Kilvalla. Päivät vierii. Kuhilaat Vainioll' on mahdikkaat.
Aseetta käs' ja olkapää, Vapaana hän nyt hengittää; Ei sirpit nyt saa heilahtaa, Vaikk' elonjuhla kohta saa. Vaan vihdoin juhlahetki on, Hän kutsuu lapset, puolison, Ja hurskain mielin, heltyen Vaeltaa päivän leikkuullen. Ja riemusilmin näkee hän Työjoukon aina kerttyvän Ja oudon, tutun astuvan Samaisen pellon viljahan,
On siinä kuiske ja huiske, Yöss' sirpit välkkyvät varkain, Ja kuhilaille se nousee Jo vilja kultaisten sarkain. Mut yksi on pojista sorjin Hän kiihkeinnä leikkaa viljaa, Yks kuiskivi innokkaimmin: "Ja hiljaa vain, pojat, hiljaa!" He mökille salaa saapui, Kun vilkkuili iltatähti; Oli aamu, kun poiat uljaat Kukin omaan työhönsä lähti.
Silloin sieppasivat Jaakko ja Mari sirpit käsiinsä ja menivät vankan rukiinsa kimppuun ja alkoivat leikata; tyttönen tuli ja sitoi vankkoihin, raskaisin lyhteisin, mitä he saivat leikatuksi, ja pian oli halmeella pystyssä vankkoja kuhilaisia.
Luista ja luista paikalla tiehesi tästä talosta eläkä toista kertaa tule!» Ja sen sanottuaan paiskasi hän oven kiinni, niin että sirpit porstuan naulassa kalahtivat, ja minä jäin seisomaan porstuaan. Mutta emäntä tuli aitasta, jossa oli ollut paimenkonttiani täyttämässä. Hän antoi sen minulle ja saattoi sitten veräjälle asti. »Tuoss' on sinun paimen evääsi ... ja kontin saat kanssa pitää.
Hän läksi kumppaniensa luo, jotka nauraa hiivistelivät Kallun laulua, ja sanoi Pekolle: »Mennään nyt edemmäksi katsomaan leikkuuväkeä.» »Vaikka vain. Tule sinäkin, Ahto», vastasi Pekko. »Kyllä», sanoi Ahto, »mutta mikä nyt on? Koko leikkuuväki seisoo sirpit kädessä eikä leikkaa, ja kaikki sitelijät, nuo poikanulikat ja tytönräppänät, juoksevat tuonne aidan päälle.»
Kaikki työwäki seisattui, leikkaajat pellolla heittiwät sirpit kädestään ja lähtiwät juoksemaan howiin. Pian oli kaikki työwäki tullut pihaan, ja jokainen käwi katselemaan missä tuli oli walloillaan. Silloin kajahti taas isännän ääni. "Durak, durak!" huusi hän täyttä woimaansa, ja jokainen ymmärsi hänen niin kaipaawan Simpsaa.
Silloin laskettiin sirpit. Riemuitsevin sydämin ja iloisin katsein riensi ken kynnelle kykeni leikkaamaan lyhteisiin luonnon runsaita antimia. Kateissa ollut hymyily palasi takaisin leikkimään harmaa-päävanhuksen samoin kuin nuoruutensa keväimessä elelevän nuorukaisenkin huulille. Suloisen syysillan ihanassa hämärässä kajahteli taasen nuorison raikas laulu.
Eräänä päivänä oli Aino noitten muitten ihmisten seurassa ja ajatteli, miksikähän kaikki on olemassa. Miksi on tuo pelto tuossa, miksi pellolla miehiä, miksi miehillä sirpit? Silloin hän istui pellon pyörtänöllä, heilutellen kädessään virpiä, jonka oli vesakosta murtanut. Katsellen näin sekä aatelien istuissaan hän näki tiellä tulevan kerjäläis-vaimon, pieni lapsi ryysyissä käsivarrella.
Kahvia juotua hiottiin sirpit ja mentiin taas pellolle. Pian terävät sirpit olivat kaataneet lopun viljaa, ja Mikki sekä Lyyli olivat ensiksi saran päässä. Tästä ei Niemi joutunut paremmalle tuulelle, vaan synkkänä hän läksi väkensä kanssa Niemen komeaan tupaan, jossa pitkillä pöydillä kukkuraiset ruoka-astiat höyrysivät ja haarikoissa vaahtoeli väkevä kalja.