Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Berndtsson oli liian viisas, ett'ei hän muka olisi huomannut syytä, ja liiaksi maailman mies, ett'ei hän muka olisi käyttänyt hyödyksensä tuulenpuuskaa. Hän tiesi, ett'ei hän koskaan tulisi passaatiin ja sen vuoksi hissasi hän purjeet käyttääksensä, niin hyvin kuin hän taisi, sitä viuhkaa, joka puhalsi. Hän kävi siis yhtä usein patruuna Anton'in kuin kenraalin kartanossa.
Jos oot sä peijari, Sen seulasta tiedän. Kah, muija paras, Hän onkin varas. Sit' ei mainita siedä. Entä pata-kollo? Ei tiedä se tollo, Mitä patamme on, Ja kattila voi. Peto ruokoton! Kas täss' on tuoli! Etkö viuhkaa huoli? Mi näkö! Taikapeilihin Kuvautuu taivaallinen hempi! Suo mulle siipes sukkelin, oi lempi, Ja lennätä mua hänen sylihin! Jos lähetä vaan uskaltaisin!
Me pukeudumme huolellisesti; koetamme puhua vain miellyttävistä asioista; emme luontaisen hitaisuutemmekaan anna estää osottamasta pieniä kohteliaisuuksia; riennämme huoneen toisesta päästä mukavampaa tuolia hakemaan; kumarrumme nostamaan pudonnutta viuhkaa; etsimme hävinnyttä sanomalehteä vaivaudumme henkilöiden takia, jotka vain satunnaisesti ja tilapäisesti meitä miellyttävät.
Hän huokasi helpotuksesta, että pääsi tyhjänpäiväisestä puheesta ja sai istua yksin, rauhassa antaantua ajatusten valtaan. Hän istui kyynäspää tuolin nojassa, käsi poskella ja toinen lepäsi helmassa tiedottomasti nyppien viuhkaa. Tumman harmaat silmät, jotka olivat syvässä kuopissaan, tuijottivat niin uneksivan omituisesti.
Miss' ankarimmin luodit soi, Laajimmin tulta salamoi, en sinne käymätt' olla voi tiet' isäin astumaan. Pojat kansan urhokkaan, mi Puolan, Lützenin ja Narvan tanterilla verta vuoti, viel' on Suomi voimissaan, voi vihollisen hurmehella peittää maan! Pois, pois, toimet rauhaisat! Jo tulta tuisku, myrsky käy, jo viuhkaa kanuunasta luoti. Eespäin, miehet uljahat!
Likka käypi kankahalla niinkuin kaunis kukka, Poika juoksee jälestä, niinkuin vanha hukka. Likka astuu ahoa pitkin, pumpuliliivit liuhkaa, Pojat ryömii jälessä, tuohivirsut viuhkaa. Likka istuu linnassansa, kulta riippuu rinnassa, Tänä vuonn' on huonot pojat huokiassa hinnassa. 44. VOI MIN
Kullankiiltävä, punakeltasiipinen perho lepää lehden päällä kuin kukka, avaten siipiä ja sulkien ne taas niinkuin neitonen viuhkaa. Tuulahdus liikauttaa lehteä, lehti kallistuu, ja perhonen putoo veteen, liukuen putousta kohti yhtä levollisena kuin äsken lehden päällä istui.
Kaikki tämä mukanaan oli hänellä aikomus suunnata kulkunsa Seurahuoneelle, kun hänen mieleensä samassa johtui, että Irene kerran Naantalissa oli ihaillut erästä viuhkaa, jonka väri ja malli oli jäänyt rakastajan muistiin, ja nyt täytyi hänen etsiä edes jonkun verran samannäköinen »vifti», kuten tanskalainen sanoo.
Liekki puhdas, sinervä, Niinkuin senki Jalo henki, Jok' on juuri lähtevä. Mutta raitis lämpö jää Huoneellen, Perheellen; Miks ei siis ylevämpää. Maansa ja Kansansa Sydämiin Kätke ihmishengen lyhtykin, Muuttaissaan Taivaalle loistamaan. Tuuli huojuttavi hiljaa Pellon viljaa Valmista. Isäntä tuo väkensä: Sirpit viuhkaa niittäissä Kilvalla. Päivät vierii. Kuhilaat Vainioll' on mahdikkaat.
EMILIA. Mut pahaa min' en nähnyt; joka sanan Ma silloin kuulin, joka hengähdyksen. OTHELLO. He eikö koskaan kuiskailleet? EMILIA. Ei koskaan. OTHELLO. Ja teitä pois ei laittaneet? EMILIA. Ei koskaan. OTHELLO. Huntua, viuhkaa, sormikkaita tuomaan? EMILIA. Ei, herra, koskaan. OTHELLO. Sepä kummallista!
Päivän Sana
Muut Etsivät