United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sairasten hengitys alkoi käydä helpommin, mutta puhetta, tuntoa ja ymmärrystä ei heillä wielä ollut. Kun hierojat hawaitsiwat, että heidän tilansa oli jotakin parempi, heittiwät he sairaat rauhaan ja paniwat itse wähäksi aikaa lewähtämään. Kaksi wuorokautta oli nyt siitä kulunut, kun sairaat päästiwät nuot, ennen kerrotut sekawat sanat ja siten osoittiwat heikkoa todellista elon merkkiä.
Usea silmäilikin niitä maistelemisensa wälissä, mutta pian heittiwät he niiden katselemisen ja palasiwat wirnistellen lasiensa luo. Kun oli syyskuun puoliwäli, tuli jo aikaisin hämärä. Tämän tähden sytytettiin jo waraselta kaikkialla kynttilät palamaan.
"Aiwanhan sillä on Wiklon äänikin", sanoi eräs heistä, ja heittiwät lyöntinsä pois; eiwätkä he olleetkaan puoltakymmentä kertaa useammasti häntä lyöneet kepeillänsä. "Jokohan se onkin wain Wiklo?" "Oletteko te todellakin Wiklo? Sanokaa totuus!" "Oikein todella minä olen Wiklo, Wiklo minä olen." "Kuinka te olette tämmöisille retkille joutunut?"
Kun hän iltamilla laulaa heläytteli joko kotikankahilla, tahi marja= ja niittytiloissa, taikka paimenessa ollessaan, kajahteliwatpa wuoret ja korwet sadoilla kumauksilla ja liwerryksillä wastaan. Kaikki, jotka sen kuuliwat, heittiwät käwelemisen, jos liikkeellä oliwat, tahi työaseet pois käsistänsä ja rupesiwat hiljaa, hengittämättä kuuntelemaan tuota tuttua ja luihin sekä ytimiin käywää säweltä.
Wiimein kuitenkin heittiwät sudet nuolemisen pois ja nyt olisi muutoin ollut hywä, mutta pakoitti niin kowasti noita pureskeltuja jäseniä. Kun ei enää kuulunut eikä näkynyt susia, rohkeni wanhempi waimo awata silmiänsä ja ihmeekseen näki hän, että ei ollutkaan suden pesässä, waan ihmis=asunnossa, jossa he makasiwat pehmeillä wuoteilla.
Heti kun wirsi oli aljettu, heittiwät kaikki sen Kaisan haltuun, ja ujostelematta weteli hän sen loppuun asti. Hänen äänessä ollessa ei yksikään kirkossa olija wärwähtänytkään, sillä weisuu meni luiden ja ytimien läpi. Niinkuin wirtawa koski wyöryi Kaisan ääni mahtawana, woimakkaana ja wähän wärisewänä, täyttäin ensin kirkon, sitten sydämet.
Mitä sanotte? kuollutko?" sanoi emäntä hätäisesti ja astuskeli ukon wuodetta kohden. Kaikki heittiwät askareensa pois ja tekiwät samoin. Siinä makasi ukko niin rauhallisen näköisenä ja kalpeana. Surullinen hymy oli jäänyt hänen huulillensa ja näyttipä siltä, kuin paljon kärsiwä sielu olisi päässyt rauhaan. "Siinä se oli nyt Fabian=raukan loppu.
Kaikki työwäki seisattui, leikkaajat pellolla heittiwät sirpit kädestään ja lähtiwät juoksemaan howiin. Pian oli kaikki työwäki tullut pihaan, ja jokainen käwi katselemaan missä tuli oli walloillaan. Silloin kajahti taas isännän ääni. "Durak, durak!" huusi hän täyttä woimaansa, ja jokainen ymmärsi hänen niin kaipaawan Simpsaa.
Ei mummo tuo meille enää koskaan leipää!" sanoiwat lapset, heittiwät irti äitinsä hameesta ja asettausiwat wakaaseen asemaan, ikäänkuin surrakseen tuon hywän tuttunsa kuolemaa. Mökin mies ei ollut kotona, sillä hän oli suksilla hankkimassa puita mökin tarpeeksi.
Nuorempi otti kelkasta waateriepuja ja kääri niitä hänen ja itsensä ympärille, mutta erinomaittain jalkoihin. He heittiwät kelkkansa tielle ja paniwat maata lumelle aiwan tien wiereen likelle erästä kuusta. "Minua palelee", sanoi wanhempi. "Maataan hywin liki toisiamme!" sanoi nuorempi. "Kyllä me kuolemme tähän." "Saattaa niin käydä.