United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kivenheiton päässäpä siitä niin uljas kartano on, sen keskeä nousevi torni, niin suora ja kaareton. Syysillan synkeät varjot jo loitoks siirrähtää, kun suurista ikkunoista valo kirkas välkähtää.
He toisiaan lempi, mut siitä Ei hiiskunut kumpikaan; Niin vihoin he toisiinsa katsoi Ja riutuivat rakkauttaan. Ja jo eroon he joutui ja enää Näki toisensa unessa vaan; Oli aikaa he kuolleet ja tuskin Sitä itse he aavistikaan. Syysillan kelmeä täyskuu Se katsoo pilvistään; Liki hiljaista kirkkomaata On pappila yksinään.
Silloin tuntui hänestä äkkiä niinkuin joku olisi seisonut hänen takanansa kuusten välissä. Hän kuunteli. Hän kuuli ihmisen hengittävän tuolla syysillan hämärässä. Aaveita pelkäävä tunne hiipi hänen sydämeensä ja hän kääntyi äkisti.
He keskustelivat innokkaasti syysillan pimeässä käydessään katua, ohi työväen asuntojen, joiden akkunoista loimusi takkavalkeain loiste, punaseksi maalatulle, vastaiselle rannalle vievälle sillalle kulkevaa maantietä pitkin.
Kumpikin oli kuin unta. Esteri nousi ja katsahti ympärilleen. Tämäkö on koti? Tuntui niin yksinäisellä, kylmältä ja pimeältä. Hän juoksi vinttikammariinsa. Etsi kiireellä esiin Laurin valokuvan, jonka ääreen istahti. Ja mieleen selvisi Laurin kaunis muoto. Hän tunsi hänen kätensä käsissään ja kuuli äänensä, niinkuin kerran syysillan pimeydessä: Minä rakastan! »Hyvä Jumala! Minähän rakastan!
Muistathan isä sen sateisen syysillan, jolloin Paavo ja minä lähdimme ja Tapani jäi kotiin, kun et sinä voinut päästää sekä poikia että renkiä talosta IS
Siellä soitti musiikki ja väkeä olivat sijat täynnänsä sekä sisällä että ulkona huoletonta, nauravaa, ystävällistä, sähkön valaisemaa yleisöä lämpimän syysillan hyvänhajuisessa tuoksussa. He tulivat keskikäytävää ylös ja poikkesivat oikealle puolelle. Heikki voitti kaikki ujostelut. Ja se oli nyt entistä helpompaa, kun tuo Ollin korkea kaulus jäykisti niskaa ja pakotti pään pystyyn.
Aurinko painui mailleen lännessä, ja pohjolan hämärä levitti salaperäiset varjonsa tyynen majavalammikon ylle, jossa ei mikään muu ääni kuin veden solina kivien välissä matalassa putouksessa rikkonut syysillan hiljaisuutta eikä näkynyt mitään muuta liikettä kuin pieniä vesikuplia, joita virta hiljaa kuljetti lampeen päin.
Mutta soitto ei riemuna soi, vaan katumusvirtenä syysillan hetkellä huokaa; synkeenä näät kodon hallasen lehdon ja pilvessä taivaan kannen. Mutta pilvien peitto jo aukenee ja tuomiotorvi kaikuu. FOKAS. Kuinka tiedät tämän? KONRAD. Minä olen tietäjä. FOKAS. Se olet sinä, minä tunnustan sen nyt ja uskon mitä sanot, uskon järkähtämättä. Sano siis mitä merkitsee tämä uneni.
Silloin laskettiin sirpit. Riemuitsevin sydämin ja iloisin katsein riensi ken kynnelle kykeni leikkaamaan lyhteisiin luonnon runsaita antimia. Kateissa ollut hymyily palasi takaisin leikkimään harmaa-päävanhuksen samoin kuin nuoruutensa keväimessä elelevän nuorukaisenkin huulille. Suloisen syysillan ihanassa hämärässä kajahteli taasen nuorison raikas laulu.