United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos oot sä peijari, Sen seulasta tiedän. Kah, muija paras, Hän onkin varas. Sit' ei mainita siedä. Entä pata-kollo? Ei tiedä se tollo, Mitä patamme on, Ja kattila voi. Peto ruokoton! Kas täss' on tuoli! Etkö viuhkaa huoli? Mi näkö! Taikapeilihin Kuvautuu taivaallinen hempi! Suo mulle siipes sukkelin, oi lempi, Ja lennätä mua hänen sylihin! Jos lähetä vaan uskaltaisin!
Mä vainun sulle moisen aartehen. Ja onnen myyrä on se sulhanen, Jon sylihin tää morsianna vaipuu! Täss' istuimella niinkuin keisar majaan! Tää valtikas on, kruunua vielä vajaan. Ah, kruunupa tuo Nyt yhteen luo Sä verin ja hi'in Haa! kuulen ja näen Ja runoja käen, Ja nyt kävi niin! Voi! järkeni on miltei harhatiellä! Koht' ikään munki pään' on hourumiellä.
KOUKI. Mies olet, uros parahin, Toki turhasta tutiset. Miksi arvoja kyselet? Tyttö on voitettu, omasi. Kun löydät, sylihin riistä, Viemme vinhasti kotihin.
Säälisitkö, heltyisitkö, Et ikinä naista saisi Saisit naurun, pitkän pilkan. Sen sylihin suostuu nainen, Ketä on pelätä pakko. Kuka on ankara ja kumma, Sen etehen antauvi Hän kuin laakso vuoren alle, Nöyrin, notkahtavin mielin. KIRRI. Oletpa kokenut koira, Kun tunnet otuksen oikut.
Hän syöks ulos aluksesta, lyöttäytyi Thorsenin sylihin ja kipusi kiinni hänehen, ikäänkuin ei mikään enää heitä vois eroittaa. Kreivi viittas aluksen johtajalle ja tämä irroitti Andrén väkisellä; mutta kun johtaja kantoi hänt' alas alukseen, ähkyi André juuri kuin haavoitettu eläin. Thorsenin silmät olivat täynnä kyyneleitä, mutt' ei hän virkkanut mitäkään.
Nyt on hänen toivonsa toteen käynyt, mutta yhtähyvin: »En mä tuota tunnekana, Mikä multa muutti mielen! En lähe ilolla mielin, Lähen hoikka huolissani, Kuin syksyisen yön sylihin, Kevähisen kierän päälle!» Muilla onnellisilla on toinen mieli-ala, toinen hällä. Heidän mielensä on: »Kuin keväinen päivän nousu, Kevät-aamun aurinkoinen».
Voi, kuinka ne säikähti silloin tien laidalla laulupuut, voi, kuinka ne kuiskivat silloin sinivuokot ja siskot muut: »Varo syksyä, valkea neiti, ja kummejas kuulekkin!» Ei tyttö se kummeja kuullut, meni syksylle sylihin. Mut saipa ne siskot ja kummit nenän kyynärän pitkän kai, kun helmasta synkeän syksyn kesän nousevan nähdä he sai Kesäpäivät kaunihit, vienot, kuin kukkaset lemmikkein.
Vaan en saata vaiti olla, Lapsilleni lausumatta, Koska juoksevat kovasti Itkien isän sylihin Pelvon kanssa kauhe'imman, Syytä kyllältä kysyvät Isältänsä itkusuulla, Mistä paisuu paksu pilvi, Synkeys on syntynynnä, Ilmahan isot jyrinät, Peljättävät paukkaukset, Joista tuli tuiskuaapi, Liekki suuri leimahtaapi, Jota kaikki kauhistuvat; Sekin suurin syntisistä, Paatunut pahoissa töissä, Silloin toki siunoaapi Kuolon pelvosta kovasta.
En ymmärrä... Ah Ilmar! Ilmari! Haa onnetonta minua! En mitään Mä kuullut enkä nähnyt, vaikka juoksin Ja vaikka huusin! Yksin taivahalla Kuu loisti heloitteli kylmästi Ja metsät luonnon kaiken vaietessa Ivaten huutojani matkeivat. Mut Ilmari on poissa! Iloni On poissa! Tule, tule takaisin! Voi riennä Ilmar äitis sylihin!