United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt on hänen toivonsa toteen käynyt, mutta yhtähyvin: »En mä tuota tunnekana, Mikä multa muutti mielen! En lähe ilolla mielin, Lähen hoikka huolissani, Kuin syksyisen yön sylihin, Kevähisen kierän päälle!» Muilla onnellisilla on toinen mieli-ala, toinen hällä. Heidän mielensä on: »Kuin keväinen päivän nousu, Kevät-aamun aurinkoinen».
Kerran illalla, lokakuun alussa v. 1773, istuin yksinäni kotona, kuunnellen syksyisen tuulen ulvomista ja katsellen pilviä, jotka kiitelivät kuun alatse. Tultiin kutsumaan minua linnanpäällikön luokse. Minä läksin paikalla. Siellä olivat Shvabrin, Ivan Ignatjitsh ja kasakkain ala-upseeri. Huoneessa ei ollut Vasilisa Jegorovnaa eikä Maria Ivanovnaakaan.
Hänen suurten pähkinänkarvaisten silmäinsä loisto muistutti syksyisen aamun kirkkaudesta, ja niiden tyyneys häirittyi ainoastaan hetkeksi, kun Richard näytti kovin kiivaita rauhattomuuden ja kärsimättömyyden merkkejä.
Hanget soi, hanget soi, kevät saapuvi tuoksuvin tuulin. Rintani lyö, rintani käy, min jäässä jo olevan luulin. Mä heräsin aamulla aikaiseen, soi sirkutus kumma mun korvissain kuin pääskyjen karkelo päällä veen ja ma nousin ja katsoin ja hain. Mut yö oli yllä ja yö oli alla ja yö minun mökkini ikkunalla ja kukkulan kuuset ne huokas vaan yli synkeän, syksyisen maan.
Sama tupa; lehdet poistettu. Syksyisen harmaa iltapäivä lokakuussa, lopulta alkaa heikosti hämärtää.
Mutta samassa lakkasi kaikkien miesten kirveet kapsamasta ja kokoutuivat Lihvosen ja Uuden Hellbergin ympärille rakennuksen seinähirsille istumaan kuni varikset aidalle syksyisen toukopellon vaiheella, korvat terotettuina, mitä nyt kuuluu. Ja moni aavisti, että Juken kuoleman sanoma piilee nyt Mikon raskaasti hengittävässä rinnassa.
Syksyisen lehdettömän lehdon läpi näkee hän valkoisen tupansa, ja sen aukinaisen oven aholle paistavan mustaa metsää vasten kelmeän syysillan valossa... Se on hänen tupansa, hänen oma tekemänsä... Kun jaksaisi saada nuo puut tästä pihaan... Hän katselee sitä, ja yht'äkkiä näyttää se olevan hyvin kaukana, niinkuin jossakin toisella puolen maailman.
Ei auta mikään nyt muu, täytyy nuorin sisar Liisa lähettää kylästä apua hakemaan. Hän lähtee juoksemaan syksyisen yön pimeyteen ja juoksee niin paljon kuin vaan jalkansa kannattavat Pynnölään. Kamalan mustaa on ollut nuoren arkamaisen tytön yksinään pimeässä syys-yössä juosta tuo synkän metsän läpi kulkeva taival.
Ei minusta voi koskaan tulla mointa miestä. Hän on pelkkä tiedemies. Niin ajattelin taas. Parin tunnin perästä läksin hänen luokseen ilmoittamaan, että sairaan tila oli erinomaisen hyvä. Oli myöhäinen vuoden aika. Katujen lyhdyt ne kuumottivat niin himmeinä läpi syksyisen usman. Tohtorin huoneesta paistoi valo. Minä astuin eteiseen. Ovi hänen huoneesensa oli auki.
Tasakäpälässä silkoilin yli juurikkain, liekojen, kantojen ja kivien. Syksyisen peuran lailla tolvasin kummut ja kukkulat, korvet ja rämeet, mitä vaan eteen sattui. Luulin olevani voittopuolella matkasta, kun alkoi maa laskeutua alaisemmaksi ja lumisemmaksi. Tulipa oikein äärettömän näkönen korpi vastaan, jossa oli lunta ja vettä päälle polven.