Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Tuon näki Aineias, miten mursi hän miesrivit eestään, riensi jo taistelon halki ja peisten viuhunan taajan, etsien silmillään jumalaisen Pandaron paikkaa. Kohta Lykaonin kuulun siell' uroaaluvan keksi, astui luokse ja näin sanan virkkoi vitkaelutta: "Jousesi, vinhat miss' ovat nuolesi, Pandaros, missä mainees? Sill' ei vertaas tääll' ole ampujamiestä, maa Lykian sua oivempaa ei mainita mahda.
Kerskasit vaill' apukansoja, vaill' asejoukkoja yksin Troian varjelevas, kera veljet vain sekä langot. Heistäpä en ketäkään nyt keksi, en huomata saata; hiivistäytyvät pois kuin koirat leijonan luota. Vaan mepä kamppailemme, me vain apuheimona tulleet. Sill' apukansan kanss' ani-kaukaa myös minä saavuin, sen Lykiasta ma toin, jota halkoo kuohuva Ksanthos.
Selkään peistä et iskenekään sinä kuin pakolaiseen, vaan karatessani päin läpi rinnan tunkeos tutkain, suotu jos sulle se lie; vaan nyt varo itse jo vankan peitseni vaskea! Kunpa se keihästäis sinut tyyten! Helpomp' iliolaisten ois sota tottakin kestää, kun tuho veis sinut, sill' olet heille sa vitsaus hirvein."
Pakeni kyy, kun huomas, että ilmaa viherjät siivet halkoi; paikoillensa palasi silloin enkelitkin heti. Mut varjo, joka Nino tuomaria totellut oli, kun tää kutsui häntä, sill' aikaa mua katsomast' ei laannut. Hän alkoi: »Kautta lampun, joka johtaa sua korkeuteen, ja kautta tahtos öljyn, mi kestäköhön Taivaan saliin saakka, jos Valdimagrasta tai lähistöltä sa tiedon tiennet toden, virka mulle!
Ilolla Vellamon neitonen Sen vastahan uida täyttää: "Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, Jok' immeltä silmään' näyttää? Voi, voi mua, Vellamon neitonen, Sill' ompi jo kultana ihminen!" Jo päättää Vellamon neitonen Nyt toivonsa turhan kostaa, Ja kosken pohjasta paatosen Hän äkkiä pintaan nostaa, Johon vene Vilhelmin loukahtaa, Ja hän kera kultansa kuolon saa.
Kyll' on Suomella soreutta, Kyll' on Suomella sanoja, Ilman avun onkimatta, Velaksi vetelemättä; Et se tarvitse tapailla, Anella apusanoja, Muilta kieliltä kysellä, Neuvoksensa nouatella. Sill' ompi sanat soreita, Puhehensa puhtahia, Jos ne kuka juonteleepi, Laaullensa latjoaapi.
Hektor karkasi luo, kypär' aimolt' Amfimakholta riistää aikeenaan, ohimoihin luontuva, oiva; päin kävi ryntääjää heti Aias välkkyvin peitsin, vaan avopaikkaa keksinyt ei, sill' ankara vaski ylt'yli varjeli vartta, mut kilven kumpua kohti iski hän survaltain väkevästi, ja väistihe Hektor kaattujen luota, ja pois vei kumpaisenkin akhaijit.
Taonnaksi suuren Suomen? LOUHI. Ilvo, uskohan minua: Kalevala suur' on härkä, Itsepäinen, mutta sarveton, Suopea silittäjälle, Kesy teurastettavaksi. Sin' olet kamala eukko. LOUHI. Suurta ammovan sen kuulet, Mutta pien' on se teoissa, Toimissa matala, mieto Sill' on rakkaus mahassa. Leivällä sitä talutan Hääpitoihin paistiksesi. En voi seurata sinua, Verinen, vihasisuinen.
Mutta akhaijit seisoi suojana Patroklon kuin vaskinen seinä, kaikk' yht' uskaliaasti, ja saartavan, sankean yönpä Zeus ylt'ympäri loi, yli kiiltävien kypäreitten; sill' ei vieronut hän vihamiellä Menoition poikaa ennenkään, asemiesnä hän kons' eli aimon Akhilleun; siksi nyt sallinut ei, hänest' ett' ois saalihin saaneet Troian koirat, vaan avuks ääreen kumppanit kiihti.
Vastasi Idomeneus, jalo Kreetan urhojen päämies: "Mielinet peitsiä, niin näet kymmenen, kaksikin niitä; siell' ihan täytenä mun majanseinäni välkkyvät seisoo peitsiä iliolaisten, jotk' olen kaatanut, sill' en kartellut vihamiest' ole kamppailussa ma kuunaan. Siksipä peistä on mulla ja kumpurakilpeä monta, uljast' on kypärää, sopavaskea kiilteleväistä."
Päivän Sana
Muut Etsivät