Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Tuon näki mielissään kehotellen, kiittäen vanhus, näin sanat siivekkäät hän heille jo laati ja lausui: "Valppaat, lapseni, noin yhä olkaa, kaikk' uni kauas karkotkoon, ett' ei vihamies saa ilkkua meitä."
"Erittäin kaunista!" "Kestä te unta näitte?" "Teistä," sanoi maisteri viattomasti. "Minustako? Hahaha! Hyvästi!" Ja Rafaelin enkeli katosi akkunasta. "Nyt hän varmaankin suuttui," arveli Lauri ja oli hyvin pahoillansa. En tiedä, oliko Anni suuttunut, mutta sen varmaan tiedän, etteivät Annin siivekkäät ystävät tykänneet yhtään hyvää ateriansa keskeyttämisestä.
Astuen aivan luo sanat siivekkäät jo hän virkkoi: "Rientäös, Peleun poika, sa urhojen kaikkien kauhein, suojaamaan Patrokloa, jost' ylen ankara taisto laivain luona jo käy!
Virkki, mut kuullut ei jalo jaksaja, oiva Odysseus, joutuen vain ohi kiiti akhaijein laivoja kohti. Niinpä nyt yksin riens eturintaan Tydeun poika, Nestorin vanhan luo kävi valjakon varjelijaksi, näin sanat siivekkäät puhutellen hälle jo lausui: "Miehet nuoremmat kovin ahdistaa sua, vanhus, murtunut sulta on voima, ja vanhuus vaikea painaa, heikomp' ehkäpä lie ajomies, hevot myös hitahammat.
Harvemmin ja harvemmin kajahteli metsä Annin iloisista lauluista; usein aamulla jäivät siivekkäät ystävät unhotuksiin: Annin oli mieluista uinailla olennosta, johon voisi täydellä luottamuksella kiintyä. Lauri oli muuttunut hänkin. Samassa määrässä kuin Annin rajuus väheni, väheni Laurin ujous.
Mutta kun neljännesti hän päin jumalaimona syöksyi, peljästyttäen huus sanat siivekkäät jo Apollo: "Erkene, korskea Patroklos! Eip' alle sun peitses Ilion sortuva lie, koti urhojen, kohtalon suomin, eikä Akhilleunkaan, sua vaikk' urohompi on paljon." Noin hän huusi, ja Patroklos heti karkkosi kauas, kammostuin vihamieltä Apollon noutavanuolen.
Niin isät ottelivat, monet uljaat murtaen muurit, moinen heill' oli mieli ja moinen rohkeus rinnan." Noin heit' ohjasi vanhus tuo, sodan tuttu jo ammoin. Valtias riemastui Agamemnon, kun hänet keksi, noin sanat siivekkäät heti virkkoi kuuluvin äänin: "Vanhus, oisipa, kuin yhä rohkeus rintasi täyttää, polvesi ponsi ja voimasi muu yhä muuttumatonna! Vaan sua vanhuus riuduttaa, osa kaikkien.
Niin kävi Anterommekin, ja kun päivä kultaloistollaan laskeutui lännessä, kun metsän siivekkäät laulajat virittivät ilta-laulunsa ja tuuli laaksosta saattoi Dinkelbergille kaukaiset kellon äänet, silloin lieveni poika-poloisen sydän surusta ja kyynel kyyneleeltä tunkeutui sinisistä silmistänsä.
Virkki sen antaen hälle, ja vanhus sen iloll' otti, näin sanat siivekkäät heti vastasi tarjoajalle: "Haastoit, poikani, kaikin päin osuvasti ja oikein. Poissa jo on jalan ponsi ja polven, ei käsivarsi norjana kääntyä voi nivelissään niinkuni ennen. Oispa se nuoruus vielä ja voima, mi mull' oli, konsa Buprasioniin loi Amarynkeun kummun epeijit, kun pani voittelopalkinnot pojat valtiasvainaan.
Noin hän virkki, ja ponnahtain ylös nukkuja nousi, noin nimes, siivekkäät sanat virkkoi, vastaten hälle: "Kimpuss' ain' olet, vanhus, ei väsy touhusi totta! Missä nyt muut ovat nuoremmat toki poiat akhaijein, jotk' ylt'ympäri kiertää vois havauttelemassa valtikankantajat kaikki? Et hellitä vain sinä, vanhus!"
Päivän Sana
Muut Etsivät