Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Yks ihastus nyt kaikkein rinnat täyttää, Yks aatos kaikkein mielet valloittaa; Keit' äsken vaino vieroitti, ne näyttää Nyt kilvoin juovan riemun hekumaa. Ken omanaan vaan Ranskan nimen käyttää, Nyt tuosta ylpeänä olla saa, Nyt uuden loiston Ranskan kruunu voittaa, Ja kuningastaan kansa kunnioittaa.
Hänen elämänsä aamukoi nousi kirkkaana, paistoi kuin paras heinäpäivä. Hän jo tuomariksi vihittiin ja riemun juhlassa häiläsi silloin koko ylpeä Helsinki. Kaikki ylistivät tuomio-istuimen sankaria, jonka vasen nimetön sormi kiilsi sormustettuna morsiamen, valkean kuin lammen lummekukan, nimellä. Silloin virtaili viinoja punaisia, sinisiä, valkeita, mustia ja keltaisia.
»Täällä on aina niin juhlallista kuin kirkon alttarilla», sanoi Liisa, Tepon nuori emäntä, käydessään. »Ja niin keväisen kirkasta.» Niin tuntui Viion leskestäkin. Ja kun talvella ensimäiset auringon säteet vilkasivat huoneeseen, niin näki hän kirkkaan kesäisen paisteen ja sen kanssa kotoisen riemun tässä pienessä majassa. Heitä oli kolme ja hän riemuitsi toisten kahden onnea.
Hänen huoleton uneksija-luonteensa kylpi hetken auvossa kuin valon ja riemun aallossa; hänen mielensä oli kuin ennen lapsena, kun hän istui kamarinsa lattialla ja viserteli pieniä laulujaan "suuresta auringosta".
»Olet vanha jo, mennyt on kevääsi oma Sun eikö jo maassa maata ois soma?» »Kannan ma kuorman riemun ja huolen, siementä kylvän, siks kuni kuolen.» »Näin uskoen uutehen keväimeesi sa uskotko myös ylösnousemukseesi?» »Tiedä en. Teen vain tehtävääni. Soi läpi sieluni ijäinen ääni.» »Mitä sulle virkkavi ääni tuo? Se kauhua kuolon vai lohtua luo?» »Virkkaa: On valhetta vain moni verho.
Salama riemun lensi kautta sen, se oli hetki ikimuistoinen. Mi näky! Liekkiin syöksyi syttymään taas toivon tulta joukko toivokato; tukettu virrantulva vierressään kaas esteet, sortui sulku, särkyi pato; alt' alennuksen, epätoivostaan nous isäin maata kansa suojaamaan.
Jos tietäisit, et rahtuakaan vois Viivähtää kukkas kuuluvilta pois! Taas Meijerhoff! Päin rouvaan. Oi äiti! SANNA. Lapseni! Nimestä, josta riemun rintahas Heräävän toivoin, siitä säikähdyt Ja kavahdat kuin omaa kuoloas! SALLA. Hirveemmin vielä. SANNA. Kallis lapseni! Tuo musta kaapu riisu sielustas, Vanhempais neuvoon luota! onneas' Et ymmärrä.
Ja keskellä muiden onnen ja riemun tuntui kaikki niinkuin tyhjä tuntuu; ulapoilla aukeoilla, siintävillä, soiluvilla seilas nuoren miehen mieli mutta rinnassansa raukka yhtä kaihoi, kaihoi, toivoi.
Hiuteet kiitää taivahasta, Ropsii ikkunoita; En voi laata katsomasta Leikissänsä noita. Lapset tuolla kiitelevi Hiudetanssin lailla. Toinen toistaan tapailevi, Kaikk' on huolta vailla. Niinpä muinen vilvakkaasti Munkin kulki tieni, Aika kului autuaasti, Huolten taakk' oli pieni. Toisin tässä nyt on laita: Huolten kanssa vaivun, Riemun salpaa sankka aita Herra tahtoos taivun! Piiloja.
En voi kuvata niitä riemun tunteita, jotka valtasivat minut saapuessani New Yorkin satamaan Newportista. Olinhan tullut häitäni viettämään, onneni kruunua valmistamaan. Morsiameni oli siveyden ihanne. Hän oli mielessäni niin pyhä, että minä häntä aivan jumaloitsin kuin jotakin yliluonnollista olentoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät