United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt Polydoron peitsellään, Priamon pojan sorjan, sorti Akhilleus; eip' isä taistoon laskenut häntä lainkaan ois; oli poika hän nuorin näät sekä rakkain taatolleen. Toist' ei niin ollut juoksuhun nopsaa.
Tee se, mut kaikk' ei taivahiset sua kiittäne suinkaan." Vastasi pilviennostaja Zeus, tukaloituen tuiki: "Mieletön, min tihutyön Priamos, Priamon mitä lapset moist' ovat tehneet sulle, kun toivonas herkeämättä turma on Ilionin, kato kaupungin talokauniin?
Vuosisadat vaihtuvat, tuhannet vuodet kuluvat, mutta aina ovat ihmiset muistelevat ja ylistelevät runoilijaa, joka tällaisena yönä lauloi Trojan hävitystä ja paloa. Mitä on hänen rinnallaan Homeros? Mitä on hänen rinnallaan itse Apollo forminkseineen! Nero nosti kätensä, kosketti kieliä ja puhkesi Priamon sanoihin: "Oi isäini pesä, oi kallehin kehto!..."
Sill' et sä, pieni runoseppä, Mua koskaan vihaan yllyttänyt, Et ainointa tornia suistanut Pyhän Priamon korkean linnan, Et kärventänyt sä ainointa karvaa Polyfemos-poikani silmästä, Ja koskaan ei sua suojellut neuvot Viisauden jumalattaren, Pallas Ateenen."
Virkki ja jänteeltään taas laski jo päin väkänuolen Hektorin kaataakseen, kovin toivoi kohti jo käyvän. Vaan sivu kiitikin nuoli, ja kuulun Gorgythionin ryntääseen ota tunkeutui, Priamon pojan uljaan; Aisymest' oli tuon emo, kaunis kantaja, tuotu, kukkeavartinen kuin jumalattaret, Kastianeira.
Kons' oli kumpu jo luotu, he lähtivät taas sekä sitten suuriin, kuuluihin surujuhliin atrian ääreen kertyivät Priamon jumalaisen valtiaslinnaan. Noin jalot vietettiin hevonsuistajan Hektorin peijaat. ILIAAN SELITYKSI
Aleksandreialainen kriitikko Arístarkhos hylkäsikin nämä säkeet sopimattomana lisäkkeenä, joka oli ristiriidassa jumalan takoman asevarustuksen murtumattomuuden kanssa. Ks. Il. Sel. Zeun vihan nostanut on Priamon perikunta jo päälleen: alkutekstin mukaan: "sillä Zeus on jo vihastunut Priamoksen sukuun". Vrt. Il. IV 44-49, jossa Zeus sanoo Īlionin olleen hänelle kaikista kaupungeista rakkaimman.
Kohtapa kyll' olen hälle ma taas: 'helosilmäni armas'! Vaan sinä valjastuttamahan hevot käy kaviokkaat, taas minä aigiinkantaja-Zeun menen kammiosuojiin, ylleni suorimahan sovat taiston, jotta jo näänkin, tokkopa meit' ilomielin vain sotatanterehella kohdannee Priamon vesa, Hektor heiluvaharja, vai monen iliolaisenkin, liki laivoja kaatun, lie lihat, rasvat kohta jo ruokana lintujen, koirain."
Vaan nyt Akhilleus palkinnot pani kiistämöjuoksun: maljan hohtavan toi, kuusmittaisen, hopeaisen, maljoja kauneimman maill' ihmisien asumilla; työ sepä Sidonian oli seppojen taitehikasten; toi meren siintelevän yli sen Foinikian miehet Lemnos-saareen; lahjaks sai Thoas siellä sen heiltä; vaan Priamon vesan sill' oli irti, Lykaonin nuoren, ostanut Patroklolt' Euneos, Iasonin poika; senkin Akhilleus nyt pani peijaiss' ystävän kalliin palkaks sille, ken juoksussaan nopeimpana joutuis, toisena saapunehellepa taas ison, uhkean sonnin; viimeisellekin viel' oli puoli talenttia kultaa.
Vaan toki ohjata teit' ei saa Priamon vesa Hektor, vallata vaunuja ei valioita; sit' en minä salli. Eikö jo riitä, kun sai asun, jost' ylen ylpeä syytt' on?