Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025


Jo eikö koita päivä, katvehesta kun lauluni saa poveen synnyinmaan, kun tuntehesi tulkituksi näät , mun oma kansani, sa kallehin? Vai viimeisnäkö tiedottomaks jäät , siit' että itseäs ma tulkitsin? Se hetki vihdoin koittava on milloin, kun, lauluni, sa yöstä ylenet?

Oi, kansani kallis, kallehin, Joka Suomesi raivasit soista, Kivimäistä ja kannokoista, Joko laihosi nuoren halla veis, Joko uskosi uupuis, vaikeneis Valoisan aamusi laulu? Oi, kansani kallis, kallehin, Joka kärsiä sait tuhat vuotta, Ah, aamusi näitkö suotta? Ja siksikö valkenevan näit yös, Taas ett' yhä selvemmin turhaksi työs Uus', auvoton aika näyttäis?

Jos niin olis, kansani kallehin, Jos niin olis kohtalos kurja, Niin onnesi oikukas, nurja, Niin parhaint' ehkä se ollut ois, Että oisit jo aikaa kuollut pois Ja kuollut kunnialla. Mut niin ei onnesi olla saa, Ei voi, olet sankari nuori, Olet tuulia halkova vuori! Siis seiso vankkana, vahvana vaan, Kuin tunturi tuulessa juurillaan, Ja kaikk' ota vastaan tyynnä!

Näin istuiss' aikahan menneeseen Pois kauvas miettehet lentää, Pois kauvas aikahan kultaiseen Ja vedet poskille entää. Ain' ollut näin ei hän yksinään; Häll' oli poikansa silloin; Nyt missä lie, mihin viipyikään? Taas hänet nähnehe milloin? Se häll' oli kallehin kalleus, Pimeässä silmien valo, Se kurjuudessakin lohdutus, Se päivän koittavan salo.

Ja muistele, mik' oli kevään taika, Ja kuinka ne kuohusi kevään veet! Veet kuinka ne kuohusi, sulkujenki Läpi vyöryi vaahdoten uomiaan, Ja kuinka se heräävä kevään henki Jäät järkytti, valveutti Pohjanmaan! Ja kuinka jo kallehin kansankielin Valo virtasi, vaikkakin estettiin, Ja kuinka se sitkein miehen mielin Yön auvoton aika niin poistettiin!

»Nyt siis kuule sa, äitiseni, Tämä kallehin päätökseni: Liekki kirkas ja pyhä Liehaelkohon povessani Isänmaalleni, omanani Olkoon sen etu yhäKuten kukkanen seppeleessä, Niin ma Suomeni koristeessa Tahdon tähtenä loistaa; Uutta intoa kansassamme Viritellä ja Suomestamme Pahan, turmion poistaaHanna. Hanna akkunasta Ulos katseli.

Yön taivahalla jo tähdet käy, ei kulta korkea kotiin näy. Mua jos sa lemmit, miks viivyt poissa? Jos sua en lemmi, miks viihdyn koissa? On kallihimmat mun lempein yöt kuin kullat, päärlyt ja helmivyöt, mut lahja kallehin taivahalta on lemmen ylpeän vapaa valta. Niin raskahasti lyö sydämein. Mit' armahain sulle pahaa tein? Mua miksi loukkaat, kun sua ma lemmin?

Se häll' oli kallehin kalleus, Pimeässä silmien valo, Se kurjuudessakin lohdutus, Se päivän koittavan salo. Raskaimmat raatoi äit' orjan työt Vaivoistaan nurkahtamatta; Hän valvoi päivät, hän valvoi yöt Lepoa muistelematta. Pojasta, toivoi hän, tulee mies Jalompi vanhempiansa, Ja maineensa rinnalla jää kenties Myös muistonen kantajastansa.

Ja nyt hyvästi, kallehin Coletteni!

Minulla oli Moppe niminen kelkka, jonka jalakset olivat raudoitetut, ja joka senvuoksi meni mäessä kaikkien muiden ohi. Moppe oli ylpeyteni ja kallehin aarteeni. Päivällä oli hän kilpajuoksijani, illalla kannoin hänet makuuhuoneeseeni, ollakseni hänestä oikein varma. Olin niin kateellinen Mopesta, ettei kukaan kuolemanrangaistuksen uhalla saanut siihen koskea luvattani.

Päivän Sana

merilinnan

Muut Etsivät