United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma sammua tahdon kuin tähdenlento tien viitaten erämaan lampeen. Ah, en voi, en saata! Ma elämään tulin, nyt täytyy mun elon laine olla. Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta. Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta. Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini; riemua ei suo rattoisa seura, ei viini. Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät. Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Taatto tointaan hoiti, yksin Eljas hoivaa etsi vaivaan, kera metsän ystävyksin sekä yön ja tähtitaivaan. Niin he tyyntä eli täällä. Ohi vyöryi ajan virta, jyrissyt ei päiden päällä elon myrsky-neitten pirta; kutoi kaihon kalvas tytti, helkki hiljaa huolten niidet, joskus vaiva värähytti, soivat surun kielet viidet. Antoi vihdoin aika armon.
Tuo Kuutar, korea impi, neiti Päivätär pätevä pitelivät pirtojansa, niisiänsä nostelivat, kultakangasta kutoivat, hope'ista helskyttivät äärellä punaisen pilven, pitkän kaaren kannikalla. Kunpa saivat kuullaksensa tuon sorean soiton äänen, jo pääsi piosta pirta, suistui sukkula käestä, katkesihe kultarihmat, helkähti hopeaniiet.
Paennut on piispa, poissa Turun koulut, konsistorit, vaan ei Eljaan tutkinnoissa tarpehen nyt professorit. On nyt aika Herran pelon, tutkija nyt taivaan Luoja, kova eessä koulu elon, vaiva valtakirjan suoja. Eljas hiljaa ahkeroipi, unhoittaa jo murheen maisen. Onnen virpi vihannoipi jälleen koissa kappalaisen. Pysähtyy jo huolen pirta, vaikenee jo surun vaski.
Lapset yön ja auringon, juoksevaa elämän rihma on! Sukkula lentää ja pirta lyö, kiitää päivä ja ehtii yö. Joka hetki on aina uus, joka hetkess' on ikuisuus. Tyhjän yli ja pimeän kasvaa kangas elämän. Ikuisuudessa mitataan unen lankoja lapsille maan. Unen silkkiä riittää, riittää: luotujen onni on tähtiään kiittää. Lapset yön ja auringon, kiire on, kiire on! Lasten kuoro Kevät on, kevät on!
Hyppii hyiset vetten hyrskyt, hyiset sotkat soutelee, mutta missä taukoo tyrskyt, jäinen joutsen joutelee. »Hyv' on hyyssä linnun olla, ihanampi ihmisen, armas Suomen suvannolla ailakoida aatosten. Eipä polta päivän helle, paistaa kuolon kuudan-yö, vaipat vilppaat sydämelle utupiian pirta lyö.»
Eipä juokse jouten virta, suotta suihka laulun pirta, kertoo kevätvetten työstä, talven maasta, kansan yöstä, ottaa, ahmii yltään, altaan, luottaa heimon vapaan valtaan. Kas, kuin kaikki pyörät pyörii, askar joutuu, joukot hyörii, kaikkialla taisto tuima, riemu työn ja riento huima; kesken myrskyn, kesken vahdon, seisoo paasi Suomen tahdon.
Käy pirta ja niidet ne helskähtää Ja oudosti silmä se välkähtää. Pyhä aamu on, tyynt' yli vetten, maan, Ja huomenkello se kaikuu vaan. "Laps', nouse, päivä jo kirkas on, Ja kellot jo kutsuvi kirkkohon." Mut Leena hän työnsä on päättänyt Ja vaivoistansa hän huokaa nyt. Hän tyynenä nukkuvi vuoteellaan, Ja morsiusseppel on kulmillaan. Ja hääpuku valkea yllähän, Ja valkeamp' entistään on hän.
"Ei, niinkuin ma jo sanoin. Hän lähti pois ja minä menin emännän kamariin, jossa tovin puhelimme asioita keskenämme. Aina kuului kutoa hellittävän kamarissaan, että pirta pani yhtenä paukenna; hänestä te saatte oikeen kelpo miniän, koska olen kuullut vähän asian olevan sinne päin kallellaan", puheli Maija viattomasti.
HENKI. Elon vuossa, tointen tyrskyssä vaan Minä aaltona uin, Puhun myrskyn suin; Synty, hauta oon, Meri pohjatoin, Yhä hehkuva virta, Elon piukova pirta, Ajan käärimä-puulle ma loimia luon, Ja Herralle helskyten kangasta kuon. FAUST. Maailman aavan saartavainen, Mun heimoan' oot sa, henki toimeljas! HENKI. Oot oivaltamas hengen heimolainen, Et mun! En sun? Ma Luojan jäljennös!