United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oleskelin kaikessa hiljaisuudessa maalla, kolmetoista kilometriä Espoon asemalta olevassa pienessä talossani niinä päivinä, joina Venäjän suuri lakko puhkesi ja yli valtakunnan vyörivänä aaltona alkoi mahtavain, tähän asti vielä jatkuvain tapahtumien sarjan. Uutiset kuohuttivat tunteitani.
Onko Konviramur lempeä, lempeänä valaiseva sädekehys hänen sydämensä ympärillä? Vai miksi sulaa maailman edessä liikutus-valuntana? Kukkasten punan tuntee silmillänsä ja sielullansa. Metsän tumma varjo hukuttaa mielen. Ihmisten edessä herää ihastuspolttavana kyynelenä. Konviramur, kukkanen sydämellänsä, sydämessänsä. Helteekö rinta rakkauden aaltona ja valuu värjyvän maailman ylitse?
Nyt sitä vastoin rupeat itseäsi vaivaamaan, sen sijaan kuin sinun pitäisi ajatella sielusi asioita. Rupeat itseäsi vaivaamaan, etkä sinä kyynärpäätäs saa sittenkään puraistuksi. Niin! nyt sinä valitat ja pelkäät..." Tämä nuhde näkyi pistäneen Harlow'ia hamaan sydämmeen. Aaltona hyökäsi häneen koko hänen entinen ylpeytensä. Hän puisti päätänsä ja ojensi leukansa eteenpäin.
Mutta kaikki lupaukset ja sopimukset keisarillinen Venäjän hallitus ennemmin tai myöhemmin on rikkonut. Pääsyy hallitsijavallan 19. ja 20. vuosisadalla tekemiin oikeudenloukkauksiin perustui kansallisuusaatteeseen, joka Napoleon I:n maailmansotien jälkeen valtavana aaltona kävi kautta Europan.
Katso linnan loistehissa Toista, syksy-yössä toista! Jos on yö, tai päivä paistaa, Riemu on tai murhe suuri Eikö kaikk' oo yhdenlaista, Kun on viall' elon juuri! Turha toivomus. Kas, aallot määriä vailla Käy merta kiiltelevää; Josp' aaltona muiden lailla Sain merta ma viilettää, Niin huoletta kalvaavatta, Niin kirkkaan-kylmänä vain, Niin aikaa muistelematta, Kun onnea nautita sain.
Tuokion seisoi hän ovensuussa kumarassa ... tuskin jaksaen nyökäyttää päätänsä taikka paremminkin hartioitaan sen verran kuin vaadittiin tuota sotaa halveksiakseen. Nyökäytti hartioitaan ... ja niskassa heilahtivat silloin hänen tahrautuneet hapsensa suurena aaltona. Sitten pitäisi hänen liikahtaa.
Viimein vasta hellittää Anfortas Parsifalin kädestä, ja hän herää puhumaankin. »Poikani Parsifal, olet kasvanut mieheksi ja rintasi on korkea, olet tullut astumaan Graalin kuninkaaksi, jos mielesi on yhtä ylhäinen ja sydämesi kauneuden totis-iloista heijastusta, niin astu pyhään kuoriin edessäsi, siellä on Graalin ankara malja, kun nostat huulillesi sen, saat rintasi korkeana vavahdellessa tuntea, nousetko oman tunteesi aaltona ja omalla sydämelläsi sulatat maailman ihanuudeksi, vai keveät väristyksetkö vaan tulevat ja haihtuvat sydämellesi.
Kun olin piennä paimenessa, lassa karjan kaitsijana, metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla, kirjavaisilla kivillä, paistavilla paateroilla; tuuli toi sata sanoa, tuhat ilma tuuvitteli, virret aaltona ajeli, laulut läikkyi lainehina. Ne minä kerälle käärin, sykkyrälle syylättelin, panin aitan parven päähän, kukkarohon kultaisehen, rasiahan rautaisehen, vaskisehen vakkasehen. Sananlaskuja.
Asettuu rinnassaan kuin liikkumaton meri, joka lepää rajatonvoimaisena rauhana, ja rannattomassa povessaan kätkee hillittömät myrskynousut. Parsifal vaeltaa, päivät nousevat ja laskevat. Ei valaise hänen silmäänsä ihmisliikutuksen välke. Ei sula hänen rintansa huokauksen aaltona.
Graalin liljaväristyksiseen temppeliin hän huokaisi itsensä kauneuteen kuolevan liikutuksen aaltona. Ritarit kohtaa vaeltava Parsifal, punaliehuvat ritarit, leimauskäsi ritarit, jotka kulkevat maailmaa, sytyttääkseen voiton sykähtelytähdeksi sydämensä, ne voitto-säihkyvät ritarit voittaa soittava-sydän Parsifal kuin riemuna tuleva torvensoitto metsän hiljaiset kaiut.