Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kleitos nuolen sai, Peisenorin aaluva aimo, Pulydamaan ajomies, sotikuulun Panthoon poian, ohjia hoitaissaan; ajo näät oli ankara hällä, sill' eturintaan taajimpaan karahutti hän mieliks iliolaisien ollakseen sekä Hektorin, mutta sai tuhon itse, sit' ei, miten mielikin, estänyt kenkään.
Näät sinne aina keräytyy ne, jotka ei suistu raisun Akeronin rantaan.» Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta ei muistoa ja ääntä laulun lempeen, mi mieltäni niin usein viihdytteli, suvaitse virkistää taas sieluani, mi tänne tullut ruumihinsa raskaan keralla on ja uuvuksissa ihan.» Rakkaus, mi hengessäni haastelevi, noin alkoi laulun hän niin suloisesti, se että vielä sisälläin nyt soipi.
Vihastu älä palvelijaasi! Vaan pahoin eksyt, herra kuningas. Näät äsken Jahve suuren voimansa Sinulle näytti. Vaiko omin voimin Sa luulit lyönees joukot Syyrian? Ei. Herran käsi heidät murskasi.
Se väikkyy, säikkyy, hehkuu, Vait taivohon tuijottain; Se tuoksuu ja itkee ja värjyy Sulon lempensä vaivoja vain. Rein-virtaan värähdellen Luo päilyä pintaan veen Tuo uljas, pyhä Köllen Siin' uljaine doomineen. Näät doomissa kuvan ylhän, On kultanahkalla tuo; Se kaihoon tieni jylhän Viel' lempeän säteen luo.
Näät köyhänä ja paastoten sa tulit kedolle, kylvääksesi taimen hyvän, mi muinen oli viinipuu, nyt piikki.» Kun tämä päättyi, kaikki kaaret Hovin tuon pyhän kaikui 'Kiittäkäämme Luojaa' sävelin, soivin siellä korkeudessa.
Isännän nimi-, neidon synnyinpäivä Taas vuoden lopuss' oli joutunut: Mon', onnentoivotuksill' ennättäivä, Ol' Saarelaan jo vieraaks saapunut. Viel' ajoi joku. Ihastus nous suuri, Kun sisään astui reipas maisteri, Porvoosta tullen muuttaimasta juuri, Näät, papin-Jannesta nyt Janne-papiksi.
Oi sinä, joka kuivaat itkut pienten kukkain, teet lehdestä kuolleesta perhon elävän, kun Pyrenean tuulet mandelpuiden hajatukkain värisyttävät sydämiä kuin ihmisrukkain näät kohtalon kourissa vääntelevän. Sua jumaloin, Aurinko!
Sorjine jos tamineineen nyt tähän heitän Patroklon, joka mult' oman kunnian puoltajamiesnä kaatui, kehnoksuu sit' akhaijit, ken minut nähnee. Vaan häpeää jos peljäten taas koen kohdata yksin Hektorin laumoineen, monet yhden saartavat varmaan; kaikkipa kansa on näät kera Hektorin heiluvaharjan. Vaan nyt moisia miks sydän miettii?
Ja vähän tuonnemmas kun tultu oli, ma kuulin: »Maaria, meit' auta!» Pyhää Mikaelia, Pietaria huudettavan ja muita. Luule en, maan päällä että käy ihminen niin kova, jok' ei sääliin sulaisi siitä, mitä sitten näin ma. Näät niin kun liki heitä tullut olin, ett' erottaa voin asenteensa tarkkaan, suur' tuska silmistäni kiersi veden.
Näät laulun kun kulkevi ruhtinas, hän käy kuin kruunattu kuningas, ei hoida hän aarteitaan kuin saita, tää lemmen ja toivojen valtias: hän loihtee ruusuja, verhoo maita, hän syttää rintoja toivekkaita ja urhojen haudalle, itkien hiljaa, hän kylvää muiston ja maineen liljaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät