Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
CAESAR. Tapahtukoon oiti. POMPEJUS. Sitt', ennen eroamme, pidot teemme; Ken alkaa, arpa ratkaiskoon. ANTONIUS. Min' alan. POMPEJUS. Ei, Antonius, arpa ratkaiskoon. Mut ensinnä tai jäljinnä, niin voiton Egyptin hieno keittotaito viepi. Ma kuulin, että Julius Caesar siellä Kemuista lihoi. ANTONIUS. Paljon olet kuullut. POMPEJUS. Vain hyvää tarkoitan. ANTONIUS. Ja hyvää puhut.
Min' en ole mitään tahtonut enemmin vihata, kuin itserakkautta, ja katson sentähden ainoastansa sitä parhaaksi, minkä soveliaimmaksi ja oikeimmaksi näen, säästämättä enemmin omia kuin muidenkaan omituisuuksia.
Sivullas, näetkös, Valtaus on ja Murha; Nyt näytä mulle, että olet Kosto: Nuo pistä tai ne vaununpyöriis sido, Ma silloin tulen ajomieheks sulle Ja kiidän kanssas halki ilmojen; Kaks sälköä sä hanki pikimustaa Vetämään kiirein koston-vaunujasi, Ja murhamiehet etsi luolistaan; Ja kun on vaunus niiden päitä täynnä, Min' astun pois ja pyörän rinnalla Kuin orja jalan talsin päivän pitkän, Siit' alkaen kuin Hyperion nousee Ja siihen asti kuin se mereen laskee; Näin päivästä mä päivään laahustan, Jos Valtauksen ja Murhan pois sa juurit.
FAUST. Ei sormust' oo tai jotakin, Min kaunisteeksi kultani saisi? MEFISTOFELES. No näinhän jotain: koristin Tai helmivyö se olla taisi. FAUST. Sep' oivaa! oisin pahoillani, Jos lahjatonna saisin kullan luo. MEFISTOFELES. Päinvastoin oisin riemuissani, Kun lahjatikkin nauttia hän suo.
Kuulkaa! Se Suomen on soitto! Tuomiopäivän on koitto! Nousevat paatiset parmaat, veisaavat vainajat harmaat voittoa Väinölän rantain urhoa kilvellä kantain, Päämiestä, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin leimuta vapauttansa. SIELL
Ei pimeys helvetin, ei yö, miss' ykskään ei tähti loista alla soukan taivaan, min kokonansa pilvet synkät kattaa, niin paksuun, raakaan peittoon hunnuttanut näköä multa ei, ei aistimia, kuin savu tuo, mi täällä päälle lankes. Ei silmää sietänyt ees auki pitää; siks Oppahani viisas, uskollinen läheni, tarjos tueks olkapäänsä.
Niin, petä *sinäkin*; yks mulla on toveri, jok' ei ole uskoton. »Sydämen sadun» Lind kai sepittää, min lemmen tuhois merten myrskysää, maanmiehensä hän lemmelleen on uhrannut, ei tunteitaan hän ole millään tuhrannut! Tää, herra Falk, on kaikille jo sietämätöntä. Me emme saman katon alle sovi; ma pyydän, muuttakaa, on auki ovi kumartaen, rouva Halmin ja vieraiden mennessä sisään.
Tuskin me päästiin, keveästi hän, ma hänen avulla, järkäleeltä järkäleelle. Ja ellei rinne tässä ollut oisi lyhyempi toisen rannan reunaa, ehkä mun, vaikk' ei häntä, voittanut ois taival. Mut koska koko Malebolge viettää alimman alhon suuta kohti, johtuu näin kuilun kunkin asemasta, että ylempi sen on toinen seinä, toinen alempi: huipulle siks vihdoin tultiin, min viime paasi ulos pistää. Tuonne
Virttä, jonka sunnuntaina kuulin t:ri Watts'in kirkossa, en ikinä unhoita; se oli seuraava: Kun ristinpuuta katselen, Miss' Herra taivahan Ol' riippumassa, loistehen Maailman unhoitan. Oi, että kuolos katkeran Ma aina muistaisin, Ja rakkahimman tavaran' Sun eestäs uhraisin! Mit' oivaa verta haavasi, Oi Herra, vuotavat! Ja piikkikruunu, tuskasi Min mulle lausuvat?
Kuin silmät sen ei aamutähti loista, solisi sorja, enkel-kirkas kieli näin mulle suloisesti, hiljaa haastain: 'Oi sielu seijas sa mantovalainen, min maine vielä maailmassa soipi ja soipa on maailmanloppuun saakka, mun ystäväni, vaan ei onnen, harhaa nyt astuessaan vuorta autiota, niin ett' on pelko hänet käännyttänyt;
Päivän Sana
Muut Etsivät