United States or Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tarpeetontahan sinne on nyt lähteä juopottelemaan ja ehkä vielä toisten ivattavaksi, sillä ainahan niistä joku on nähnyt hänet yhdessä tytön kanssa, eikähän ne tietysti siitä malta olla veistelemättä. Ei, viisainta on nyt lähteä saunaan ja sitten suoraan kotiin, enkäpä huomenna taas saa tytönkin käsiinsä ja silloin virkeänä miesnä kaikki selville...
Ei aio hän mennä Turjan hyihin turtumaan, ei, ennen surman suokoon taisto kuuma; ei jää kuin lastu vetten vellontaan, ei, miesnä kuolla, miesnä kamppaeltuaan, niin johtajan, niin joukonkin on tuuma. Von Hertzen on se.
»Tee hauta mulle, äitini, jo päättyi päivät multa; paennut taistelua on tuo kurja sulho-kulta; mua muisti vaan ja itseään, sun mieltäs kuuli vaan, ja petti toivot veljien ja isiensä maan. Kun tuli muut, mut armas ei, niin kuolleheksi itkin, päin surmaa miesnä menneeksi, kuin meni kumppanitkin, suruni oli suloinen, ei katkera kuin nyt, tuhannen vuotta surra noin hänt' oisin mielinyt.
Nousee rintaan niinkuin kaiho kumma: jotain kallista on mennyt pois! Elämäkö? Ei, on tuoni tumma... tää on harmajaa kuin hallaa ois. Haihtunut lie elon aika parhain, toivot, taistot, tuskat päättyneet; miesnä seison, mistä lähdin varhain, eessäin öisen synnyinseudun veet. Lehti keltainenko lensi?
»No, ehkä siitä sisu tasaantuu, kun lyijyä sun pöksyys kasaantuu.» Kuin aatoksissaan, muuna miesnä Kalle käy sauhutellen rantatöyryn alle ja piipun kopistelee huolella, sen panee kivelle ja kahlaa jokeen. Tää mitä tietää: ryssän puolella viel' äänetöntä on... Tään uintikokeen kuin tekis itsekunkin oma veli mielt' ahdisti suu pilaa yritteli: »Jo pitää olla kelpo kihinä...» Nyt!
Kun minä vuonna 49 jo vanhempana miesnä marssin Radetzkyn kanssa, tunsin samaa iloa kuin ensi kerrallakin.
Hän jähmettyiskö Pohjan hankihin? Ei, sodan liekkiin kuolla paremp' oisi. Kaarnaksi jäiskö meren hyrskyihin? Ei, taistella kuin mies ja miesnä kuollakin hän sois, ja joukkonsakin samaa soisi. Väk' on se Hertzenin. Sen tuntee kenraali, sit ei hän tänne hukkaan henno jättää: nuo miehet hänen kotiseutuns' synnytti, hän kutsuu, käskee, rukoilee, ne viipyvi, kuin kuolema myös häntä pelkäämättä.
Pyssyn ponsi, kirveslapa, Minkä kukin löytää! Paeta ei ole tapa, Päälle parvi töytää. Ensi miesnä ken on siellä, Jonk' on peto melkein niellä? Hän, tuo nuorin, Pulskin, suorin, Sulho parven parhain! Hänpä viskaa Lailla huiman Pedon niskaan Iskun tuiman Mutta sortuu varhain Maahan alle kämmenten, Raivoisten. Avuks' ehtii toiset.
Vanha härkä, joka syrjäsilmällä kuitenkin oli seurannut hänen liikkeitään, näki hänen mennä jurrittavan karjakujaa myöten ja katoavan lepikkoon ja ajatteli, että niinhän hänkin oli saanut tehdä nuorna miesnä ollessaan. Mullikka kulki hiljakseen jutuutellen aitovartta pitkin ja saapui kujan läpi pihaportille, johon pysähtyi. Portti oli uusi ja valkea, telkitty kuin uhalla hänen eteensä.
"Viel' olin miesnä kuuentena, seitsemäntenä urosna tätä maata saataessa, ilmoa suettaessa, ilman pieltä pistämässä, taivon kaarta kantamassa, kuuhutta kulettamassa, aurinkoa auttamassa, otavaa ojentamassa, taivoa tähittämässä." Sanoi vanha Väinämöinen: "Sen varsin valehtelitki!