Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Isossa tuvassa, jossa hänelle syödä annettiin, tapasi hän keskievarin emännän vilkkaasti puhelemassa toisen vaimon kanssa. "No," sanoi emäntä, "eilis-iltana siulle tuotii ukkos kotii hyvin kylläsenä; se olj aika hutikassa; ku mie oisin nähnyt, jotta toiset koatoat hänelle viinoa oluen keskee, ni oisin mie heitä opettanut."
Se on luonnotonta, että ihminen sillä tavalla suree kurjaa mammonaa! Sitähä'ä mie sanon, jatkoi Beda muori melkein iloisena, Antti, sanon mie, elä sure noin epäristillisesti sellasta, josta Jesus on sanonu', ettei meiän pi'ä surra, aarteista, joita koi ja ruoste raiskaa, sanon mie. Ja nähkääs täti, sentähen paholainen saa sellasen vallan sen ylitte, kun se suree epäristillisesti.
Hän hillitsi vihaisia, voimakkaita nikahduksiansa ja jatkoi entistä synkempänä: »Ja kunhaan mie hain Hikun avuks niin nähööt eivätkö sua selekääsä!» Se toivo tyynnytti hiukan mieltä. Hän teki pajunkuoresta vyön, veti sillä housunsa kireälle ja lähti entistä tukevammin taivaltaa pullittelemaan polkua pitkin.
"Elkeä työ hoppuilko, soan mie sen hallituks," sanoi renki ja meni raskailla askelilla tuvasta. Opettaja pudisti päätään. Heli raivasi pöydän sukkelaan, sillä hänellä oli kiire päästä kyökkiin piikojen kanssa haastelemaan, mitä kullakin oli vastatulleesta muistuttamista.
Ei suattane sinua Saaren suurehen sukuhun." Sanoi lieto Lemminkäinen, virkki kaunis Kaukomieli: "Jos en ole koiltani korea, su'ultani aivan suuri, mie valitsen varrellani, otan muilla muo'oillani." Aina kieltävi emonsa lähtemästä Lemminkäistä Saaren suurehen sukuhun, laajahan lajiperähän: "Siellä piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua." Mitä huoli Lemminkäinen!
Kaikki tunnen mie katala, Kaikki oon kokenut kurja, Mieron mielen, mieron kielen, Mieron armot armahimmat, Kyläiset hyvinpiännät, Vierahan ylösajannan. Kun vieras ylös ajavi, Noin se silloin vieras virkki: "Nouse pois nokinen pölkky, Hava'a vesihakonen, Puhu tulta turve'korva, Lietso lemmon liekuttama!"
Aina mie piloinen piika Kiinitin kylän kiveä, Kylän vuorta vierittelin, Kylän keträsin keriä, Kylän väännin värttinöitä, Kylän paitoja parannin Omat paitani paheni. Aina minulle annettihin Riihestä rivein riusa, Saunasta jykein loukku, Rannalta ravein karttu, Suurin taikko tanhuasta.
Uonkos mie oikiissa, vai assuukos tässä tohtorj? HOFFMANN. Kyllä te olette oikeassa. KALLE SAVOLAINEN. Työ taijattekin olla tohtorj ite? HOFFMANN. Niin olen. No, olettekos te sairas? KALLE SAVOLAINEN. Empä'än mie oo sairas. Oompa'an voan toisen asjalla neät. HOFFMANN. Selitä sitte sukkelaan asiasi.
Muttila teki kärsivän marttyyrin eleen. Ja kyll' siusta vielä ahväärimies, sanoi hän sitten. Terve! Se huvitti Oikarista tavattomasti. Ja hän selitti Johannekselle, että ahväärimatkoilla hän oikeastaan olikin, vaikka samalla katseli muutakin maailmaa. Hän oli aina tottunut huvin ja hyödyn yhdistämään. Täälläkin Berlinissä, sanoi hän, älkää luulko, että mie täällä tyhjin toimin olen.
»Ja vaikka mikä tulisj, niin näkis kun mie ärjäsisin», nousi Manassen synkkä luonto ja hän vannoi: »En pelekee enee ketään ... en iseekään enee pelekee, ... enkä äitii, enkä ketään pelekee!» Ja rohkaistuneena, uhmaten aivan lähtivät he kuin sopimuksesta painumaan Manassen kotia kohti. Mutta siellä petti taas luonto.
Päivän Sana
Muut Etsivät