Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Neiti tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: "Kun kävin mataramaalla, keikuin keltakankahalla eilen iltamyöhäsellä, aletessa aurinkoisen, lintu lauleli lehossa, kyntörastas raksutteli: lauleli tytärten mielen ja lauloi miniän mielen. "Mie tuota sanelemahan, linnulta kyselemähän: 'Oi sie kyntörastahainen!
Mont' olen päiveä pälynnyt, monta yötä uiksennellut näitä väljiä vesiä, ulapoita auke'ita; enk' on tuota tunnekana, arvoa, älyäkänä, kumpi kuoloksi tulevi, kumpi ennen ennättävi: nälkähänkö nääntyminen, vai vetehen vaipuminen." Sanoi kokko, ilman lintu: "Ellös olko milläskänä! Seisotaite selkähäni, nouse kynkkäluun nenille! Mie sinun merestä kannan, minne mielesi tekevi.
Ja mie kuu luulin, että Vappu, Se roisto, tuisi. ANNA. Vappu? HALONEN. Juuri hän. Kentiesi oot sen kohdannut? ANNA. Oon kyllä, Hän ryypyt runsaat otti Liuhtarissa, Ja parhaallansa, luulen, selväksi Nyt makaa itsensä. HALONEN. No hittoa! Vaan malta, ämmä, kyllä sinun näytän! ANNA. Täss' luonas saanko hetken huovahtaa? Kenties' on sulla myöskin leipäpala Ja vettä antaa kerjäläiselle?
Ja siinä olj aitan lattiilla maituu. Vie sun saakuri!» Lapset katsoivat häneen suu auki. Mestari alkoi kiinnittää mieliä, miellyttääkin. Jotkut kaivelivat nenäänsä. Manasse vain murjotti vihaisena. Nyt käänsi mestari puhetta, kysyä heläytti äkkiä: »No entäs kuka tuntoo tään Nikkarisen emännän?» »Mie ... mie ... mie ... mie!» hälisi kertomuksen elvyttämä joukko kuin yhdestä suusta.
Tahtoo vetää häntä syliinsä, mutta hän tempaisee itsensä irti. MARIA. Te unhoitatte itsenne! Vaan mie En vieraaksemme teitä. Hyvästi! Menee. Viides Kohtaus. KAPTEINI VON ST
Leikillä tarttui se poikaan kiini ja lasketteli: »Ka mitäs se nyt tää ukko Jäppinen niin kovin ulisoo?... Manasse!... Mitä sie uliset?» tenäsi hän vielä. Mutta Manasse ei sietänyt nyt estäjää. Irti Tuppisen käsistä rimpuillen ärjäsi hän vihaisesti: »Piästä irti!» »No, ukko Jäppinen», yritti Tuppinen vieläkin. »Piästä!... Tahi mie purasen!» ärjäsi malttinsa menettänyt poika.
(Kosiomiehen puoli.) Vuotas mie sanon sanasen, Virkan vierin sulholleni: Sulhokainen nuorukainen, Elä neitoa ihastu, Elä neion vaattehia; Elä ensi-illallasi, Tok' ei vielä toisellana! Kiitä huomenna hevoista, Vuonna toissa morsianta, Kolmanna kotivävyä, Itsiäsi et ikänä! Moni on neito naitaissa, Orpana otettaissa, Portto poisajettaessa, Luosku luovuteltaessa. Moni on kaakku kaunis päältä, Kovin kuorelta siliä, Vaan on sirkkoja sisässä, Akanoita alla kuoren. Mont' on kantoa kas'ella, Kaikk' ei koivun kantoloita;
Mie mani peräst, mie ku pelkäsi, jott Saska teki
Yks' on tuuli tuttuani, Päivä ennen nähtyäni; Muut ne ei minua tunne, Mie vaan muita tunnustelen, Venäläistä veikokseni, Venakkoo sisarekseni, Jos ei veikko liene'känä, Emon laps' ei olle'kana. Niin en nyt sinä ikänä, En poloinen polvenani, Kuule veikon veisoavan, Laulavan emoni lapsen.
Oisipa minuksi ollut, Ollut puita pyörimättä, Varpoja vapisematta, Lehtilöitä liekkumatta; Itse hullu hukkasime, Mieletön menettelime, Itse mie isosta luovuin, Itse äitistä erosin, Itse vierin veikoistani, Siirrime sisaristani, Sorsan suojille sioille, Allien asuntamaille, Sisareksi siikasille, Lohen poian puolisoksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät