United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mua kuinka tenhoo noiden silmäin liemu! Vaan katsos tummaa! nauha punainen, Ei leveämpi veitsen hamaraa, Suloista kaulaa yksin kaunistaa. MEFISTOFELES. Niin totta! näenpä miekin sen. Hän väliin kantaa päätään helmassansa; Sen silpoi hältä Perseys kalvallansa. Miks' oot sa aina hourumiellä! Tuleppa kummun päälle! Siellä Niin hauska on kuin Praaterissa.
Onkos kaikki valta taivaassa ja maassa minun? Vartian mielen minä sumennan; ota sinä avaimet ja tuo hänet ulos ihmiskäsin! Minä valvon. Noita-orhit ovat valmiina, ja minä vien teidät pois. Sen minä voin. FAUST. Ylös ja täältä! Yö. Aukea keto. FAUST. Keitä hirs'puun ympäri vilskuu tuon? MEFISTOFELES. Mitä keiton touhua lienee! FAUST. Ne kiikkuvi, liikkuvi, teijaa ja leijaa.
MEFISTOFELES. Kun, herra, taaski kerran lähenet, Kysellen kuink' on laita maankin päällä, Ja ylipään mua kyllä suvaitset, Näet munki luonas terveisillä täällä. Jos kaikki seurakin mua pilkkajais, Ei kauniit lauselmat vaan luonnu multa; Mun pathos varmaankin sua naurattais, Ellei jo nauru jäänyt oisi sulta. En taida tähdist', auringoista haastaa; Näen vain, mi vaiva ihmismieltä raastaa.
Se elo tosiaan on oivallista!! Sitä puuhatkoon sun naapuris Ihranen! Miks' mielit puida tyhjät oljet vaan? Parasta oppias et pojillen Sä selvittää saa kumminkaan. Jo yhden tuolta käytävältä kuulen. FAUST. Hänt' en nyt vastaan-ottaa vois. MEFISTOFELES. Jo kauan vartoi poika parka. Luulen, Ei saa hän mennä lohdutonna pois. Saas tänne takkis niin ja lakkis sitten! Ken tuta mun nyt vois!
FAUST. Vaan, herrat, teidän tapa lienee käyttää Nimiä, jotka olentonne näyttää! "Hiis'," "kärpäis-herra," "valheen-isä" Noiss' soi jo henki ääntehissä. Ken oot sa siis? MEFISTOFELES. Ma osittain oon voima tuo, Jok' aina pahaa suo, ja aina hyvää luo. FAUST. En mointa ongelmaa voi selvittää. MEFISTOFELES. Se henki oon, jok' aina epäjää.
MARTTA. Niin, tuokaa vaan! MEFISTOFELES. Kai silloin neiden täällä nähdä saan? S' on pulska poika, mailmaa eleskellyt Ja neitoloita aina miellytellyt. MARGAREETA. Mun täytyy punestua ja häntä ujostella. MEFISTOFELES. Ei kuninkaitakaan maan manterella. MARTTA. Teit' oottelemme iltamalla Puistossa huoneen ta'ustalla. Katu. FAUST. Kuink' onnistuu? joko saitte selvillen?
Hän siihen pulmaan luokoon valon, Miten viekkauteen voit liittää mielen jalon, Sydän nuorna ja kuumana armastella Ja säännöin lempeä suuntaella. Miss' ollee tuo, minä tietää soisin, Hän "Mikrokosmos herra" nimelt' oisi. FAUST. Jos ihmisyyden kruunua en mä saa, Jot' intomielin aistini halajaa, Mit' oon ma? MEFISTOFELES. Juur' mit' ootkin.
MEFISTOFELES. Totuutta nöyrää puhun vaan: Vaikk' ihmiset, tuo narrikunta katala, On mielestänsä kokonaisuus, maailma, Sen osan osa ma oon, mi kaikk' ol' alkuaan, Sen synkän yön, jok' äitihelmastaan Loi Valon. Valta-istuimelta syöstyään Emonsa, tytär siinä istuu nykyään. Viel' ottelee ne: valo kyllä ylpeilee, Mutt' aineisin se aina tahmenee.
MEFISTOFELES. Likistä vuoren seinämää, Se muuten kuilun juopahan sun viskaa. Sumu yön yhä tummentaa. Kuules, kuin salo pauhajaa! Pöllöt säikkynä sinkuu, Oksat kirkuvi, vinkuu, Rungot ryskäten paukkuu Juuret niukuvi naukkuu! Metsän pylvähät kaatuu, Vehmas metsola maatuu. Hirmuiseen sekasortoon Kaikk' yletysten murtuu Rotkoon, jonneka myrskyn Viima jo ryntää, Pirstoja kyntää. Vaan läpi tyrskyn, hyrskyn
Kun hän näin on joutunut negatiiviselle, kieltoperäiselle kannalle, ilmestyy kieltämyksen, epäyksen henki Mefistofeles, joka ei tunnusta mitään hyvää ja kaunista olemuksessa ja saastaisella ivalla vetää lokaan kaikki aatteet, kaikki mikä on pyhää ja ylevää. Faust antauu hänelle ja Mefisto avaa Faustille aistillisen mailman täynnä hekumaa ja nautintoa.