Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
ELISABETH. Lyhemmin, muuten hyvyytesi tarjo Voi kestää kauemmin kuin itse hyvyys. RICHARD. Sydämmestäni tytärtäsi lemmin. ELISABETH. Sen äitinsäkin sydämmissään uskoo. RICHARD. Mit' uskoo? ELISABETH. Ett' tytärtäni sydämmissäs lemmit, Kuin veljiäänkin sydämmissäs lemmit, Ja siitä sydämmissäni sua kiitän.
Ylevä kuinka viisaudessaan salamoi tuo Totuus, joka sietää maassa mainehen, mit' että elämässä enin lemmit sinä, aina läsnä on kuin sielun korkeampi Minä. Ei sovi meille ujot jäähyväiset nyt, käsissä seppeleet me vaikka seisomme, siks virkamme: on kaunis sielu lähtenyt tapaamaan Tuonen ikituttaviamme, valkeita vainajia, joiksi tulet sinä, jos kaikki uskomme sen kuin nyt uskon minä.
WERNER. Kah, Anna, siekö täällä? Tuskin vielä Me kohdattiin, kun erota jo täytyy. Mull' paljon, paljon ois sull' lausumista, Sun hiljahengellesi uskomista. Ma tien, ett' veljenä sa mua lemmit. Sun syömes vastausta tietäis pulmiin, Joit' aatellen en jaksa selvittää. Vaan velvollisuus kutsuu, pois mun täytyy. ANNA. Oi, Herran haltuun! Annaa muistakaatte! WERNER. Sen Anna hyvä, teen ma ainiaan!
Kun sa joskus lemmit, Niin sulotuskissasi mua muista; Mun kaltaiseni kaikk' on lempiväiset, Eleissään muuten liehuvat ja löyhät, Pait että lakkaamatta armaan kuvaa He jumaloivat. Miellyttääkö sävel? VIOLA. Oi, lemmen valtaistuimelle asti Se kaiun antaa! HERTTUA. Taitavasti haastat. Vaikk' olet nuori, vannon, että silmäs Jo lumonnut on joku mielitietty; Vai kuinka?
ROMEO. Yön vaippaan peityn heidän silmistään; Sa jos mua lemmit vain, he tavatkoot mun: Parempi kuolla heimos vihan kautta, Kuin lempes puutteess' elämääni jatkaa. JULIA. Ken ohjas tähän paikkaan sinut? ROMEO. Lempi, Jok' ensin käski mua etsimään; Se mulle neuvot toi, ma silmät sille.
Sa mulle virkoit vienoin äänin silloin: »Ah, Catharina, olen onneton, mua lemmit, luulen, mutta virka, milloin voin kotiin viedä moisen morsion!» Sua uskon, armas mies, sua rakastan kenties, mut niinkuin tuoksuu kukat kuudan-illoin, tai kielet helää kaukokantelon.
Ja syksyn-synkeä aatos tuo se hiipi mun rintahain: Lie silloin jäässä jo lempes vuo ja tuntehes tuhkaa vain. Sa lemmit säihkyä silmien ja ruusuja poskipään, kun niiden näät sinä kuollehen, kuin käynevi lempes tään?» »Oi, ällös itke mun armahain! mun Ainoni armainen nyt kukkivi lempeä tuoksuttain kuin pihlaja keväinen.
Olen tuokio kiitävän tunnelman, kisan kultaisen kirjava perho, kuin morsiushuntu ma huiskahdan, olen ijäisen ilmiöverho. Mua lemmit, jo lapsesta lempinyt liet, olet herjannut, hävennyt mua, minä eelläsi tanhusin elosi tiet, minä kutsuin ja kiehdoin sua; sinä peitit mun syömesi syvyyteen, minä kuplana kultaisna nousin, sinä heitit mun huolehen ijäiseen, elonriemuna esiin ma sousin.
Syömmestä lemmin sua, Samoin sä lemmit mua, Jää hyvästi! Viimein tultiin kotikylään, ja parvi parven perästä erosi isosta joukosta. Avojalka seisoi vielä kauan synnyintalon kohdalla pihlajapuun juurella miettien ja uneksien. Hän tahtoi mennä sisään ja sanoa Marannalle kaikki, mutta hän hylkäsi tuon aikomuksensa. Miksipä hän menisi häiritsemään hänen yörauhaansa ja mitä hyötyä siitä olisikaan?
Hän hymyili vielä, mutta tuossa hymyssä oli siunauksen sulous, eikä enää ainoastaan ystävällistä leikkipuhetta. "Sinä lemmit häntä, pienokainen", sanoi hän matalalla, hempeällä äänellä. "Ah, Mère Allix!" Margot ei voinut muuta sanoa. Hän peitti kasvonsa käsillään, kääntyi seinään päin ja itki hartaita ilokyyneleitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät