United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kevät luonnossa nyt onpi, kansalla myös kevät on: Kevättoivoin rinnassansa käy se uuteen elohon. Uusi Aleksander nousi! Mikä rinta kylmäks jää Nyt, kun kansa luottain nuorta ruhtinastans tervehtää! "*Aleksander*", nimi armas, aina sinut kuullessaan, Sydän sykkää Suomalaisen, tunteet kohoo kuohumaan! Luojaltansa Suomi tänään rukoileepi onneas, Siunausta toimillesi, *kevättoivoin ruhtinas*!
En tuskaa tätä tunnustaa sais sulle, vaikka halaan; mut sydän lempeen ratkeaa, jos kauemmin sen salaan. Jos kylmäks mua kohtaan jäät ja lohtuas voit eittää, niin haudallein jo syksysäät varisseet lehdet heittää. Oma armas Maikki. Sun ma olen, lemmittyin, oma armas Maikki; sun on sykkeet sydämein, aatokseni kaikki.
Ja on kuni ilma lämmin taas hengähtäis yli maan, Runoruhtinaskin, ihastuin nyt, taas koskevi kanneltaan, Ja soitto, ei ennen kuultu, sen kielistä nyt salamoi: Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. Ken tuost' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?
Niiden aikaansaaman isänmaallisen innostuksen Cajander kuvaa seuraavilla haltioituneilla säkeillä: »Ken tuost' ei hurmautuisi? Ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?» Mutta kuningatar on yhä vanki, vapauttajaa ei kuulu, yö on edelleen ainoa, joka ottaa vastaan murheet yksinäisen.
Ma rauhatonn' olen vuoteella, Ja luonnon kuultelen taistoa, Ja aina nuoli kuin maahan lyö, Minunkin rintani lyö. Niin vuoroin rintani säpsähtää, Käy vuoroin kylmäks kuin järven jää, Nuol' ampui taas! Isä maailmain, Oi, suojaa kukkastain! Hälläpyörä 13/11 1868; Kaikuja Hämeestä 1872. EP
Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis yli maan: Runoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan, Ja soitto ei ennen kuultu sen kielistä nyt salamoi: Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?
Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis yli maan: Runoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan, Ja soitto, ei ennen kuultu, sen kielistä nyt salamoi: Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?
Vaan alla orren honkapuisen Ei riemunkannel kaiukaan, Ja reunall' ei nyt honkapöydän Juo nuoret riemumaljojaan. Ei viulu-Aapran virret vieri Nyt lailla hyppysoitelman, Ja laulu nuorten metsämiesten On sävel surun haikean: On parvest' uljain miehentoivo, On ylkä sorja sortunut. Hän, jonka luoti karhun löysi, On kylmäks' aivan kalvennut.
Sa liian kylmäks olet, vieraaks tullut Rakastavalle ystävälles. BRUTUS. Cassius, Sin' älä pety. Muotoni jos peitän, Niin katseheni sekasorron käännän Vaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa Riitaiset intohimot vaivanneet on, Aatokset, jotka mulle yksin sopii; Ne ehkä käytökseeni varjon luovat.
Kuin aurinko, mi käy ja horjuvan ei näy, mun lempeni on muuttumaton, mut perhon on kuin kuu, mi aina uudistuu ja jo käänteessä vaihtunut on. Mun sääli on, kun mies, mi kylmäks tytön ties, pois lempensä ainiaaksi soi! Mä itsehän sen koin, kuink' on hän onnetoin: ei kenkään häntä hoivata voi! Mieleni on raskas.