Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Ja hänenkö olisi pitänyt lempeän, oikeudenmukaisen, vakavanhan holhoojasedän osaa nyt esittää? Hiiteen kaikki holhoukset ja varoitukset! Mitä merkitsivät kaikki murhat ja rikokset, kaikki lait ja lainpykälät silloin, kun elämä, suuri, pyhä, tuntematon elämä itse alentui soittamaan kanneltaan poloisessa ihmispovessa? Kuinka pieneksi kutistuikaan siinä kaikki yhteiskunnallinen!
Oli ollut eräs tyttö, jolla oli sulhanen. Niin, niin se tyttö oli juossut koskeen sentähden, että julma vouti oli hänet ryöstänyt, mutta sulhanen löysi ruumiin ja hautasi kauniiseen saareen ja soitti siinä kanneltaan ja laski sen sitten kuin seppeleen hänen haudalleen, voi, voi, kuinka se on liikuttava tarina! Tehkää siitä runo, herra Hagman! Runoko? Minäkö?
Se soittaa vieläkin kanneltaan Sit' usein lasna ma kuulin Ja vanhoja Väinön-laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhoot astuvat kumpuin yöstä Ja kertovat muinaiskansan työstä Ja neuvovat polvea nousevaa Oi Karjala, muistojen maa!
Mutta Väinämöinen istuu kanneltaan soittamaan ja vaivuttaa soitollaan Pohjolan väen uneen. Sitten lähtevät uroot Sampoa anastamaan Pohjolan kivimäestä, Vaaran vaskisen sisästä, Yheksän lukon takoa, Takasalvan kymmenennen. Väinämöinen laulaa hyrähtelee, Ilmarinen voitelee lukkoja ja saranoita, ja vahvat ovet ponnahtavat auki.
Ei ikinä, jatkoi puhuja, ei ikinä osannut Orpheus niin hyvin soittaa kanneltaan, ettemme me vielä heleämmin äänin yhtyisi alamaisuuttamme osoittamalla maan sanomattoman hartaihin ilonilmauksiin.
Se soittaa vieläkin kanneltaan Sit' usein lasna ma kuulin Ja vanhoja Väinön-laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhot astuvat kumpuin yöstä Ja kertovat muinaiskansan työstä Ja neuvovat polvea nousevaa Oi Karjala, muistojen maa!
Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis yli maan: Runoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan, Ja soitto, ei ennen kuultu, sen kielistä nyt salamoi: Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?
Kuka joukot harhaillehet Kokoon kutsuu eksynehet? Kuka tenhosanan sen Lausuu mahtipontisen, Joka tenhovaipan poistaa, Että päivä kirkas loistaa? Kautt' ilman, kuules, soitto kaikuu, Se niinkuin koski kohisee, Ja metsät, vaarat vastaan raikuu, Ja terhenet ne pakenee; Ja päivän liekin hohtehessa Mies seisoo, soittain kanneltaan, Ja »Maamme»=laulun kaikuessa Eteenpäin viittoo kansoaan.
Mut Ontrei, Imatran orja, hän lausui koskien kanneltaan: »Olet mulle ain yhtä sorja, sun sulojas laulan, en suruja maan.» Mikä Imatra immelle työksi? Kas, pajarin valta se kasvoi vain. Hän kosken kuohuihin syöksi. Ne hänestä kaikuvan nimensä sai. Mut Ontrei, Imatran orja, hän istui rannalle kuohuvan vuon: »Tule kuolema, lapsesi korjaa! Mut ensin ma lauluni parhaan luon.»
Riemua ei puutu multa, Miks en laulaa sais? Kevät. Jo lumikasat kuihtuivat, Jo lehdet puihin puhkeevat Ja perhot riemuin lentää; Ja vesi tanssii maljassaan, Ja Ahti soittaa kanneltaan, Kun lämmin tuuli entää.
Päivän Sana
Muut Etsivät