Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
»Nukkuos, kunnekka nouset taas: Kuoleman kahlehet laukee Elämää, nuoruutt' uhkuva uus' Kukkanen kuvusta aukee: Jesuksen kirkkaus kasvoissas, Morsius-seppele kulmillas, Kiiruhdat Karitsan häihin!» Hämäläisille. Oi, uljas nuoriso Hämeen maan! Mitä Tyrtaios sotalauluillaan, Mitä Petöfi aikaan sai, Sen tehköön lippu, min immet loi, Ja lemmen voima, mi voittaa voi, Mikä voittaa kuollossai!
"Taivaallinen Isä, Sinun käsiisi minä hänen uskon!" Samassa Maria heräsi. "Missä olen? missä olen ollut? sinäkö se olet, Juho? oi! nyt muistan!" Hän ei kestänyt muistoa, vaan vaipui takaisin. Joko nyt oli tullut erohetki? Juhon sydäntä vihlaisi. Hetken kuluttua tuli lääkäri, omenapuun kukkanen napinreijässä, osaaottavainen ja levollinen niinkuin aina. "Tässä näkyy muutos tapahtuneen.
Nämät sanat sanottuansa, jotka ovat paratiisin avain, lennähti hän tuulen, ukonleimauksen nopeudella toiselle puolen. Odottava enkeli ojensi nyt hänelle tuon salaperäisen kukan. Abdallah sieppasi sen käteensä. Jopa vihdoinkin oli hänen tuo kukkanen! Nelilehtinen apila oli hänen omansa! Hänen kiihkein halunsa oli täytetty, palkinnon hetki oli läsnä.
"Anna minulle lauluni, Thore," rukoili Olli-poika, joka taas oli kömpinyt lähelle muita. "Se on viimeinen mikä minulla on tässä maailmassa," huokasi hän ja hengitti raskaasti. "Missä sinun kaunis tyttösi on?" huusi poika. "Oi raukkaa!" virkkoi muija siihen. "Se kukkanen on aikoja sitten lakastunut! Se on Knapstadin Kari, tuolla tunturilla."
Hän on niin sorea ja ihana Kuin kauniin kukkanen kedolla." "Voi sentään, Thore! että noin kiusaat minua," vonkui Olli-poika ja kiersi käsivartensa Thoren jalkojen ympärille ja katseli ylös häneen. "Laske jalkani irti, lurjus!" ärjäsi Thore vihaisesti ja potkasi Ollin luotansa. Ja sitten hän jatkoi laulaen: "Ja hänen poskensa hohtavat Kuin kesän ruususet armahat.
Heitä vastapäätä etupuolella istuivat heidän lapsensa: tyttö korupuvussa, tuoreena kuin kukkanen, vaalea tukka hajallaan ja hänelläkin kirkasvärinen varjostin kädessä, ja kahdeksanvuotias, pitkäkaulainen poika, solisluut esiinpistävinä, merimiespuvussa ja heiluvilla nauhoilla varustetussa hatussa.
"Kiitoksia, nyt olen kohta taas niin terve, että voin ryhtyä työhöni." "Sehän oli hauskaa." Pikku tyttönen juoksi esiin ja pisti ison ruusun hänen käteensä. kätkihen sitten äidin liepeisin ja pureskeli nolostuneena hattunsa nauhoja. Rouva meni edelleen sanoen ystävälliset jäähyväiset, ja Mads jäi istumaan kukka kädessä. Ensimmäistä kertaa oli hänellä sellainen hieno kukkanen kädessä.
Sinä olet kuin kuplanen alla jään, joka kierii ja kulkee ja läikkyy. Sinä olet kuin kummulla kaste yön, joka kulkijan askelta säikkyy. Elä pelkää kukkanen kummullas, en tule ma ryskävin tuulin, ja jääsi jos särkeä tahdonkin, sen särjen mä lämpimin huulin. Minä otan sun kuplasi kultaisen kuin äitini suukko se oisi, minä juon ne kastehet kauniin yön kuin ehtoollisviiniä joisin.
Minä olin terve, nuori, vilpas, rahoja ei puuttunut, murheet eivät vielä painaneet mieltäni, minä tein, mitä tahdoin sanalla sanoen, minä elin huoletonna, iloisena, kuin keväimen kukka. Mieleeni ei edes juolahtanutkaan, ett'ei ihminen olekaan kukkanen, ett'ei hänen kukoistusaikansa ole ikuinen.
Olen kuten kukkanen kedolla ja kuten taivaan lintu, minä en kehrää enkä kylvä, mutta saan kuitenkin osani tämän maailman hyvyydestä. Niin, niin, nuoret neitini, vanha Leena on kaikin tavoin tyytyväinen. Hyvästi nyt taas tällä kertaa! Hyvästi, ja kiitoksia paljo, kun tulitte katsomaan! On niin ilahuttavaa sydämmelleni, kun muistetaan minua.
Päivän Sana
Muut Etsivät