Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Hänen kiihkeät lemmen purkauksensa olivat samalla ihastuttaneet ja pelästyttäneet häntä, hän oli milloin kuumentunut, milloin taas jäähdyttänyt häntä; mutta lämpimyyden suloa, rauhaisaa tyyneyttä, joka on naisellisen myötätuntoisuuden kukkanen, sitä hän ei ollut huomannut hänessä tätä ennen.
Parsifal huokaa hivelevässä yössä. Hellittäisikö hän ikinä siitä valkoisesta sylissänsä? Suutelisi huulia, suutelisi suloiskipeänä haihtuakseen, riutuisi olemasta sillä vaaleavavisuttavalla rinnalla. Kuin kukkanen huo'utussa suviyössä aukenee Parsifal ja kuuntelee ilmojen väistyiset äänet. Vaalea kuningatar, lievittävä, haikeuttava, eikö hän hiivi värjyisessä yössä ja hiivi untuisena sydämelle?
Se valkosylinen kuningatar haihtui, miks'ei hän saa itkeä kaipaustansa kuningattaren valkoisessa sylissä? Yö hiipi. Yhä istuu Parsifal liikkumatta hämyhaihtuisessa salissa. Istuu hämärässä, sydämensä kuin suuri riutuinen kukkanen. Kuningatar, vaalea kuningatar. Kyynelvärjyisenä ikävänä herää Parsifalin rinta hämärässä salissa. Täyttääkö se vaalea kuningatar huntuisesti salin ja hiipii sydämelle?
Hänen luontonsa sisimmästä syvyydestä kasvoi ja puhkesi kukkanen hänen etehensä. Eihän Henrik ollut kasvanut, niinkuin kasvi vapaassa, raittiissa ilmassa, joka sai kehitä voimiensa mukaan. Hänen lapsuutensa, hänen nuoruutensa, ja hänen... Ei.
Oi, minä olen aivan hengästynyt. Oi, luojani! Minä menin tervehtimään rouvaa ja niin näin hänen tulevan minua vastaan kuin kuningatar, kauniina, raittiina, kuin kukkanen, kukoistavana, kuin aamunkoi... Oi, kuinka on lämmin, kuinka minä olen hengästynyt! Magda otti esiliinansa ja pyyhki sillä hikisiä kasvojaan.
Katariina rouva, joka istui vuoteen vieressä, viittasi eukolle tervehdyksen, ja hänen katseensa osoitti, että hän nyt tunsi jotakin heimollisuutta halpaa vaimoa kohtaan, jonka hän tiesi tuntevan samaa kuin hän itse. Vakain askelin astui Vappu Sesilian vuoteen viereen ja katseli häntä hetkisen vaijeten. Sitten sanoi hän: "nuori kukkanen, sinäkö, ennenkuin lakastunut ruoho?
Silmänsä olivat kirkkaat, kun hän vähän punastuen sanoi: »Isäni, kun minä otan vaimon itselleni, niin pitää teidän olla hänellekin isänä, niinkuin minulle; hän hellii teitä niin, kuin olisitte hänen oma isänsä, ettekä voisi toivoa kenenkään tekevän työt paremmin, kuin hän ne tekee, ja hän on oleva se kukkanen, joka kotomme kaunistaa.
Asui miesi, kasken lanko, Ilosella aholla; Ilon saattoi viertovanko Ja tytär, kukkanen kaunis. Antoi luonto neitoselle
Voi! eihän voi kestää tuommoista tunteitten ristiriitaa: eikä siitä kuitenkaan voinut päästä. Yö toki kului, valkeni aamu. Uusi päivä toi uusia vaiheita ja vaihteluhan elämää jatkaa. Ihmisiä, joista kottaraismummo oli puhunut, ei kukkanen vielä ollut nähnyt muita, kuin yhden avojalan paimentytön, joka kaitsi äitinsä lampaita.
Mikä kuiskas sen hälle, ken päiviänsä oli tuhlannut halvimpahan hintaan, niin hälle, ken uhmaten kunniansa oli pannut rakkauden halveksimaan, ja kuin soturi vanhoja arpiansa, oli uhalla näyttänyt sydäntään, jost' ei versonut kukkanen yksikään? Mikä kuiskas sen hälle, ken vieraan lailla oli kotia, rakastettua vailla ja kuin tuulessa kuivien lehtien soi lentää päivien, vuosien?
Päivän Sana
Muut Etsivät