Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Karjankellojen kalinaa kuuluu. Hoi kotihin kellokaula, Kirjot, Karjot, kumppaliksi! Mairikki, Mansikki, Haluna, Omena oiva. Täällä korpi kolkko on Suo sulamatonna, Susi, karhu, paimenkin Tääll' on armotonna. Kotona makea juoma, Lehmisauhu tupruavi, Ei suo purra sääskenkään. Hoi kotihin kellokaula, Haluna, Omena oiva. Näkee Kullervon ja seisahtuu jäykistyneenä. KULLERVO. Hänkö sieltä on tulossa?
Mä metsänteitä käyskelen Ja urkin mäntyyn, kuusehen, Ja linnun nään jos toisenkin, Vaan en saa käsihin'. Ne kaikki näyttää karttavan Mun lasketuita ansojan'; Niin tyhjänä kuin lähdinkin, Saan mennä kotihin. Kyll' linnustusta surkeaa Ois syytä surra, ruikuttaa; Vaan vaikka näytti pettävän, En itke sittekään.
"Enköhän vieläkin pääsisi tuosta saakelin tontusta?" arveli hän ajatuksissaan itseksensä. "Yö-paikassa pitää minun koettaa pakoa taaskin". Ja äiti ajatteli vuorostaan itseksensä, miten hän voisi varmasti saada pojan kotihin, ett'ei se vain pääsisi häneltä.
Tuima on tuuli ja pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo. Lahti on tyyni ja selkeä vaan. Kussa mun kotkani kulkeekaan? Joudu jo kotihin ja lentosi heitä! Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä, poikani pieni ja hentoinen. Lahti on tyyni ja rauhainen. Heitä jo haukkojen sotakisat kerran! Kustapa löytänet itsesi verran, poikani suuri ja kaunoinen? Lahti on tyyni ja rauhainen.
kun kuusikon helmasta Anni sai kotihin kiiruhtain, mut poskia poltteli vieläi ja rinta se aaltosi vain. K
kantais kaulan helmilöitä, rinnan ristiä rakentais, panis pääty palmikolle, sitois silkillä hiusta. Mutta minä en liikahdakaan. Hän ehkä riistäis ristit rinnaltansa, helmet kaulasta karistais, menis itkien kotihin, kallotellen kartanohon. Ja hän saa jatkaa matkaansa, poistua ja painua lauluineen lehdon peittoon. Hän on kadonnut ja lakannut kuulumasta.
Mene päivä männikölle, Kule kulta kuusikolle, Karkaa kataikolle, Lennä lehmäslypsykselle; Päästä paimenta kotihin Vilusta, pahasta säästä, Vilusta värisemästä, Pakkasesta parkumasta, Kannikkoa kaivamahan, Pyttyjä pyältämähän, Voivatia vuolemahan, Kirnua kolistamahan.
DESDEMONA. Mik' on? OTHELLO. Kaikk', armas, hyvin taas on. Tule maata! Montano, haavanne ma itse sidon. Kotihin hänet viekää. Tule, Desdemona; näin on sotilaan: Meluhun herää parhaast' unestaan. JAGO. Mitä, luutnantti, saitteko haavan? CASSIO. Sain ja parantumattoman. JAGO. Varjelkoon Jumala! CASSIO. Nimeni, nimeni, nimeni! Oi, nimeni olen menettänyt!
TIERA. Tavaransa pitäköön, ryysyinen ämmä; me kotihin tallustamme, miehet. TIIMANEN. Laiskasti kuin härkä teurastettaa käy kotihinsa saaliiton pyyntimies. Ken lähestyy meitä? KULLERVO. Olkaat ketä tahtonsa, mutta osoittakaa eksyneelle tie. TIERA. Sokea ei sokeata johdata; me itse eksyksissä käymme, mies. Mutta oletpa sä Kullervo. KULLERVO. Ken olet sinä? TIERA. Nimeni on Tiera.
Heikki vuorostaan: »Tänään, isä, kohta Sinne mennä saan». Eikä ilta vielä Luonut varjoaan Maalle, kun jo Heikki Pääsi korkeaan Kotihin, miss' aina Herraa palvellaan, Eikä huolet paina Siellä konsanaan. Siellä pienokaiset Aina laulavat, Lapset ihanaiset, Herran armahat Enkelit ja kaikki Pyhät veisaten Yöt ja päivät halki: Kiitos Herrallen!
Päivän Sana
Muut Etsivät