Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Läpi ruumiin käy jo hyinen halla, Tähdet kirkkaat kiiluu taivahalla, Väristys käy pitkin selkäpiitä, Jalat jäykkyy, koht' ei voimat riitä. Vielä hiukan kestä, lapsikulta, Kartanosta tuikkaahan jo tulta, Koita ponnistaa sä vielä hetki, Niin jo päättyis sulta kurja retki!
Välist' oksien joskus kiiluu liina ja pois tytön rientävän kanss' eteneepi, sen sijan kun värin muuttelevin taas täyttävi toinen. Tyyntä on, henkäyst' ei edes. Karjojen kelloja, hellää lemmen laulelmaa, johon vastaus soi salotieltä, kuuluu laaksosta vain, katovaisiin äänihin joskus paimen helkyttää säveleen, min kertovi kaiku.
Vasta kun on päässyt ohi ja katsoo taakseen, huomaa, että sen alla on sittenkin jalat aasin jalat. Toisen kerran tervehtää sinua ihmisäänellä heinäruko, ja sen sisästä kiiluu silmäpari, mutta ratkaisematta jää, oliko sen alla mies vai nainen. Sehän on lautakuorma! Se oli todellakin lautakuorma, joka hiljaisessa tahdissa huojahdellen mateli vuoren alta jyrkkää polkua.
Minulla on hattu kuin vanhalla herralla, minä olen raskas ja lihava ja kömpelö. Pakotan itseni naurahtamaan ylenkatseellisesti tuolle vertailulle. Ja teeskennellyn reippaasti minä kuljen Esplanaadin yli Kämpin ravintolaa kohti, jonka oven päällä kiiluu kirkas sähkölamppu. Mikä suloinen tunne nousta sinne ylös asuntoonsa, ravintolaansa, numeroonsa!
Niin, Baalia tää tuhma kansa, Astarothin luonnon-palvelusta Suosii; ihmislapsi rinnassansa Tuntee tulen, mik' ei sammutusta Maasta saada voi ei tähtitaivas Tuhansin mi tuikkivaisin silmin Kuulakasna päämme päällä kiiluu, Lähettää voi tiedon kirkkautta, Mikä povess' asuvaisen hengen Rauhoittaisi: aina sydän kaipaa, Aina tyydytyst' on vailla sielu.
Sen aina kiiluu karsas silmäkulma, kun riemuin metsälle ma ratsastan. Ma nään, on outo sille onnen huima, se tuntee tuskan, kaunan katkeran ja vihan, roudan saakka sielunjuuriin ei lempeä, mi lietsoo töihin suuriin. Ihailla itseään he ehkä taitaa, ei muuta: heill' on sydämessä jää. He päivää pelkää, itsens' ahtaiks aitaa, ett' ei vois jalous heitä lämmittää.
Katso kuin sen silmät kiiluu, Viha välkkyy, hirmu hiiluu! *Liila*. Sylkäisetkö Mirri hyvä? Pahaa työtä lähestyvä Ain' on loppu sellaisen. *Kuningas*. Mangipani! *Mangipani*. Armon herra! *Kuningas*. Palkkaa saat nyt hiukan verran, Poikan', pääset hirtehen. *Kaikki*. Eläköhön kuningas! *Kuningas*. Forellahan halukas Rouvaks oli tulemaan, Ota Holofernes vaan, Olkoon elämänne hupaa!
Erotiikka kiiluu ja sävähtelee, henkevyys keikailee ja korskailee, ylimielinen hirtehisyys ja tuhattulimmaisuus eleilee ja pokkuroi. Mutta tämä kaikki on vain diletantista elämällä herkuttelemista, ei taiteellista elämän luomista. Tämä liekehtivä ilmehikkyys palaa vain kuin lentävä virvaliekki kuloheinässä polttavana, kuumana, kiihkeänä, mutta hupenee silmänräpäyksessä lämpöä jättämättä ohitse.
Majan keskellä puron partaalla kiiluu tuli, jonka liekki kiehuttaa nokikylkistä, kivikantimilla seisovaa, kaitavartaloista viinapannua, jonka hartioihin liittyy vahvat nostosangat, ikäänkuin koukistetut käsivarret. Pannu on kuin mustiin puettu tyttö tyllerö, jonka kaulaa kaunistaa ruistahtaasta tehty palmikko.
Päivän Sana
Muut Etsivät