Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Sua tervehdimme, sä matkamies Meren synkän ja kaukaisen. Kun ystäväpöytähän päätyi ties, Käy keskehen ruusujen! Niin, ole tervetullut! Ken vieraamme oivempi oisikaan, Kuin hän, jon tupahan tuttavaan Me kuljemme kaikin kerta, Elon kylliks kun sousimme merta. Ja rannalle raukalle laskimme. Sä kauan viipyös luonamme, Sä varjo kaameakatseinen, Sä kuolema, veikko viimeinen! Niin, ole tervetullut!
Näät tuota jos en minä toivoiskaan, Niin murtuis henkeni ponsi, Kuin kuivunut puu minä oisin vaan, Mi syöntä on vailla ja onsi. Siks vieläkin takaa pilvisen vyön Tuon tähtyen tunkevan uskon, Näin keskehen raskaan syksysen yön Luo toivoni huomenruskon. Harz'in vuoristossa 20/8 1889. Nimiä vain on jumala ja luonto, Olemus yksi, eri silmin nähty.
Amfimakhon Stikhios ja Menestheus aimo, Ateenan miesten johtajat, tuonne akhaijein keskehen kantoi, Imbrion Aiaat taas, väsymättömät kumpikin taistoon.
Sydän on Vellamon neidollai Sen vaahtisen vaipan alla, Ja lemmen liekki se aallossai Voi syttyä niinkuin maalla; Ja Vilhoa neitonen Vellamon Jo katsellut kauvan ja liioin on. Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa ei voi kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen.
Jo maalle laiva se laski, emä piirsi jo pohjahan, mut silloin laitahan tarttui kädet kansan riemuavan ja kauvas kaarnana laiva lens keskehen kuusiston perämiehen rannalle tuoden kuten maan tapa vanha on.
Me kiidämme, kunnekka siukuen Me syöksymme säihkyhyn lähtehen; Kun kohoomme höyhenet valuen sitten, Veen vihmomme keskehen kukkasitten. Me hehkumme, hehkumme. Kuule!
Mut leivästä ei kansa elä vaan, ei mesileiväst' edes tiedonkaan, vaan niinkuin päivän kumppaliksi suotu on vieno, valju kuu ja niinkuin puu on luotu heelmää antamaan, niin järjen siskoksi on tunne luotu ja hyöty kauneutta kantamaan. Ja ainapa vainion keskehen näin esi-raatajat entisaikain leposijaksi lintujen lentäväin puun vehreän jäädä antoi.
Niinkuin kartanohon käden toisen taakkana paimen jäärän villat vie, eik' uuvuta kantamus yhtään, niin kiven Hektor nosti ja kantoi palkkeja kohti, joist' oli puoliskot, lujasaumat sulkijat, tehty portin valtahisen; sisäpuolla sen kaks oli salpaa käypää vastakkain, kara yksipä kytki ne yhteen. Astuen aivan luo, hajareisin heittohon tuimaan jänteret jännittäin, kiven iski hän keskehen portin.
Talo nousi taivas-alle synkän korven keskehen, Korpi yhä kauemmaksi väistyi iskuin kirvehen. Kohta laajat vainiotkin ympäröivät taloa, Viljapellot, karjan kellot kiitti miehen kuntoa. Kiitos sulle kunnostasi, talonpoika tanakka, Korpiemme raivaaja ja peltojemme perkaaja! Sulle, tarmo esi-isäin, kiitosta ja kunniaa Lausuu polvet nousevaiset sua kiittää Suomenmaa.
Vaan nyt Akhilleun kiiti jo suoraanlentävä saarni, jonk' oli suunnannut hän surmaks Asteropaion, ei toki iskenyt kohti, se vain kävi törmähän rannan, siihen tunkeutui ihan varren keskehen saakka. Temmaten huotrastaan veti viiltävän miekan Akhilleus, vimmoin karkasi kohti; mut turhaan pois koki toinen peistä Akhilleun kiskaltaa käsin jäntevin irti.
Päivän Sana
Muut Etsivät