Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Pukimestaan hohtavi kulta Ja irstaus silmistään. "Hyv' ilta!" "Herran rauha! Mikä mökkihin kreivin toi?" "Olet köyhä, ma tuon avun sulle, Joka puuttehes poistaa voi." Ja kultia hän pivon täyden Nyt pöydälle levittää, Ja ne valkean hohtehessa Niin ihmeesti välähtää. "Ja sun tyttäres kaunokaisen Komeaan minä vien hovihin, Puetan hänet kultiin, silkkiin Ja kalleihin kivihin."
Tuli tuoni kukan luokse, Kalma luokse kaunokaisen, Kuiskas kevähän kukalle, Nurmen ensi nuppuselle: "Kuole pois jo, kukkaseni, Nuku, nurmen hento lapsi! Kaunis elost' on erota, Kalman tulla kaatamaksi Piennä, nuorna, puhtoisena, Saastatonna, tahratonna". Ei kevähän nuori nuppu, Taimi pieni taivahainen, Tuonen tuumia pahonut, Kalman ääntä kammoellut: Nuorna, puhtoisna nukahti.
Elä, sinä viheliäinen ja pakene linnastani tietämättömyyteen kaiken mailman, nähtyäsi Canzion kuoleman. MARCIA. Unohdetaan kaikki, unohdetaan entiset ystävämme, nimemme ja synnyinmaamme ja paetaan yhdessä Seuralan saaristoon, kaunokaisen Othaheitin luotoon.
Tällä sananlaskulla osotetaan olevan parasta tyytyä kohtuuteen. Muuten en muista juuri kenenkään vaimonsa kauneutta moittineen, paitsi kerran Venäjän puolella Miinoan kylässä muutaman ukon, joka noin 60:nen vuotisena oli sattunut 15:ta vuoden vanhan piikatytön naimaan. Hän naimisestaan ja erittäin vaimonsa nuorudesta ja kauneudesta lausuu, sanoen: Hairahin polonen poika Kun nain naisen nuorenlaisen, Nuorenlaisen, kaunokaisen;
Voi sinuas, suomenkansa, koska sinä neitsytpiikasen tykö siinä suuressa Beliaalin kaupungissa jouduit, ja kaunokaisen kaulaan sinun alati huikentelevaisen kätesi kiedoit!
Astui ulos aamulla se Anja-rouva nuori, päivä metsät punasi ja välähteli vuori. Kuinka lie hän herännytkin kesken kesä-untaan, valella hän virrall' aikoi käsivartten luntaan. Astui pitkin metsätietä Anja-rouva sorja, kastehelmet karisi ja notkui varsi norja. Tuli hän virran vieremälle, katsoi veden pintaan, näki kuvan kaunokaisen, nousi riemu rintaan.
Nainen linnasta lihavan, Kaupungista kaunokaisen, Joll' on kallis kampa päässä, Kohtapää, kotat jalassa. Tahi jos tietäisin vähäsen, Arvoaisin aikanani, Niin en naisi ensinkänä, Nykyisiä tyttölöitä; Ne on neitona soriat, Koriat ison kotona,
Peittää Hurtta sydämensä, viihdy ei hän Hovilassa. Virkkaa vihdoin: »Eikö lemmi enää hän kuin ennen mua?» Vastaust' ei Pirkko emmi: »Kärsii hän, siis lempii sua!» Painaa nojaan seinähirren Irja päänsä kaunokaisen, kuulee Tuonen toukan virren, virkkaa suulla surevaisen: »Ah, on täällä Hovilassa kaikki hämärää ja kummaa, niinkuin tarun maailmassa asteleisi tietä tummaa!
Enpä huoli haalikkainen, Enmä huoli hutsukoista, Noista poika rantsukoista, Koirista kotikyläni, Nallikoista naapurini; Mie tahon tasaista miestä, Tasaiselle varrelleni, Miehen riskin rinnoilleni, Kaunokaisen kannoilleni, Vereväisen viereheni.
»Ja sun tyttäres kaunokaisen Komeaan minä vien hovihin, Puetan hänet kultiin, silkkiin Ja kalliisiin kivihin.» Näin lausuvi, kullat hohtaa, Ja immyt tuo punottaa, Ja hän rientävi luo, kädellänsä Sen poskea koskettaa. Mut polttava liekki lensi Ukon silmähän raukeeseen, Ja hän nousi ja leimuvan katseen Hän viskasi vieraaseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät