Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
Tuuvitan tätä tytärtä, Tätä lasta liekuttelen, Souan pienisormistani, Vakaistani vaapottelen; Vaan en tieä vaimo raukka, Tunne en kantaja katala, Mihin tuutinen tytärtä, Kuhun lasta liekuttanen, Minkä karjun kainalohon, Kunka rehvanan rekehen. Pitäisipä piikasien Kahen puolensa katsella, Ennen kihlan ottamista, Kauppahan rupeamista.
Suomalainen kantaja otti hänen matkatavaransa, kuunnellen tyynenä venäläisen upseerin vilkkaita selityksiä. Suomalainen katsoi nöyrän näköisenä, mutta peitetyllä halveksumisella hallituksen edustajaa. Ja tämä taas tunsi itsensä kuin noloksi tämän tyynen, varman katseen vaikutuksesta.
Euroopalaisen kauneuden-aistin mukaan eivät nämä kuitenkaan millään tavalla heitä kaunista, vaan päin vastoin rumentavat. Käsivarret vieläpä jalatkin nilkoista ovat koristetut kaikenmoisilla lasisilla, tinaisilla, kuparisilla, messinkisillä, hopeisilla, välin kultaisillakin renkailla, aina sen mukaan, kuinka varakas kantaja on. Näkeepä usein varpaissakin sormuksia.
Sen tiesivät sekä tuomarit että vielä paremmin kantaja ja hänen asianajajansa; mutta jutun ajaminen oli suoritettu niin ovelasti, että ei voinut olla tuomitsematta muorin omaisuutta liikemiehelle. Vanha rouva oli hienosti puettu, täyteläinen nainen ja hänellä oli hatussaan suuria kukkia.
Hän tunsi nämä säärivarukset. Hän tiesi, että niihin kuului samalla tavalla valmistettu täydellinen sotapuku. Hän tiesi myöskin omituisten ajatusyhtymäin kautta, että tämän varuksen kantaja vihasi häntä ja oli hänelle vaarallinen. Mutta hän ei voinut saada selville, kuka tämä vihollinen oli. Jos hän olisi saanut nähdä säärivarukset edes polviin saakka.
Haukkumisia alkoi kuulua ja kaikki renkuttivat turmeltuneella kielellä kaikenmoista pilkkaa, kuin talonpoika vain suunsakin avasi. "Ottakaa tuoli ja käykää istumaan, talonpojat!" huusi eräs puolijuopunut kantaja tulijoille.
Virkki ja nopsana nousi ja astui luo emon armaan, tarjoten maljan toi parikorvan, haasteli hälle: "Kärsiös, äiti, ja malta jo mieli, jos haikea liekin, ettei silmäni nää näkis sun, emo, kantaja kallis, iskuja saavan; en silloin vois, miten oisikin surku, auttaa; vaikea vastustaa näet Zeus on Olympon. Kerrankin, kun puoltaa koin sua, hän mua jalkaan tarttui, kynnykselt' alas viskasi valtahiselta.
Sali Finjalin linnan loistaa, Mutta sielläpä synkkinä vaan Kolme kulkevi poikaa Kuninkahan Morannalin. Jousen kantaja Gall on tuima, Rurmar soittaja suruissaan; Vasta sodasta tullut Vaiti on jalo Klesamor. Salaa katsovat toisihinsa, Uhkaus silmihin syttynyt on. Vihan tuli on valmis Sydämist' ulos leimumaan. Miks' on linnasta riemu poissa, Aamu loistava levoton noin?
Eik' arvoituksin, jotka houkkaa kansaa kietoivat ennen kuin ol' kuollut Luojan karitsa, kantaja maailman synnin, vaan sanoin säntillisin, selvin vastas minulle isän-rakkaus, hunnutettu ja näkyväinen autuus-hymyilyssään: »Ajallinen, mi ainehenne äärten ja mittain ulotu ei ulkopuolle, kuvastuu kaikki Luojan katselmukseen.
Noin hänen vitkaan väistyissään päin välkkyvän keihään viskasi Deifobos, vihan pitkän kantaja hälle; vaan ohi taas meni peitsi ja Askalafon kävi olkaan, Areen aaluvan tuon; läpi hartian valtava keihäs tunkihe, maahan suistui mies, käsin kourasi multaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät