Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Sit' asettamaan riitä ei, Ei miel', ei miehen järki; Se monet mietteet kuohuuns' vei Se monet järjet särki; Mut purjeit' taidoin käytä vaan, Niin tyyneen pääset satamaan. Ja siell' on taasen ihanaa, Ja siellä linnut pauhaa. Ei huolta ole, kuolemaa, Siell' elo tyynt' on rauhaa, Niin siell' on koti armahin, Siell' äiti, siellä kultakin. Hälläpyörä 22/10 1869; Kaikuja Hämeestä 1872.
"Siinä mielestäni on jotenkin lausuttu Jaakkolan laulujen merkitys. Ne ovat todella korven kaikuja, kuulukoon kaiku vielä, kuulukoon moniin sydämiin, kuulukoon todistukseksi, että 'Huutava' on Suomen kansalle huutanut ja vieläkin äänensä kuulua antaa! "Hyvä olisi, jos niille lauluille sopisi jollakin tavoin nuotin ilmoittaa."
Hälläpyörä 23/4 1869; Kaikuja Hämeestä 1872. Taivahan silmä entää Purppuravuoteelleen, Perhonen lepoon lentää Kukkaseen; Pyydä ei muuta: Mett' unimaljasta jois, Suikkasee suuta, Nukkuu pois. Taivaalla tähdet kulkee Kuutamo kattaa maan, Patjahan impi sulkee Suortuviaan; Silm' iskee tulta, Rinta se riehuu ja lyö Poissa on kulta, Pitkä on yö! Hälläpyörä 23/4 1869.
Hälläpyörä 17/3 1872; Kaikuja Hämeestä 1872. Kuin luonto, joka, taimellansa vasta, Odottaa valoa, mut taivahasta Saa raetta ja kylmää tuulta vaan, Niin on myös täällä näyttötaiteen laita, Ei usein päivä sitä vaippaa taita, Jok' eroittaapi taivahan ja maan.
Hippo, soita kanneltasi, Koston kaikuja viritä, Olet vanha, vaivan nähnyt, Muistosi sotia täynnä. HIPPO. En ole Väinö soittajaksi, Toki päästelen parasta, Mitä on neuvonut ikäni, Sen iloja, tuon suruja, Vihojakin, vimmojakin. JOUKKO. Soita, soita! Loitsuhyppy Alkakaamme! Ensin hiljoin Notkukaa, kuin rannan ruoho Aallon heikon heiluttaissa. Sitten kiihtyen kovemmin, Niinkuin aalto ankarampi.
Tuo vastaa neitsyt valkea, kuin kuoleman kukka kalpea, kuin vainaja syytön, soutava päin ijäisyyden rantaa: »Mun onneni moinen kuolo ois, en siks sun luotasi lähde pois, mut ettet multa sa kuolla vois, voit mulle sa surman antaa.» Mies katsovi häntä miettien: tuo lie siis liekkiä rakkauden, sen kaikuja kultakantelen, mi kätkevi kuolottomuuden?
Kiusatut ihmiset saivat syödä ja kehuivat kasvot ilosta loistaen, etteivät olleet koskaan ennen elämässään saaneet niin hyvää leipää. Uudelleen alkoi kuulua kateissa ollut lasten iloinen remakka; paimentorven salojen kaikuja muistuttava sävel rupesi saamaan tavallisen, oikean luonteensa.
Näin kerran taas sen viereen painoin pääni, Ja tuijottelin kurjaa ystävääni; Min' olin synkkä, synkkä lähde kanssa, Ja taivas oli murhevaatteissansa. Mut äkkiäpä tuuli pilvet poisti; Tuhansin tähdet taivahalla loisti; Mut lähteen silmist' oli törkyt poissa, Ja kirkas tähtönen nyt loisti noissa. Kaikuja Hämeestä 1874. T
Tuo viisas Miss Mills myöskin; tuo rakastettava, vaikka mailmaan kyllästynyt nunna; tuo pikkuinen, tuskin kahdenkymmenen täyttänyt patriarkka, joka oli suorittanut välinsä mailman kanssa ja joka ei millään lailla sallinut herättää nukkuvia kaikuja muistin onkaloissa; minkä hyvän asian hän teki! "Mr.
Alkoipa silloin vanha Sinipiika joka ei suinkaan ole sama kuin vanha piika avata satulipastansa. Hän kirvoitti kulta kanteleensa, jännitti sen kieliä, koitteli ja soitteli. Kaikki seisoivat kuin lumotut. Siinä kuulivat he säveleitä jo ammoin unhoitettuja, kaikuja kannessa, neljännessä polvessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät