Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
TYKO. Mä ennen tahdon olla järjetön, Kuin järkevänä yhä muistella Sit' aarrettani, jonka kadotin. PAULI. Oletko mies? Se näytä, ystäväni! Niin, miksikä mä vaikeroitsen tässä? Nyt siitä loppu, eikä sanaa enään. PAULI. No, mitä teemme? Onko nyt jo aika Pois heittää peitteemme ja ilmoittaa, Keit' olemme ja mistä tullaan? Elma, Nyt kohtaa sua koston Nemesis.
Siihen en ollut minä tyytyväinen, huomasin hänen surkuttelevan minua, että minä vietin mummon luona niin orjallista elämää, mutta ei sen enempää. Minä kadotin rauhani, en voinut levollisesti istua, en tukea, enkä työskennellä, välistä nauroin ja tein mummolle jonkun kepposen, sitten jälleen purskahdin itkemään. Vihdoin kärsi terveyteni siitä ja minä tulin melkein oikein sairaaksi.
Avainta kahta Fredrik II:sen tahdon ma kerran pidin, käänsin keveästi, sen sulkein, avaten, niin että kaikki muut miltei poistin hänen neuvostostaan. Virassa kunniakkaass' altis olin, ett' unen kadotin ja hengen melkein. Tuo portto, jok' ei keisar-palatsista irstaita koskaan käännä silmiänsä, hovien turmio ja kansain kuolo,
Marietta ei osannut aavistaakaan, mikä onni häntä odotteli. Hän ajatteli vaan ilkeätä Colinia, joka oli saattanut koko pitäjän puhumaan hänestä. Voi kuinka hän katui nyt ajattelemattomuuttansa; ja kumminkin antoi hän sydämmensä pohjasta anteeksi tuolle pahanilkiselle hänen vikansa. Hän sanoi äidilleen, hän sanoi leikkisiskoilleen: "Minä kadotin hatunnauhani, ja Colin sen löysi.
On varmaan tuossa liinass' ilmitaika; Mua onnetonta, kun sen kadotin! EMILIA. Ei miehest' ota selvää vuoteen, kahteen. He vatsoj' ovat kaikki, me vaan ruoka. Meit' ahmivat he, ja kun kyllän saavat, Niin maalle meidät oksentavat he. Kah, Cassio ja mieheni! JAGO. Se keino On ainoa; se hänen tehdä täytyy. Kah, ihan parhaiks! Kiusatkaa nyt häntä. DESDEMONA. No, Cassio hyvä, mitä uutta teillä?
Minä yksin olin takertunut hedelmättömiin punnitsemisiin, enkä osannut elää sitä reipasta, tervettä tulevaisuuden elämää, jota kaikki muut elivät.» Muistan varmaan, että juuri niinä aikoina minä kadotin nuoruuteni. Jumalan, kadotin sen hienon suhteen, joka oli syntynyt rukouksieni ja sisällisten taistelujen keskellä.
ELMA. Miks' kadotin mä armaan kultasein? Miks' kadotin mä sankarini, Tykon? HANNA. Hän tulee vielä, se on uskoni. ELMA. Ah, näkisinkö hänen viel'? Oi päivä Ja hetki autuas! Mun Tykoni, Oi riennä tänne mailta kaukaisilta! Sua vartoo Pohjan sammalvuorilla Sun uskollinen, murehtiva neitos. Mut josko, niinkuin kerrotaan, Sun sota surmasi, niin miksi enään Mä valittaisin?
Kadotin ma taivaan, syyn vuoks en muun, vain uskon puuttuvaisen.» Noin hälle silloin vastas Oppahani. Kuin se, mi eessään jonkun seikan äkkää niin oudon, ettei tiedä, uskoako vai ei, ja virkkaa: »Totta on! Ei totta», näin nyt Sordello. Sitten päänsä painoi tää nöyrästi ja kohti astui, halas alemman lailla hänen polviansa.
"Ei hän voinut tulla, te ja minä petyimme, Nastjenka, niin että kadotin ajanlaskunkin... Ajatelkaas vain... Ehkä on hän saanut jonkun kirjeen. Otaksuttuna ettei hän voinut tulla, on hän kirjeellisesti antava tiedon siitä, eikä taas kirje voi varhemmin saapua kuin huomenna. Minä menen huomenna sitä hakemaan ja annan teille oitis tiedon. Vielä löytyy tuhansia mahdollisuuksia jälellä.
Ja minun täytyy saada luottamukseni takaisin, täytyy uskoa, sillä koko elämäni riippuu siitä uskosta. Silloin on toverielämä ja sen kanssa välttämätön humaltuminen muuttunut tarpeeksi. Kaksinaisuuden huipulla. En voi tarkkaan sanoa, milloin vihdoin kadotin uskon alkuperäiseen tulevaisuudenhaaveeseeni.
Päivän Sana
Muut Etsivät