Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
KUNINGAS. Ei pitäis turvapaikkaa murhaajalla. Ei rajaa kostoll' olla. Mut, Laertes, Jos tuota aiot, pysy kodissasi. Kun Hamlet palaa, tulos hällen kerron, Ylistää annan taitoas ja vielä Kiillottaa sitä kiitosta, jot antoi Tuo Ranskan mies. Sitt' yhteen teidät viemme Ja vedon lyömme päistänne.
Mutta kuinka sulle, suuri Luojani, Isä ihana, Minä taian mitätöinnä, Minä suuri synnin orja Sanat uhriksi sanella, Kiitosvirttä veisaella Tästä vuoesta hyvästä, Kesän kaunihin tulosta, Jonk' on suonut suuri Luoja Meiän ihmisten iloksi, Meiän vaivaisten varaksi Jot' ei nähnyt nuori kansa, Eikä varsin vanhat vielä Muista näitä nähnehensä.
CASSIO. Tuo vanha pyyntö. Anon, rouva, ett' Tehokkaast' avustanne taas saan elon Ja jäsenyyden hänen suosiossaan, Jot' aina sydämeni pohjukasta Ma kunnioitan.
ja siksi hällä käsi nousee, etsii varmuutta, löytää sen ja täten täyttää sen toimen, jot' ei täyttää silmä voinut: levitin sormet kädess' oikeassa ja löysin kuus vain kirjaimista niistä, jotk' avain-enkel' oli kirjoittanut. Tuon nähden Opas veti suunsa nauruun. Kolmastoista laulu Olimme yläpäässä portahien, miss' uusi piirtyy kaarros vuoren pintaan, tuon, joka nousevalta synnit poistaa.
Mik' uljuus, uupumattomuus, mi miehen tunnon tulisuus, mi vakuus vaiheissansa sill' olikaan; jot' ihannoi, sanoa sankariksi voi nää miehet, tämä kansa, ja kuoltuakin jumaloi? Mut kysy, jos sa jolloinkaan riveistä noista sotilaan tavannet, urhon harmaan, oliko miestä kuitenkin, jok' oli urhoist' urhoisin, saat vastauksen varmaan: 'Niin, herra, tunsin Dunckerin.
Jot' enemmän Niil' paisuu, sitä suuremp' On toivo; kun se laskee, silloin maamies Sen liejumutaan kylvää siemenensä Ja ennen pitkää siitä sadon niittää. LEPIDUS. Teillä on siellä kummallisia käärmeitä. ANTONIUS. On, Lepidus. LEPIDUS. Tuo Egyptin käärme sikiää siis tuosta mudasta tuon auringon vaikutuksesta; samaten tuo krokotiilikin. ANTONIUS. Niin aivan. POMPEJUS. Istukaa! Viiniä, hoi!
Hän sitten käsin kaksin tarttui minuun, mun nosti ryntäilleen ja kantoi ylös taas tietä, äsken alas astumaansa. Väsynyt ei mua hoivaamaan hän ennen kuin kaaren kukkulalla, neljänneltä mi päälle viidennen vie harjantehen. Sievästi siihen laski taakan rakkaan, varoen, vuoksi törmän tuiman, jyrkän, jot' tuskin pukki oisi nousta voinut. Ja siitä toinen alho mulle aukes. Kahdeskymmenes laulu
ALBANIAN HERTTUA. Goneril, Et tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru Puhaltaa silmiis! Sisuasi kammon: Olento, joka syntyns' ylenkatsoo, Ei itsellensä vankkaa pohjaa saa; Se oksa, joka emäpuunsa nesteest' Eroittuu pois, se väkisinkin kuivuu Ja joutuu surman välikappaleeksi. GONERIL. Jo riittää! Tyhmä on se saarna! ALBANIAN HERTTUA. Pahalle pahaa äly on ja hyve; Itseensä lika mieltyy vaan. Min teitte?
Noin moni virkkoi, vaan kypärissä Gerenian Nestor arpoja puisti, ja nousi se arpa, jot' itse he toivoi, Aiaan arpa; sen airut vei uropiiriä pitkin, kiertäen oikeahan, valiointen nähdä akhaijein; vaan ei tuntenut ainoakaan eik' ottanut vastaan.
niin jalkas voittava on tahto hyvä, ne ettei yksin väsymättä ole, vaan vielä iloitsevat nousennastaan.» Nyt tein kuin mies, mi kulkee, kummallista jotakin päässänsä, jot' ei hän tiedä, mut min hän toisten viittauksist' arvaa,
Päivän Sana
Muut Etsivät