United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Sivuilla olevien ajomiesten tulee lakkaamatta huudellen aivan hiljalleen ja ajon pohjukasta tulevien huutojen johdolla vähitellen vetäytyä ampumalinjan sivulle samalle puolelle, jolla he itsekin ovat. Jokaisen ajomiehen tulee voimainsa mukaan kiventää huutojansa, jos susi lähestyy, ja koettaa kaikenlaisilla rajuilla liikkeillä säikyttää se kierroksen sisäpuolelle päin.

Ajatellessaan tätä, tuntui hänestä ikäänkuin valkeus olisi koittanut, ja toivon lämmin lohdutus tuikki hänen sydämmensä syvimmästä pohjukasta. Jospa vaan saisi tuntea hänen vakavan kättelemisensä ja nähdä hänen levolliset ja lempeät silmänsä hohtavan kuin auringon loisteen ... niin kyllä... Jospa nyt Bård vaan hyvisi häntä. Sitä ei hän vast'edeskään katuisi.

Mutta veneen kokka ei noille väljille vesille kääntynyt. »Eihän tok'», sanoi Heta, »mihinkäs me sitten joutuisimme. Tuonne meidän on mentävä, tuonne noinJa hän osoitti sormellaan saarien lomitse. »Sieltä pohjukasta tullaan sitten Jynkän lahteenKummallisen ruskea hipiä tuolla Hetalla. Ja niin pienet silmät, ettei näkynyt kuin välkkyvä viiva, konsa hän vaan nauroi.

Rauhala oli vähäisellä mäen törmällä likellä lahtea, jota outo olisi helposti voinut luulla lammeksi, sillä salmi, joka vei Kallaveden väljille vesille, peittyi tykkänään lehtipuitten suojaan. Saman lahden pohjukasta näkyi Ristolan torppa. Tyven ja ihana oli tämä lahdelma.

Mutta nyt se on muuttunut, ja siellä on nyt aivan toista kuin oli ennen. Ne ovat rakentaneet hyöryvenheen Soiselänkin sisävesille, ja se tulee nyt joka sunnuntai lahden pohjukasta kirkkoväkeä noutamaan. Kirkonkylän kauppias on tehnyt talon rannalle ja avannut sinne puotinsa.

Muttinen oli uneksinut, kuinka pirpanat leikkisivät noiden omenapuiden alla, kuinka hän ja joku toinen, se akka, istuisivat vanhoina näiden samojen kukkivien puiden juurella, silloin jo ylen suurien, mutta yhä kukkivien. Kauas paistaisi lahden pohjukasta hänen omenatarhansa. Hamekansaa hän oli rakastanut. Se asia oli muuttunut hänelle yhdentekeväksi.

Ei tuosta vaivaisvaihdost' oisi mulla Halua kannella, mut kauneutenne Se tunnon pohjukasta kielelleni Sanoman loihti. IMOGEN. Muut' en kuulla tahdo. JACHIMO. Olento kallis! Kohtalonne säälin Luo sydämmeeni ja mun sairaaks saattaa.

Polku lahden pohjukasta, puron vartta vastamaata nousu, siinä on lempeä lepikko, tuomilehto tuoksuvainen, viita vipajaa, kaste kimaltaa; polun kaidan kahdenpuolen vesiperhot leijaa, leikkivät sudenkorennot lehdillä pajun ja raidan.

Minkätähden pysähtyi hän, minkätähden jäi hän seisomaan liikkumatonna, kuin maahan kiini kasvaneena? Mikä otti hänen ajatuksensa niin kokonaan valtaansa, että hän senvuoksi unhotti matkansa tarkoituksen, että hän yhä vaan seisoi ja katsoi kuuhun, ikäänkuin löytäisi hän sieltä selitystä jollekin odottamattomalle ja aavistamattomalle, minkä hän yht'äkkiä sydämmensä sisimmästä pohjukasta keksi?

Heti rupesi sitte etäisyydessä kaukaisen Kortevaaran sineä vasten siintämään vaaleankeltaisen kirkon korkealle törröttävä torni. Kun hetkiseksi hiljaisuus sai vallan, kuului jo tuolta Kotalahden pohjukasta päin Myllykosken vienoinen kohinakin. Taivaskin oli kirkas, korkea ja sen kuultava kumpu heiastui juhlallisesti veden päilyvästä, tyynestä pinnasta.