United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tääll' on tuttu ilmanpieli!" Deus hymyy, häll' on mieli, maan ja taivaan unhottaisi, olla pieni lapsi vain. Alla omenapuiden. Alla omenapuiden valkeina tuoksuvain lempeät äänet kuulen öisten kuiskijain. Alla omenapuiden onnea, murhettaan tuhannet ihmiset kuiskii kautta suven maan. Alla omenapuiden monet jo iloitsin päivät valontäydet täysin sydämin.
Vasta aamupuoleen sai Nehljudof unta ja heräsi senvuoksi seuraavana päivänä myöhään. Puolipäivän aikaan tuli seitsemän pehtorin kutsumaa valittua talonpoikaa hedelmäpuutarhaan omenapuiden alle, minne pehtori oli laitattanut maahan pistettyjen tolppien varaan pöydän ja penkkejä. Jotenkin kauvan kesti ennenkuin talonpojat saatiin panemaan lakit päähänsä ja istumaan penkeille.
Niin, Muttisen mieleen tulevat myöskin helteiset heinäkuun päivät, joina hän oli hälyttänyt talonsa väen, Käkriäisen vaimoineen ja lapsineen, kantamaan omenapuilleen vettä, kymmenet korvot alhaalta rannasta. Jopa vieraansakin hän oli pannut siihen urakkaan, paitsi että hän oli tietysti itse kantanut, mokomasta touhusta hiukan ärtyneenä. Entä sitten puuhat niiden omenapuiden suojelemiseksi!
Silloinpa kelpaisi äidin ja kaikkien veljesten jälleen kokoontua yhteen ja jälleen he viettäisivät omalla kotitantereellaan samallaisen kesän kuin oli ennenmuinoin, pääskysten, pihamaan, aittojen, metsien, niittyjen, hevoshaan, omenapuiden, keinun, venheiden, vesien, kahilikkojen kanssa.
Ja miettipä hän siinä ylimalkaan muitakin, noiden omenapuiden tavalla hukkaan menneitä elämänsä asioita, luonnon jokapäiväisen ankaruuden hävittämiä. Muttinen seisoskelee parvekkeellaan, keskellä korkeita koivuja, jotka loistavat kevään vaaleutta, kiiltäen täynnä pieniä ja tuoksuvia lehdenalkuja, ja katselee kuolleita omenapuitaan.
Tästälähin, sittenkuin tämän hetken olet minulle suonut, jolloin sydämeni kevennetään suurimmasta katumuksen ja tunnonvaivojen kuormasta, tästälähin en enää koskaan ajattele, että elämäni on kurja, ilotoin ja toivotoin." Kukkivien omenapuiden keskellä on pieni valkoinen kivihuone kätkettynä. On varhain aamulla, niin varhain, että jok'ainoassa korressa vielä kirkkaat kastehelmet kimaltelevat.
Muttinen oli uneksinut, kuinka pirpanat leikkisivät noiden omenapuiden alla, kuinka hän ja joku toinen, se akka, istuisivat vanhoina näiden samojen kukkivien puiden juurella, silloin jo ylen suurien, mutta yhä kukkivien. Kauas paistaisi lahden pohjukasta hänen omenatarhansa. Hamekansaa hän oli rakastanut. Se asia oli muuttunut hänelle yhdentekeväksi.
Vihreitä köynnöksiä kiemurtelee puutarhasta seiniä pitkin parvekkeen rautaristikkojen ympärille. Köynnöksien alitse näkyy palanen puutarhan hiekoitettua käytävää ja sen ulkomuurin ääressä kasvaa rivi käyriä omenapuita. Omenapuiden latvojen yli sinertää ja vihertää järven vesi. Se vesi vielä kerran!
Sillä hänen pitäisi nyt, kuten sanottu, rakentaa tuohon kiviaitaa, rustata: korkea muuri kivistä Muttisen puutarhan ympärille, aluksi sen yhteen reunaan. Vyöryttää yhä möhkäleitä tuolta louhesta. Isäntänsä, mokoman herra Muttisen, viinimarjapensaiden suojaksi, ja omenapuiden, jotka ovat kaikki kuolleet, syistä sellaisista, että Käkriäinen ne tietää, heh, heh. Siinä ne nyt törröttävät mustina.
Suuri on minun iloni, kun te kerran saatte nähdä omenapuiden kasvavan banaanien vierellä ja pyökkien syleilevän kokospalmuja lehvillään. Silloin luulette itsenne muutetuiksi takasin Normandiaan, jota niin rakastatte. Olette käskenyt minun kertoa teille iloistani ja suruistani.