United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yhä kiihtyi kulku, metsät ja maat vilisivät silmissä, kun ikkunasta ulos katasti ... välistä se viheltää hihkaisi, että selkäpiitä karmi ... ja silloin tällöin paiskasi valkean savun ikkunan eteen. Matti ja Liisa istuivat vastakkain, tuijottivat toisiinsa ja pitelivät kiinni. Kummastakin tuntui heistä, kuin istuisivat he vauhkon hevosen rattailla, joka suitsettomin suin alamäkeä laukkasi.
Sinä istutit sinne myös esplanaadit ja yrttitarhat ja hesperiat ja promenaadit ja rakensit kaariportit ja asemat ja korkiat tähtitornit ja hippodroomit, niinkuin Beettelissä ja hallit ja yömajat ja isot salmiaakit niinkuin Efraidassa, että se Beliaali niinkuin Daavidin kaupunki olisi, ja että siellä neidot niinkuin harput Herraa kiittäisivät ja ihanat emännät kanteleet polvilla istuisivat ja sinä itse symbaalia soittaisit ja fortepiaanolla ylistystä edes toisit, ja te kaikin kiitoskuoroon yhtyisitte.
Muttinen oli uneksinut, kuinka pirpanat leikkisivät noiden omenapuiden alla, kuinka hän ja joku toinen, se akka, istuisivat vanhoina näiden samojen kukkivien puiden juurella, silloin jo ylen suurien, mutta yhä kukkivien. Kauas paistaisi lahden pohjukasta hänen omenatarhansa. Hamekansaa hän oli rakastanut. Se asia oli muuttunut hänelle yhdentekeväksi.
Mutta vähän matkan päässä olisi talo, jossa asuisi ... tai sitä taloa ei olisi, vaan etempänä olisi kuninkaan linna, semmoisessa laaksossa hyvin synkässä metsässä, ja sieltä linnasta tulisi kuninkaan poika ja näkisi heidät, kun he siinä kivellä istuisivat ja laulaisivat ja kummallakin lintu kädellä, ja se kuninkaan poika... »No jopahan alkoi vyyhti juosta», sanoi äiti. Tosiaankin.
Silloin he joko istuisivat vielä valtaistuimillansa taikka lepäisivät haudattuina niiden raunioiden alla! Ja kuinka omituista! Hänestä tuntui kuin olisi hän ennenkin kuullut tuon äänen ja nähnyt nuo kasvot! Mutta missä? Mistä muiston hämärästä kätköstä esiytyvätkään nuo sielukkaat piirteet ja nuo äänenpainot, jotka vaikuttavat hänen olemuksensa syvyyteen ja sydämensä salaiseen onkeloon?...
Jos hän ja äiti olisivat hyvin, hyvin pieniä ja istuisivat suurelle höyhenelle ja sillä lentäisivät isän luo laivaan ja isä tulisi myös höyhenelle ja he lentäisivät hyvin kauniiseen saareen Atlantin meren keskellä. Siellä ei olisi muita ketään ja siellä olisi niin hauskaa... Siellä heillä olisi oma talo ja lehmä, ja siinä talossa olisi hyvin sievä puutarha.
Syleilisivät ja istuisivat käsi kädessä niinkuin ennen ihanassa sovinnossa. Eikä enää milloinkaan tällainen pilvi heidän ystävyytensä päivänpaistetta himmentäisi. Koko päivän Siiri kuulusteli, eikö tuttuja, keveitä askeleita nousisi portaita ylös. Joka kerran kuin ovi kävi, hän säpsähti ja lensi iloiseksi. Mutta kun tulija ei ollutkaan Sanni, painui mieli taas alas. Iltaan asti hän odotti.
Kukin tietää, että löytyy henkilöitä, jotka aina, vaikka he istuisivat kuinkakin hiljaa, vaikuttavat ympärillänsä oleviin ja saattavat heidät tuntemaan läheisyytensä. Tällainen vastustamatoin vaikutus veti minunkin silmäni naapuriini. Hän oli nuori, tavallisen pitkä, hoikka ja soma vartaloltansa; kasvonsa eivät olleet ihanat mutta miellyttävät ja tunnokkaat.
Ja oli laitettu lava keskelle kenttää, ja he menivät sinne ja puhalsivat torviin, ja tanssivat ja hyppelivät. Ja oli riuku nostettu Veneh'ojan miesten kiivetä, jonka päähän oli suun-imellystä pantu kullankiiltävään paperiin, että he sitä käsiinsä kiistäisivät. Oli myös pukki pölkyistä tehty, että he sen päälle hajareisin istuisivat ja heinäpusseilla lyöden toisensa maahan kukistaisivat.
Sanat heräävät sydämessä kuin valkosiipiset linnut, he eivät puhu niitä, katsovat ainoastaan toisiansa, ja luulevat sulorintaisina kaiken puhuneensa. Eivät aina katso toisiaan silmiin, katsovat valkoiseen saliin, katsovat kukkasia puissa ikkunain edessä, mutta aina he sentään ovat kuin istuisivat he silmä toisensa silmässä, käsi toisensa kädessä ja kumpuavat ihanina.