United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuu paistaa ja paistaa, värähtämättä. Sen otsalla on pilviharso, leviten siitä yli koko taivaan verhoamatta kuitenkaan sen haaleata sineä ja kätkemättä jotakin siellä täällä sinen läpi heikosti tuikkavaa, himmenevää tähteä. Siinä on taivas ja taivaan alla on valkoinen lumivainio ja kaukana sen ympärillä matala metsän reuna.
Ester ei vastannut mitään. Hän katsoi haaveellisesti lehtimajan ovesta ulos. Pääskyset visertelivät tuuhean koivikon keskellä ja pilvenhattarat päilyivät oksien lomitse taivaan sineä vasten. Miksi et puhu, Ester? Etkö enää minua rakasta? Ester kääntyi äkkiä häntä kohti, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja kuiskasi tunteellisena hänen korvaansa: Verner, rakastan, rakastan...
Hänen harvat personalliset ajatuksensa jumalasta, ihmisestä, isänmaasta ja maailmanjärjestyksestä kokonaisuudessaan ovat idyllisen, tyynen, eikä aivan syvän suomalaisen metsälähteen laikähdyksiä, jonka yli joskus »pilvin varjot vaeltavat», mutta joka enimmät aikansa peilikirkkaana taivaan sineä ja ympäröivien puiden latvoja kuvastelee.
Itätuuli viipyi jossakin ja länsituuli humisi vienosti puissa. Taivaan sineä kohden kuvautui kukkula juovineen valkeasta lumesta, jota vielä siellä täällä oli sen rinteillä; se näytti tavallista jylhemmältä koleassa himmeydessään. Sinä aamuna katselin sitä kauan. Eikö se ollut minun kaltaiseni? yksinäinen, kelmeä ja kolkko!
Hänen ihana päänsä esiytyi taivaan sineä vasten ja Kor katseli häntä ikäänkuin peläten sulon näyn katoavan jos toisaalle loisi silmänsä. Näin kului pari vuotta Korin mitään virkkamatta; enkä Fedenkään tunteista selvää saanut.
Arvid L., mahtoiko se juuri olla hän? Tämä ajatus välähti hennon lapsen aivoissa, lähti kevätpääskysen kevein siivin liitelemään, lensi niin korkealle kohti taivaan sineä, että pilvien seassa saattoi viserrellä ilojaan näiden tulematta maan päällä kenenkään kuultaviksi.
LOKKA. Poikani, sydänalani, Jonka maine maita kiersi, Sinut verron veljekseni Hallitse tätä taloa Niinkuin taito työntekoa, Lempeästi ja lujasti, Päin hyvinne, päin jaloinne, Kohti totta korkeata, Kohti kirkasta sineä, Työ kohota, kansa nosta! Lento kurkea kohotti Talon valtikka valitse. Kiitos, mun sulo emoni, Aina armas neuvojani!
Heti rupesi sitte etäisyydessä kaukaisen Kortevaaran sineä vasten siintämään vaaleankeltaisen kirkon korkealle törröttävä torni. Kun hetkiseksi hiljaisuus sai vallan, kuului jo tuolta Kotalahden pohjukasta päin Myllykosken vienoinen kohinakin. Taivaskin oli kirkas, korkea ja sen kuultava kumpu heiastui juhlallisesti veden päilyvästä, tyynestä pinnasta.
Maat ovat keveät ja viherjät, metsät jäävät valkeina. Kirkas on lentävän mieli valkean taivaan alla. Parsifalin ratsu on tuulijalka, ja liitäväsiipi on ratsastavan Parsifalin mieli. Puhaltele iloisena, torvi, kajaile iloisena metsä, Parsifal ratsastaa. Sineä ja sinistä on maailma. Väljää ja valmista on maailma.
Tuolla ylhäällä, pienen kauppalan hälinää korkeammalla, kohosivat vanhat tuulimyllyt, jotka epätoivonsa merkiksi näyttivät kököttävän käsivartensa taivaan sineä kohti. Elysée ei ikinä unhottanut tuota rauhallisena lepäävää vainajaa, joka oli saanut sulkea silmänsä jokapäiväisessä toimipiirissänsä.