United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yrttitarha, josta tie vie linnaan. 1 MURHAMIES. Ken yhtymään sun käski meihin? 3 MURHAMIES. Macbeth. 2 MURHAMIES. Epäillä hänt' ei tarvis: tehtävämme Hän tuntevan ja käsittävän näyttää Vähästä tärkimpään. 1 MURHAMIES. Siis auta meitä! Lännessä päivää vielä hiukan hohtaa; Hevostaan myöhästynyt matkamiesi Yömajaan jouduttaa; ja väijymämme Jo lähenee. 3 MURHAMIES. Vait! Hevosia kuulen.
Voi, taukoa jo, sa rinnan polte, rauhoitu, sydän poloinen, onhan turva turpehessa, armo kirkon aidan alla, toivo tuonelan tuvissa. Lyhyt on tie, joka vie kautta surun laakson, iankaikkinen on autuus, joka tuolta puolen lastaan hohtaa... Miksi valvon vielä, vaikka jo levon aika on, miksi sieluni taistelee, vaikka öinen rauha kaikkialla vallitsee. "Mä silmäni nyt suljen, O Isä taivainen.
Ja mustain kantojen keskeltä Oras nousikin, versoi kohta; Ja viljan kullankarvaisen Nyt täysinä tähkät hohtaa. Sinä kylvösi hyvään maahan teit, Satakertainen siit' on jo sato; Sit' ei vihamies voi turmella Ja sitä ei kaada kato. Se rakkaudessa on kylvetty, Käden kautta on Kaikkivallan. Ja sen siemen se muruja Sammon on, Ja ne kestää hyyn sekä hallan. Kaikuja Hämeestä 1901.
Ja Diomedeen kasvot alkoivat jo hohtaa, kun hän huomasi, kuinka alttiisti juhlan kuninkaan määräyksiä toteltiin. »Anteeksi, oi senaattori!» Sallustus virkkoi, »huomaan sinut laiskaksi. Purppurainen partasikaan ei sinua pelasta. Juo!» »Jumalten nimessä!» senaattori sanoi ähkien, »minun keuhkoni ovat jo läkähtyä. Ihmeenomaisessa nopeudessasi voitat itse Fetoninkin.
"Katso vaan", lausui Markus, "tuota kultaista, välkkkyvää vihmaa! ja sen takana on yksi taivaan kaari ja vesi säiliössä hohtaa kuin hopea. Kun menemme taivaasen, luulen minä, että kaikki on kultaa, niinkuin tämä, mutta kirkkaampaa." "Kaikki täytyy olla kultaa ja kirkkautta siellä, jonne sinä menet", sanoi Galdus ihmetellen; "eikä se sittenkään ole kylläksi hyvää sinulle.
Syvin minulle magneetin arvoitus: se on sama kuin viha ja rakkaus. Koska kumartainkin sa kauniisti toimit? Kun armaalles kevätkukkia poimit. Näin unta ja lemmin kirkkahasti: ett' elin, sen tunsin ma tietoisasti. Sinut armahastas jo erotetaan kuin lännestä itä aikoinaan ja sun sydämes harhaa ääriä maan, tien viitat se matkallansa kohtaa: niin lähellä lempiväin Bagdad hohtaa.
Mut silloin sielun silmään kuitenkin Sisäinen näkö sinun kuvas tuopi, Jok' yössä hohtaa lailla timantin, Yön mustan kirkastaa ja nuoreks luopi. On sielu öittäin, ruumis päivittäin Sun tähtes levon puuttehessa näin. Kuink' elämää voin viettää ilakoivaa, Kun levon siunausta ikävöin, Kun päivän vaivoist' en saa öisin hoivaa, Vaan yö mua päivin kiusaa, päivä öin.
Ei kumma jos posket hohtaa, povet paisuvi impysten, ja vallattomasti jos kengät lyö tahtia soitollen: hääiltanahan toki sentään kai nuoriso riemuita voi ja tanssia hehkuvin rinnoin, kun hurmaten torvet soi!
Korkealla ilmassa se ylpeästi laiehtii viippuen karmosinipunaisilla siivillänsä, ja sen lumivalkoinen pyrstö, pitkä, sievä ja ohut, hohtaa niinkuin säihkyvä meteori auringon paisteessa. Yksinäisen linnun riemulaulu erämaassa!
»No, tule sitte, niin minä laulan sinulle kuninkaasta», sanoi Elina, ottaen pienimmän lapsen syliinsä. Muut tulivat niin lähelle, kuin pääsivät, ja laulu alkoi: »Niin iloinen kuningas metsässä on Ja se seurue, jota hän johtaa. Se loistaa kuin tähti, on suruton, Vaikka petos jo monessakin hohtaa. Oi, herra kuningas, Pysy hyvin varoillas,