Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Kädeksi kahdeks suli neljä tynkää ja jalat, reidet, vatsa, varsi muuttui muodoiksi ennen näkemättömiksi. Poiss' oli alkuperä kumpaisenkin; kuvatus näytti näköiseltä kahden eik' yhdenkään, kun pois se kulki hiljaa. Kuin sisilisko mätäkuulla, päivin paahteisin, viidakosta viidakkohon livahtaa salamana poikki polun;
Hän, jolle synnyinmaansa liekin rintaan loi, mi hyyn ja hangen keskellä voi kestää, jok' iloll' alttiin verens' eestä Suomen soi ja, kaiken horjuessa, urhovoimin voi häpeän maamme mainehelta estää, hän lepää. Rauhan saanut sankar' on, maa Svean hänet kätki turvahansa; myös siellä käydä jalon taistelon hän sai, eik' aatos nää sen ajan koittohon, kons' ylväs hänt' ei muista Svean kansa.
Mut lupaustansa ei Runottaret ole unohtaneet, ei pettänehet: kuin muinen, mahti on harmaapään, säen outo on hänen silmissään. Siks uskoo hän itse vieläkin, ett' on hän heimoa sankarin, ett' istuu hän täällä vain iltikseen, kuin Herakles orjana Omphaleen. Eik' enää hän huomaa, ett' aistien hän vanki on vallassa vaistojen, jota itse Khimaira jo halveksii, hovi Hornan riemulla tervehtii.
MACBETH. Miehuutenne kuultaa Jo silmistänne. Tunnin kuluessa Osoitan teille paikkanne ja määrään Sopivan ajan ihan piiramalleen. Tän' iltan' on se tehtävä eik' aivan Lähellä linnaa: minuun muistakaa se Syyn kaunaa ei saa jäädä.
Kun hautani kerran aukee, Niin tarina loppunut on. He suutuksiin mun saivat Ja kiukkuun kalpeaan, Nuo toiset lemmellänsä, Taas toiset vihallaan. He leivän myrkytti multa, Kaas sappea juotavaan, Nuo toiset lemmellänsä, Taas toiset vihallaan. Mut ken toi kiukkujen kiukut Ja suutusten murheen tän, Mua ei hän vihannut koskaan, Eik' koskaan lempinyt hän.
Sult' emme tahdo mitään, mik' omaa itseäs ei ole, kunhan vain ensin itses kanssa sovun saat. Iloksi meille oot, kun sull' on ilo, suruksi vain, jos vierot iloa. Ja joskin kärsimättömiks saat meidät, se sitä vain on, että auttaa sua on meillä mieli, mutta surulla näemme, ettei auttaa voikaan, ellet käy itse ystäväsi käteen, puolees mi kaiholl' ojentuu, eik' yllä sinuun.
Hopeisna on jo partan', pääni, Lähestymäss' on kultahääni, Eik' arkussani kultaa näy; Mut rikkautt' on rakkaus Ja perheonnen kukoistus Ja lapsieni kunto Ja puhdas omatunto: En muuta kultaa kaipaakaan, Vaan kiitän Luojaa lahjoistaan Unelmani jo toteen käy. Koulunjohtajan malja.
Kuin korkeuteen vuoks olentonsa kohoo tuli, mi luotu nousemaan on sinne, kauemmin missä ainehensa kestää, niin sielu hurmautunut syttyy haluun, mi hengen liike on, eik' ennen lepää kuin nautinnon suo rakastettu seikka. Nyt huomaat, kuinka piilotettu totuus on niiltä, jotka väittää, että rakkaus jokainen itsessään ois kiitettävää.
MARCELLO. Horatio sen mielenhoureeks väittää, Eik' usko sitä, vaikka kahdesti Me olemme tuon hirmunäyn nähneet; Sen vuoksi häntä vaadin tämän yösen Kanssamme valvomaan, niin että, taas Jos näky ilmaantuu, hän havaintomme Sais vahvistaa ja sitä puhutella. HORATIO. Pah, joutavia! BERNARDO. Istukaahan hetki; Ahdistan vielä kerran korvianne, Jotk' ovat kuurot tälle ilmiölle, Min kahten' yönä näimme.
Sa ilmain, valtavain oikuille Et kulmakarvasi supistane; Siis, kaunottaret jos mutkii kuin, Sa pysyös vallan hymysuin. Turha vaiva. Sa otat päälles se vaiva suur Ett' jokaista varoittaa sivumennen. Miks'ei vaan se virka ei kannata juur: He rientävät pauloihin kuni ennen. Paras. Jos syömes sykkii, pääsi soi Et parempaa halua saata: Ken eksyä ei, eik' lempiä voi, Hän pankoon hautaan maata.
Päivän Sana
Muut Etsivät