Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Ei niin paljon kuuliaisuudesta, kuin hämmästyksestä ja pelosta; sillä, kun käsi nostettiin, kuuli hän sekavaa hälinää ulkoa ilmasta; katkonaisia voivotuksen ja katumuksen ääniä; sanomattoman surun ja itsesyytöksen vaikeroimista. Tuokion kuunneltuaan yhtyi haamu murheelliseen valituslauluun ja leijahti ulos kalpeaan, mustaan yöhön. Scrooge astui akkunan luo. Hän oli rohkea uuteliaisuudesta.
Kun hautani kerran aukee, Niin tarina loppunut on. He suutuksiin mun saivat Ja kiukkuun kalpeaan, Nuo toiset lemmellänsä, Taas toiset vihallaan. He leivän myrkytti multa, Kaas sappea juotavaan, Nuo toiset lemmellänsä, Taas toiset vihallaan. Mut ken toi kiukkujen kiukut Ja suutusten murheen tän, Mua ei hän vihannut koskaan, Eik' koskaan lempinyt hän.
Oo, te pohjolan miehet, sanoi hän ylpeästi, kuinka vähän te ymmärrätte, mitä ikuinen rakkaus on! Kun rintanne on lumesta ja sydämenne on jäätä, niin luulette, että kaikkien sydänten tulisi tyytyä teidän kalpeaan, haaleaan rakkauteenne, joka ei ole mitään muuta kuin olkitulta, mikä palaa tänään ja sammuu huomenna, voimatta virittää ainoatakaan tunnetta hehkumaan.
Muuten tulesi polttaa sinut poroksi, tai sinä muutut egyptiläiseksi sfinksiksi, jonka kerrotaan rakastuneen kalpeaan Isikseen ja senjälkeen käyneen aivan välinpitämättömäksi ja kuuroksi ympäristölleen ja ainoastaan eläneen odottaakseen yötä, jolloin se kivettyneillä silmillään sai tuijottaa rakastettuunsa.
Milloin tummansininen hohde kuin eteläntaivaan syvin sini milloin välähti kirkas vihreä, joka liikkui rauhattomasti kuin suunnattoman käärmeen kiemurat milloin savun seasta läikähti häikäisevän kirkas puna, joka valaisi koko kaupungin portilta toiselle sitten kaikki jälleen riutui sairaan kalpeaan niinkuin henki, joka on ruumiista lähtemässä.
Syksy oli luonnossa, ja Löfvingkin tunsi voimansa murtuneeksi, mutta tuolla mäntyjen luona odottivat tulevaisuuden miehet. Löfving meni nuorten luo. Hiljaisella myötätuntoisuudella kohottivat nuorukaiset katseensa kalpeaan mieheen. He olivat kuulleet hänen sanansa.
Löfving tuijotti vaijeten tuohon kalpeaan olentoon, joka seisoi siinä niin kuohuksissaan, ja Attila jatkoi: Vaikka koko ikänne olisitte polvillanne edessäni ja itkisitte verisiä kyyneleitä, ei se sittenkään voisi poistaa sitä tuskaa, jota sieluni on kärsinyt yksinomaan teidän tähtenne. Ehkä, sanoi Löfving myöntyväisesti. Ehkä, mutta en voinut muuta. Kapteeni kääntyi pois.
Synkät, epäluuloiset ajatukset olivat heränneet hänessä. Hän ajatteli Doraa; hän muisti hänen lumoavan hymynsä, kukoistavat kasvonsa ja täyteläisen vartalonsa. Hän vertasi häntä tuohon kalpeaan, varjomaiseen olentoon, joka äsken oli poistunut hänen huoneestaan. Mutta tunne ei ollut rakkautta hän tunsi kaameaa, jäytävää, tuskallista ahdistusta, jota vastaan hän turhaan taisteli.
Matalain kattojen ylitse kiemurteli mustanharmaa savu korkeutta kohden. Purppuranpunainen huuru levisi kuin tulipalon loimo suviyön kalpeaan hämärään. Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua kirkkotietä myöten hautuumaalle, joka sijaitsi muutamain askelten päässä reunimmaisista taloista, aivan tien varressa. Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea tie.
Ja rakkaus kasvoi hänessä ja täytti hänen olentonsa suurella lämmöllä, joka peitti tuskan. Mutta miehen lempi siihen kalpeaan naiseen oli polttavaa tulta, joka tuhosi hänen tarmonsa, imi hänen voimansa. Se ei lämmittänyt, se poltti ja tuhosi. Mutta kalpea nainen pysyi kylmänä ja verettömänä. Hän oli niin hienon hieno ja kalpea ja kylmä. Tuota suri se voimakas nuori nainen.
Päivän Sana
Muut Etsivät