United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen maalla tuolla järven rannalla on kaunis kaislarantainen niemi. Siinä on kuusiryhmä, joka muistuttaa Mäkelän kuusta ja niitten lähellä on muutamia koivujakin. Niitten vierelle teen talomme, jos Tervos-ukko taipuu kauppaan. Ai, ai! ihastui Auno. Sittenhän me emme enää Mäkelän kuusta niin kaipaakaan. Siitä olen jo ihan kuin unta nähnyt, että siihen teemme talomme.
Minä olen oppinut antamaan maamiehelle suuremman kunnian kuin tähän asti ja teidän talossanne käymättä en ehkä koskaan olisi sitä oppinut. Suurempaa kiitosta minä en kaipaakaan, sanoi isäntä ja kuokki edelleen kannon juurta, niin että mutaiset kuokokset kääntyivät nurin.
Hopeisna on jo partan', pääni, Lähestymäss' on kultahääni, Eik' arkussani kultaa näy; Mut rikkautt' on rakkaus Ja perheonnen kukoistus Ja lapsieni kunto Ja puhdas omatunto: En muuta kultaa kaipaakaan, Vaan kiitän Luojaa lahjoistaan Unelmani jo toteen käy. Koulunjohtajan malja.
Ulkopuollista todistusta ei siis kaipaakaan laulumme somuudestansa, emmekä juuri pelkää sen sisäpuollistakaan kaipaavan, jos ken sitä kysyisi.
Kuolkaa nälkään, mokomat, ette te parempaa ansaitsekaan. Tai ottakaa pussi selkäänne ja menkää kerjäämään, muuhun te ruojat ette kumminkaan kelpaa. Minä kyllä löydän parempiakin toveria, tai jos en löydä, niin menen yksin. En heitä hyvin kaipaakaan. Ja sen teen vaikka paikalla. Jääkää te rahjukset tänne. Maatkaa kyljellänne, maatkaa ja kuorsnatkaa ja venytelkää luitanne.
Ystävä, morsian, mitäpä merirosvo muuta kaipaakaan ollaksensa onnellinen? Drake ja Skytte lähtivät kajuutasta. Aurinko parhaillaan nousi ja hopeoi meren aamuruskollaan. Tuuli tyyntyi äkkiä, ja purjeet, joita äsken tuulenpuuska pullisteli, riippuivat velttoina mastoissa. Mitä aiotte nyt ensiksi tehdä? kysyi Skytte. Minne päin suuntaatte kulkunne? Ulos valtamerelle, vastasi Drake.
Tuskin lienee ainoatakaan herrasmiestä koko seudulla. Mitä vielä! En heitä kaipaakaan. Eikä se siitä parantunut. Hiljaisella, säyseällä tavallaan oli Fanny luja päätöksessään. Ei voinut isä eikä äiti hänelle mitään.
En tiedä säälinkö heitä, vai enemmänkö heitä halveksin. Väsynyt olen ja tahdon levätä." "Et löydä salossani lepoa vielä", virkkoi erakko, "etkä vielä lepoa kaipaakaan, vaikka luulet. Jo olet alun salaisuudestani löytänyt. Palaja takaisin vielä, niin löydät sen kokonaan. Silloin ei hiljaisuus enää paina vaan kohottaa." Ja vielä palasi se väsynyt mies maailmaan. Vielä jätti salomaan rauhan.
"En minä mihinkään karkaa, hahaa. Ei minua kukaan kaipaakaan." Hän istui uutimen viereen, ojensihe vartalonsa ja löi etusormen päitä toisiinsa.
En apua saanut, en apua saanut, nyt sitä en pyydä, en kaipaakaan. Minä elelen kaukana korvessani ja kehrään öisiä aatteitani ja mitä ma mietin, sen tietävi huojuvat hongat vaan,