Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Sa ehkä arvelet, Ett' mun elämää vihata pitäis Sekä paeta erämaihin, Kosk' kaikki ei unelmani Ole kukkia tuoneet? Tässä istun ma, kaavaan inehmoja Mun kuvani mukaan, Luon heimoa, minun kaltaista, Kärsimähän ja itkemään, Nauttimahan ja iloitamaan, Pitämättä sinusta lukua Kuin ma! Ihmisyyden ääret.
Ken sai hymyn, lauseen hältä, Oli ainiaks onnekas. Hän istui ja vastaan otti Jumaloivien suosion Ja maailman ääret kaikui; Munkazcy on verraton! Ja vihdoin päätti hän tehdä, Mi tehty on kerta vaan: Hän päätti Kristuksen luoda Ristillehen uudestaan. Ja ristinpuussa jo rippui Rakas Herramme tuskissaan, Kyljestään verta jo tippui; Vaan vait Hän ol' yhä vaan.
Mun leikkisiskoni, vieläkin sinä voitko kesään luottaa ja jos pettää ensi suvikin yhä suvesta suveen vuottaa? On avaruuden ääret rajaa vailla ja sakeat on sumut tähtivyön. Niin harvoin tapaa avaruuden mailla kaks koditonta kiertolaista yön. He kerran kohtasivat vuotten päästä, ois samat unet vieneet yhtehen, mut kuin ois sydämensä ollut jäästä, niin kylminä he kulki eellehen.
Eikös kelpaa mun, kun Jesus turvana on mulla: Armon avun saan mä Hältä, en voi hukkaan tulla! Kiitos Jesukselle, joka raadollisiansa Verellänsä omall' auttaa aivan armostansa! Kääntykää minun tyköni, Niin te autuaiksi tulette, kaikki maailman ääret! Riemuitkaamme suuresti! Jesus meidät lunasti Kallihilla verellä, Ristin kärsimisellä. Syntimme Hän otti pois.
Oli liian kirkasta silloin yli maan, meren aaltoilun. Minä peljäten odotan, milloin olet julmasti jättävä mun. Olen väsynyt loisteesehen ma metsäin, merien ja tyhjään lakeutehen ja kaikkeen vain sinuun, ah en! Alfred de Vigny Kuun palavaisen ohi hattarat kuin tulipalon sauhu kulkivat, mut metsäin ääret peittyi pimeyteen.
Mestari veisasi vanhasta virsikirjasta korkealla äänellä: "Maa suur ja avara ja kaik sen tavara, sen perus..." Siinä hän katkasi, löi virsikirjalla päähän Kososen poikaa, joka salaa asetteli päretikkua Manassen takapuoleen. Nyt hän jatkoi: »Sen perustus ja ääret.»
"Ilman ääret", Voihkui vuori, "Täytät noin!" Yllä tähtein Tanssiseuran Paistoi päivä. "Suurin, korkein!" Huokas kuu, "kun Nouset noin!" Asui maassa, Voitti taivaan Ihmishenki. "Yli luotuin", Haastoi Koitar, "Nouset noin!" Maan ja taivaan Kautta huokuu, Henkii Luoja. "Suurin, korkein!" Kaikki luodut Tunnustaa. On kirkas, liukas luistinjää. On nuorten raitis riemu tää! Jää kannattaa. Siis luikukaa!
Oi, yksin pitkät talviyöt mun valvomaan saa mielitietty. On tuskaks mielitietty! On riemuks mielitietty! Mun kiertämään vaikk' ääret maan vois saada mielitietty! Sä lemmen puhtaan valtias, oi, ota turviis mielitietty! Sä hymys hellä häneen luo, tuo kaukaa kotiin mielitietty. On tuskaks mielitietty! On riemuks mielitietty! Mun sais oi, mihin kaikkeen mun vois saada mielitietty!
Ol' laskenehet sulkain loistehen jo lepoon linnut palmuin pimennoissa, ja metsän varjoisissa viidakoissa siell' lymyilivät pedot väijyen. Mut leipäpuissa boat riippuen ne unenhorroksissa soutelivat ja kaikki ilman ääret vaikenivat. Vain joskus niinkuin kuuman kostean yö painoi yli seutuin suudelman. Soi metsän hämärähän hiljaiseen näin kavioiden kapse ainoastaan.
Kaikille armon sana saata, Levitä valtakuntas suo, Niin että kaikki ääret maata Kiitoksen kilvan Sulle suo. Pois polta meistä kuona musta, Poveemme tultas lisäten; Puhdistus tuskain huojennusta Suo, armokastees antaen. Omamme kaiken palaa anna, Näin "kurjat kaivot" kuivattain. Pois omat tukeet meistä kanna, Niin Jumalaks jäät Sinä vain. Sun, yksin Sun vain saaman pitää Ylistys, voima, kunnia.
Päivän Sana
Muut Etsivät