United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa; takaisin käymme sinne, missä painuu tasanko tää päin ala-ääriänsä. Jo aamun rusko voitti aamun varjon, mi eellä pakeni, niin että kaukaa ma meren läikän erottaa jo taisin. Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta, niin kuljimme me yksinäistä kenttää.
FAUST. Kun kaikki pyynnöt turhaks' jäivät, Mun täytyy sylissäin sua kanniskella. MARGAREETA. Pois, pois! En salli väkivaltaa!
Niin oletkin sa tullut, Elokuu. Nyt kaikki turha turhaks paljastuu. Niin ankarat on askelees, on ties, vuossatain korjuumies ja kylvömies. Niin taivahalle yli kansojen sa nostanut oot sirppis punaisen. Tuli sammui Marnella hiljallensa, oli uupunut Ranskan ja Saksan mies. Moni rekryytti sai tulikastehensa. Mitä sota oli nyt he sen ties.
Mit' ahneus aikaan saa, käy täällä ilmi, miss' sielut kääntynehet puhdistuvat; ei tuskaa tuimempaa tää vuori tunne. Kuin sammui rakkautemme hyvään kaikkeen vuoks ahneuden, mi työmme turhaks teki, niin meidät täällä orjuuttaa nyt oikeus, kädet ja jalat meiltä kahlehtien; niin kauan kuin vanhurskas Herra tahtoo makaamme tässä liikkumattomina.»
Sen eteen polvilleni lankesin ja pyysin siltä palavalla miellä: Mua älä miltään oikultasi säästä, suo ihmisosan pohjahan mun päästä, suo tuntea mun rautakourat elon ja tuskan, hädän, häpeän ja pelon, tee tyhjäks työni, turhaks unelmani, jok' askeleelle ansa kulkeissani sua, tähteni, ma sentään siunailen siit' että minusta teit ihmisen.
ULYSSES. On politiikka heistä pelkuruutta, Sodassa älyn turhaks katsovat, Varullisuutta moittivat, ei mikään Pait nyrkki kelpaa. Tyyni hengen toimi, Jok' arvaa, kuinka mont' on lyöpää kättä, Kun tarve vaatii, ja jok' uuraalla
Tähtiyö, min valvoa ma Hämeenlinnan jäillä sain, aikain viertyäkin vielä kirkkaan' olet muistossain, vaikka siellä miehuus turhaks, toivo tyhjäks' tehtihin, vaikka kurjan raukan tähden unelmaks jäi voittokin.
Terve, kaunoinen! Sinä väikyt yössä ihana Kuni autuitten unelma: Kulmies taivaat Heljinä kiiltää. Oi, mun lempeni koi, Eron hetkelle riennät! Impi. Ijankaikkisest Erokam! Oi isä armoton! Lapses, joka ainoasi on, Kluostarin yöhön Huomenna suljet. Onpa tahtosi tää Kuni kallio luja! Nuorukainen. Miksi tahtoo hän Kauneutes valkeutta yöks, Luonnon mestartyötä turhaks työks?
Viereisen haudan kannen alta haamu nyt nousi, näkyi leukaan saakka; luulen, hän että polvin oli ponnistaunut. Mua katsein kiersi hän kuin kerallani ois toisen nähdä tahtonut. Mut turhaks sen toivon huomaten, hän itki, virkkoi: »Jos tähän synkkään vankilaan sa saavut vuoks sielun ylevyyden, lausu, missä on poikani? Miks ei sun seurassasi?»
Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa; takaisin käymme sinne, missä painuu tasanko tää päin ala-ääriänsä. Jo aamun rusko voitti aamun varjon, mi eellä pakeni, niin että kaukaa ma meren läikän erottaa jo taisin. Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta, niin kuljimme me yksinäistä kenttää.