United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
On nyöri kädessämme Ja luotilauta Ja pituus, korkeus, syvyys mitataan, Kirousta hyllyväin maailmojen avaruus, Avaruus, joss' aaltoina vyöryy Saasta ja synnit. Te hävitätte sen. Me suljemme sen niinkuin kirjan, Ja kuin lehdet viikunapuun Sen tähdet on hiipuvat. Tulivitsoista miljoonista Me sidomme luudan, jolla ne laastaan pois. Milloin te tulette? Mä kaipaan. Milloin te tulette? Katso merkkejä!
Herran airut lensi maahan syntisään, Riehui kalvallaan, kun Herra käski näin; Mullan lapsi turman jäljet nähtyään, Valkohengen kutsui *Kuoloks'*, säikähtäin. Korkee niittomies ei säästä. Kalvallaan Kaataa halvat ruohot, tammet korkeat; Suuret pienet, orjat herrat kaikki vaan Ankaraa ja voimakasta kammoovat.
LUCIUS. Isäänsä tulee: viekää hirteen vaan! Laps ensin: isä nähköön nytkäyksen Ja saakoon sydämmeensä hylkäyksen! Hoi, tikkaat tänne! AARON. Lucius, lapsi säästä, Ja vie se multa keisarinnalle. Jos sen sa teet, niin kerron ihmeitä, Joit' on sun sangen hyödyllistä tietää. Mut jos et tahdo, tulkoon mikä uho, Vait olen vain; mut teidät vieköön tuho!
En luule, että muuttaisin elämän uraani, enkä rupeaisi varovammaksi, jos saisin alkaa elämäni uudelleen alusta, sillä minä sain siitä nauttia niin paljo, paljo enemmän kuin te, jotka purjehditte tyyneitä vesiä. Vaan silloin minä kauhulla ajattelisin vanhuuttani ja miettisin keinoja siitä päästäkseni ja rukoilisin joka päivä tuskalla ja hiellä: säästä, säästä multa vanhuus!
Yksi syleily, armas sisareni", ja hän notkistui alaspäin ja lausui hiljaisella äänellä: "sano tuolle oivalliselle Bostenagille, ettei hän säästä kultaa, sillä minä olen varma siitä, että, ennenkuin vuosi on päättänyt hitaan kulkunsa, minä palajan ja panen sortajamme maksamaan tämän hätäisen paon ja katkeran eron. Vaan nyt erämaahan!"
Tässä olen silmiesi eteen laskenut erään hirveän, mutta kumminkin tosikuvan elämästä. Hirveä on tämä kuva, mutta hirveää oli se ihmiselämäkin, josta tämä kertomus on otettu. Yhdestä ainoasta ihmisestä, Kanniaisen mahtavasta Laurista sai tuo turma ja saasta alkunsa. Väärällä, vilpillisellä lastensa kasvatuksella alkoi hän sen.
Joka pojassa tunteepi kuvansa, Hän ketuilta olkoon varoillansa. Neoloogeja. Nuorukaisen kerran kohtasin ma; Minä kyselin ammattiansa. Ma pyrin niin kuului sanansa Enk' suinkaan voimiain säästä, Kas talonmieheksi päästä. Ma virkoin: sen hyvin teette te, Ja toivoin, ett' pääsisi perille, Vaan kuulin sitten, ett' taatoltaan Hän perii ja myöskin maammoltaan Joukon somia ritari-hoviloita.
Poika painoi poskensa äidin poskeen ja puna nousi äidin poskille, entistä armaampi. Mutta lisää tahtoi Surutar. "Kirkkaat ovat poikasi silmät, himmeät minun. Vien loiston hänen silmistään." "Oi Surutar, katso. Kirkkaathan ovat minunkin silmäni. Ota loisto niistä. Säästä nuoren poikani silmät!" rukoili äiti. Ja Surutar vei loiston äidin silmistä. "Emoni kallis, minne häipyi silmäisi loisto?
Tuo muisto oli hänet kuin tukehduttaa. Hän läheni ovea ja painoi korvansa avaimen aukolle. Hän kuuli Viljon valittavan ja Eevin koettavan viihdyttää. Hänen olisi tehnyt mieli temmata ovi auki ja syöstä sisään, mutta hän ei saanut, ei uskaltanut. Käsiään väännellen kääntyi hän pois. »Minä en voi, minä en saa mitään tehdä.» Hän heittäytyi tuskissaan polvilleen. »Oi Jumala, armahda ja säästä.
Hiljaa, poikani, huusi hän Abdallahille, säästä hevostasi, meillä on hyvää aikaa. Missä Leila on, eno! He veivät hänet, hän on hukassa. Vanha narri, sanoi Omar, luuletko tuon rosvojoukon meitä odottavan? Kaksikymmentä duroa sille joka ampuu dromedaarin! Yksi beduiineista kohautti kiväärin silmänsä viereen, tähtäsi ja laukasi, niin mahdollista kuin olikin että tappaisi nuot naiset.