United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos suruni oli itsekäs, en tietänyt, että se oli. Minä murehdin vaimo-lapsukaistani, joka niin nuorena temmattiin pois kukoistavasta mailmastaan. Minä murehdin nuoruuden ystävääni, joka olisi voinut saavuttaa tuhansien rakkauden ja ihmetyksen, niinkuin hän aikaa sitten oli saavuttanut minun.
vakavasti hymyillen. Eilen. Näitte papin vaimon *Hän* ? Juuri sytytti tuon liekin aimon. Ma monta vuotta häntä murehdin; ei ole sielussani unehtuva tuon nuoren, kauniin naisen pyhä kuva, min kerran keväässä ma kohtasin. Nyt käytte samaan uhkapelihin, Te sytytätte samat liekitkin, senvuoksi huudan: Varokaa! tuon kaltaiset raivoisat lieskat ovat väkivaltaiset!
Se oli surkeaa aikakautta se, ja sittemmin vanhemmaksi tultuani, murehdin minä usein nuorempain veljeini tilaa, kuinka he jaksanevat kärsiä kaikki sattuvat kiusaukset ja sorrot. Niihin aikoihin rupesin oikein toden teolla opettelemaan tupakkia suussani pitämään. Sehän oli jonkunlainen miehuuden merkki muka.
Voi, kuinka ne helisi kanteleet mun impeni akkunan alla! Ja kannel se helkkää vieläkin. Mut kuihtuneet ovat kukkaset, syys tullut on maahan ja sydämihin. Mun lempeni kieliä kuule sa et; minä yksin yössä murehdin, mut muiden sa murheita kuuntelet. KES
Englantilaisten leiri Doverin lähellä. EDMUND. Pois viekää nuo ja tarkoin vartioitkaa, Siks kunnes korkeampi valta heistä Päätöksen antaa. CORDELIA. Min' en ainoo kai, Jonk' aikeet parhaat palkan huonon sai. Sun kiusaamistas, isä, murehdin; Kyll' onnen kiusat itse kestäisin. Näemmekö nuo tyttäret, nuo siskot? LEAR. Ei, ei, ei, ei! Pois tule vankityrmään.
Mitä tiesi hän, Nuoruutensa hourees aina ilon lapsi? Kauvan häntä murehdin ja itken, itken! Leonard, oi Leonard, mun veljeni kurja! ELINA. Onnellinen on hän, ota lohdutusta. ALMA. Oikeutensa myös ottaa kuolon murhe! KASPER. Lapsein, kuule vielä toinen murheen sana, Joka, tiedän minä, lisää taakkas painoo; Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.
Minä murehdin sitä rakastavaa, särkynyttä sydäntä, joka oli saanut levon myrskyisessä meressä, ja noita maasta lähteneitä jäännöksiä siitä yksinkertaisesta kodista, jossa lapsena kuulin yö-tuulen puhaltavan. Siitä karttuneesta raskasmielisyydestä, johon vaivuin, ei minulla viimein ollut mitään toivoakaan koskaan päästä. Minä kuljin paikasta paikkaan, kaikkialla kantaen taakkaani muassani.
Mursin sinetin. Se oli häneltä. Nastjenka kirjoitti: "Oi, antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! Polvillani rukoilen minä teitä anteeksi antamaan minulle. Minä olen pettänyt teidät ja itseni. Se oli uni, unikuva... Minä murehdin teistä tänään: antakaa anteeksi, antakaa anteeksi!
Silloin kysyi häneltä muuan hänen miehistään, josta oli sangen kummallista, että hän saattoi itkeä voitetusta taistelusta, syytä hänen murheesensa. Kuningas vastasi: "Minä olen iloinen ja kiitän suuresti Jumalaa, joka on antanut meille voiton; vaan minä murehdin niin monen sielun kadotusta, jotka olisivat voineet päästä taivaasen, jos olisivat omistaneet kristinuskon."
»Eikä sillä hyvä: minä suren yhä vieläkin särkynyttä Jumalaani, murehdin sitä yöt ja päivät, sillä parempaa en tiedä. Eikä sitä tiedä tämä maailmakaan, joka kulkee ja kulkee ja aina samaan paikkaan saapuu. Se on yhä se sama pakanallisiin muotoihin sidottu, alttareihinsa kiinni kytketty, mikä se aina on ollut ja kai aina tulee olemaan, kehäänsä kiertäen ja omia askeleitaan iankaikkisesti tallaten.