United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mursin sinetin. Se oli häneltä. Nastjenka kirjoitti: "Oi, antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! Polvillani rukoilen minä teitä anteeksi antamaan minulle. Minä olen pettänyt teidät ja itseni. Se oli uni, unikuva... Minä murehdin teistä tänään: antakaa anteeksi, antakaa anteeksi!
Hän hämmästyi. Oliko se, minkä hän näki, vain unikuva? Vai oliko todellakin hänen tyttärensä tuo neito, joka nojasi kuninkaan rintaan ylpeästi hänen ohitsensa kiitävässä goottilaislaivassa? Huusivatko todellakin riemuitsevat äänet: "Eläköön Camilla, kuningattaremme!" Hän tuijotti ohi kiitävään laivaan aivan sanattomana.
Ja kuta kauemmin aikaa kului, sitä enemmän hälveni kauhea taudin ja kärsimyksen kuva, jonka he vielä säilyttivät lemmityisestään; hän alkoi esiytyä heille semmoisena kuin hän oli muinoisina, onnen päivinä, ja vihdoin olivat kuihtuneet, kalpeat kasvot vaan haikea unikuva, joka väistyi kukoistavan poikasen tieltä, joka, terveenä ja raittiina, jälleen eli heidän muistoissaan.
Mutta silmänräpäyksessä on tuo unikuva haihtunut; hän tuntee jäistä vilua sydämessään ja ympärillään, tyhjyys seisoo hänen edessään kuin kummitus, joka pyyhkäsee pois yksin muistonkin tuosta unesta ja kun hän tietämättänsä ojentaa käsiään, hän huutaa, hiljaa vaikeroiden: "ei ketään, jota lemmitseisi ... ei ketään, jota hyväileisi ... ei ketään, jota saisi rakastaa..."
Ma kuljin niinkuin mailla autuasten, ja kukat elon, harvoin auenneet, kaikk' oli ympärillein puhjenneet. Ma niitä taitoin, painoin rintaa vasten. Ja joka kukkaselta povellain ma yhden toivon täytetyksi sain. Ja käteni kun ylös ojensin, niin taivaan tähtiä ma tapailin. Ja joka tähtöseltä totehen yks kävi unikuva kaukainen. Vain hetken kaiho, toivon välähdys koht' oli rinnassani täyttymys.
Tuolla ei, se ei ollut mikään unikuva tuolla vuoteen verhojen takana kahisi ja pitkin paneeliseinää liukui hunnutettu varjo. Kiljaisten Amalasunta repäsi vuoteen verhot syrjään ei mitään näkynyt. Oliko hän vain nähnyt unta? Mutta hän ei voinut enää olla yksin surullisine ajatuksineen. Hän painoi seinässä olevaa agaattinappia, joka pani eteisessä erään vasaran liikkeeseen.
"Olen ihmeissäni siitä, että meidän aikanamme on vielä olemassa niin voimakas mies kuin sinä olet ja että yksikin sydän hehkuu niin epäitsekkään päämäärän kuin Rooman vapauden vuoksi. "Mutta luullakseni on päämääräsi vain loistava unikuva.
Vaan oi! eikö lempeän ihana unikuva, päivän hyörinää säikkyen, pakene kirkkaiden aamupilvien mukana, ja useinkin juuri silloin, kun sitä olet sulkemaisillasi rakastavaa rintaasi vasten, ja sinä jäät, silmät täynnä kuumia kyyneleitä, katselemaan yhä enemmän vaalenevaa haamua?
Ja hämärä unikuva niistä hajanaisista märistä kengistä näkyi tulevaisuutta hapuileviin silmiin, ettei näkynyt käsittävän ollenkaan sitä Hannan esittelyä; vaan kun tunsi, että hänen pitäisi siihen jotakin sanoa, niin mukautteli: »Kyllä niistä sentään vielä. Tulee niistä sentään. Saahan niistä jotakin. Tulee niistä ehkä. Ehkäpä niistä tulee.»
Viimein kuitenkin kului pois unikuva lapsista ja joutui ajattelemaan sitä ihanaa päivänpaisteista nurmitasankoa, jonka laitaan aava meri niin lempeästi liekotteli hiljaisia värelaineitaan. Siitä hiljalleen rauhoittui mieli ja nukkui uudestaan... Huomisen koko päivän oli mieli töhmerö ja raskas eikä ajatukset päässeet viimeöisestä unesta erilleen.