United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä tiesi hän, Nuoruutensa hourees aina ilon lapsi? Kauvan häntä murehdin ja itken, itken! Leonard, oi Leonard, mun veljeni kurja! ELINA. Onnellinen on hän, ota lohdutusta. ALMA. Oikeutensa myös ottaa kuolon murhe! KASPER. Lapsein, kuule vielä toinen murheen sana, Joka, tiedän minä, lisää taakkas painoo; Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.
Leonard oli sangen tyytyväinen ehdotukseen ja hän arveli saavansa vielä jatkaa hyvällä menestyksellä alkanutta kirjallisuuttansa, koska sanomalehti-työstä jäi hyvin paljon aikaa jälelle. Hän vuokrasi soman asunnon ja lähti hakemaan perhettänsä, joka kuukausi hänen vankilan portista ulosastuttuaan otti uuden kodin haltuunsa. Pääkaupungissa menestyi Leonard oivallisesti.
ELINA. Muistele siis näkyäsi taivaallista Ja nyt seiso lujana, mun tyttäreni, Koska kuulet syvän murheen sanoman. Leonard jo heittänyt on päivän valon Ainiaaksi; meren povessa hän lepää Peittämänä sammalhienon kääreen, Unohtaen kaikki. ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein, saanut hautas Meren syvyyteheen kauhistavaan, kylmään. Korkeuden Herra, ole armollinen Hänen sielullensa!
Rikaslahjainen Leonard ei ymmärtänyt kaikessa viisaudessaan puolisoansa, koska hän, kuten niin monta tuhatta muutakin, sekä selvä- että sekavajärkistä miestä, itse sitä huomaamattaan, oli soentunut ja paatunut ikivanhoissa ennakkoluuloissa, jotka jo useassa tapauksessa ovat tulleet osaksi ihmisluontoa.
Hänen taitonsa, hänen halunsa tieteisiin hämmästyttivät ja ihastuttivat häntä. Gerda oli täydellisesti onnellinen avioliitossaan ensimmäisen vuoden. Toisena vuotena oli asian laita sama, vaikka ensimmäinen autuuden huumaus alkoi haihtua. Leonard oli hellä, iloinen, rakastettava, mutta hän vietti paljon enemmän aikaa ulkona kotoa, kuin edellisenä vuonna.
Kaksi nuoruuden kukkaa, Gerda ja Leonard, kuiskasivat valoisana juhlayönä, tuoksuvien sirenipensasten suojassa toisilleen viehättävän salaisuuden, joka ei kuitenkaan kauan kätkössä pysynyt, sillä ennenkuin nuorukainen myöhempänä kesällä lähti kotoa, vietettiin siellä iloinen juhlallisuus, johon kapteeni Ivarssonkin rouvineen tuli, Gerdan ja Leonardin kihlaus.
Gerda ei ensi hämmästyksissään poikansa kohdattua ollut huomannut, että toinenkin henkilö oli huoneessa. Hän luuli, että poika oli tullut yksin tervehtimään häntä ja vanhuksia. Nyt seisoi Leonard hänen edessään. Luja vaimo, joka niin monet kerrat päivien ja öitten unelmissa oli tämän kohtauksen nähnyt, joutui aivan liikutuksiin kuin unelma oli muuttunut todellisuudeksi, mutta hän hillitsi itsensä.
Hän kuvaili, kuinka hämmästyneeksi, kuinka iloiseksi hän tulee, saadessaan tämän odottamattoman lahjan, kuinka ystävällisesti hän ajattelee häntä, joka sen lähetti ja kertoo että "isä on lähettänyt paljon rahaa." Leonard tunsi olevansa oikein ylpeä. Hänhän se kumminkin on, joka vankeuden kurjuudessakin ollessaan pitää huolta perheestään, niinkuin isän velvollisuus onkin.
Hän katsella tuijoitti päin vastoin hämmästyneenä miestänsä, aivan kuin ei hän olisi joko ymmärtänyt hänen sanojaan tahi olisi epäillyt, ett'ei hän ollut selvällä järjellä. Minä en ymmärrä sinua! sanoi hän vihdoin. Ah niin, rakas lapsi! lausui Leonard hilpeästi vastaan, ystävälliseen tapaansa. Se ei minua ollenkaan kummastuta.
Ei, minun tarkoitukseni oli rehellisesti pitää huolta hänen tulevaisuudestaan ja hänen, omasta lapsestani. Tämän velvollisuuden täyttää sellaisissa tapauksissa jokainen kunnon mies. Ainoastaan heittiöt voivat jättää hätään ja kurjuuteen naisen, joka on antautunut heille. Gerdan suu vetäytyi pilkalliseen hymyyn. Leonard seisattui hänen eteensä.